AfterDawn logo

Virtuaalilasit ottavat harppauksen eteenpäin – Vain yksi johto riittää

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Seuraavien sukupolvien VR-lasien käyttömukavuus voi olla täysin toista luokkaa kuin nykyään, sillä VirtualLink-konsortio on esitellyt uuden USB-C-liitäntään pohjautuvan standardin, joka mahdollistaa lasien tarvitseman datan ja virran siirron yhtä kaapelia pitkin.

VirtualLink-yhteenliittymään kuuluvat kaikki alan keskeiset toimijat, muiden muassa AMD, NVIDIA, Oculus, Valve ja Microsoft, joten oletettavasti tuloksiakin tällä saralla nähdään nopealla aikataululla. Alternate Mode for USB Type-C -tilaan perustuvan VirtualLinkin avulla voidaan siirtää 27 watin edestä tehoa sekä näytön että sensoreiden (esimerkiksi kamerat) tarvitsemaa dataa.

Nykyisin monissa VR-laseissa saattaa olla useita USB- ja HDMI-johtoja, mikä heikentää käyttömukavuutta, mutta sen lisäksi usean kaapelin vaatimus voi estää käytön joillakin tietokoneilla kokonaan (esimerkiksi ultrabookit, joissa liittimien määrä on alhainen).

2 KOMMENTTIA

karijaloviina1/2

Aika sama onko laitteessa yksi lopusta haarautuva johto (Rift) vai vain yksi johto.

Toki siinä sen yhden portin säästää. Viven johtohässäkkään taas mikä tahansa on edistysaskel.

Mikki652/2

Täysin turhia humputuksia moiset virtuaalilasit.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki