AfterDawn logo

Suomi lupaa rahoitusta: Saksaan vedetään tietoliikennekaapeli

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Hallitus on myöntänyt rahoituksen uudelle Suomesta Saksaan kulkevalle niin sanotulle Itämeren tietoliikennekaapelin rakentamiseksi. Lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan Governia Oy:n omaan pääomaan 20 miljoonan euron korotusta, joka on suunnattu kaapelihanketta varten.

Suomi on tällä hetkellä hyvin riippuvainen Ruotsin ja Tanskan kautta kulkevasta tietoliikennekaapelista, eikä sitä kautta kulkevaa liikennettä ole häiriötilanteessa mahdollista siirtää mihinkään muualle.

Uuden kaapelin rakentamista on myös perusteltu Ruotsin tietoliikennevakoilulla. Kun Suomen verkkoliikenne ei altistu Ruotsin vakoilulle, voidaan maahan yrittää houkutella konesali-investointeja markkinoimalla Suomea tietoturvaa kunnioittavana maana. Toisaalta Suomessa on käynnissä hanke, jossa viranomaisille annettaisiin samantyyppiset oikeudet vakoilla tietoliikennettä kuin Ruotsissakin.


Itämeren tietoliikennekaapelin pituudeksi tulee 900–1300 kilometriä ja sen rakennuskustannusarvio on 100 miljoonaa euroa (vielä vuosi sitten arvio oli 50 miljoonaa euroa). Alustavasti kaapeliin on suunniteltu kahdeksaa kuituparia (kunkin kapasiteetti on jopa 10 terabittiä sekunnissa). Mikäli Venäjä toteuttaa suunnitelmansa Koillisväylän tietoliikennekaapelista (ROTACS), voitaisiin Itämeren kaapeli yhdistää siihen nykyisen Suomen halkovan kaapelin avulla.

2 KOMMENTTIA

syrtek661/2

Niin suomikin on hankkinut sopivat laitteistot valokuitukaapelin vakoilua varten.

PELAAJA19832/2

Tälläistä hanketta pidän järkevänä ettei olla yhden tietoliikennekaapelin varassa.

Vielä kun rahoitettaisiin joka kotiin valokuituyhteys niin oltaisiin tietoliikenteen edelläkävijämaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki