AfterDawn logo

Warner siirtyy UltraViolet-suojaukseen syksyllä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
18 kommenttia

Time Warner kertoi ottavansa ensi syksyn aikana käyttöön uuden UltraViolet-kopiointisuojaustekniikan. Teknologia valmistui tänä kesänä viihdeteollisuuden käyttöön.

Hollywoodin kehittämä UltraViolet on pilvipohjainen käyttöoikeuspalvelu, joka mahdollistaa ostamansa viihdesisällön katsomisen tai kuuntelemisen miltä tahansa UV-tuelliselta laitteelta. Tekniikan pitäisi periaatteessa olla kuin universaali DRM-palvelu, jossa viihteen käyttöoikeudet ovat sidoksissa käyttäjään, ei laitteeseen.

Time Warnerin hallituksen puheenjohtaja Jeffrey Bewkesin mukaan teknologiaa hyödynnetään ensimmäistä kertaa vuoden lopulla ilmestyvissä Horrible Bosses- ja Green Lantern -elokuvissa. Näiden jälkeen UV-tuki aiotaan ottaa käyttöön suurimmassa osassa Warnerin elokuvajulkaisuissa.


Bewkesin mukaan yhtiön omistama Flixter-palvelu aiotaan uudistaa UltraVioletia silmällä pitäen. Tällä hetkellä Flixteristä löytyy lähinnä elokuva-arvosteluja ja tulevien leffojen teaser-materiaalia. Uudella UV-integraatiolla varustetulla palvelulla käyttäjä pääsee hallitsemaan omaa digitaalista kirjastoaan. Kovin tarkkaan palvelun yksityiskohdista ei kerrottu, mutta beta-versio pitäisi aueta vielä tällä viikolla.

18 KOMMENTTIA

mjk1/18

Eli dvd-laite uusiksi tai sellainen joka on netissä kiinni että pystyy tarkistamaan että on "ns" laillinen dvd pilvipalvelusta? Just ja muuta?

horgh2/18

Taas vaikeutetaan rehellisten kuluttajien elämää. Entä jos tahdon katsoa levyni paikassa, jossa ei ole netttiyhteyttä? Sellaisiakin kun löytyy. Ja palvelimethan toimivat aina luotettavasti 24/7/365 eikö niin? Mitään häiriöitä ei koskaan myös ole palveluntarjoajilla yhteyksissään eihän?

Ja piratismiahan tämä ei vähennä sitten milläänlailla. Päinvastoin. Lienee selvä, että yhä useampi tahtoo ladata levynsä piraattina ilman tällaista käyttöä hankaloittavaa suojausta. Piraatti vain toimii, ei tarvitse nettiä, ei mitään.

NiceMan723/18

Näin se vaan menee... Lisätään esteitä toimia lailisesti. OSta ja kärsi, lataa ja katso... kumpi kiinostaa...

overdose4/18

Pilvipalvelua ei taida DDOSilla saada alas, joten sen puoleen saattaa jopa olla aina ylhäällä. Mutta eipä sitä läheskään aina ole nettiä tarjolla, jos on leffaa katsomassa. Joten pitäkööt tunkkinsa.

Zeitsei5/18

Arvaan jo tulevan uutisen vuoden päästä:
"Warnerin mukaan levymyynti on vähentynyt. Syy tähän on suosiota kasvattanut laiton elokuvalevitys. Lakiesitys verkkovalvonnasta on tällä hetkellä kongressin alahuoneen käsittelyssä."

mjk6/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Arvaan jo tulevan uutisen vuoden päästä:
"Warnerin mukaan levymyynti on vähentynyt. Syy tähän on suosiota kasvattanut laiton elokuvalevitys. Lakiesitys verkkovalvonnasta on tällä hetkellä kongressin alahuoneen käsittelyssä."

Älä helv...maalaa piruja seinille. No aika lähellä jo ollaan jos tuo ihan toissaan toteutuu ja laitevalmistajat lähtee mukaan.

Guarded7/18

Noniin, saapahan lisää syitä warettaa leffansa

charmakr8/18

Käykös ultraviolet viihteen kanssa nyt niin että et pysty lainaamaan tai edelleen myymään mitään ostamaasi levyä?

Myöskin tuntuu siltä että tämä laitteiden ja viihteen rekisteröinti käyttäjän taakse, jotenkin rajoittaa perheen sisäisiä ostoksia. Esim. jos lapselle ostetaan elokuva laitetaanko se kiinni lapsen accounttiin vai vanhemman(kumman) jne.

Kävin katselemassa noita UV FAQ sivustoja ja siellä sanottiin:

Lainaus:

[1.10] What usage models does UltraViolet support?

Here's the basic model for accounts, players, and content:

A household account can have up to 6 members
Each member has a unique username and password, plus settings such as age and parental control
Each account has one digital locker to hold rights that represent content owned by the account
Purchases belong to the account, regardless of which member made the purchase
Content can be downloaded after it's purchased
Players with the UltraViolet logo are licensed to play UltraViolet content
Each account can have up to 12 players ("devices") assigned to it (a player can be a hardware device or a software application)
Once a player is joined to an account it can play any downloaded content owned by that account
Content can be freely copied from player to player (see 10.10.1), but will only play if the player's account has rights to the content (see 3.3.4)
Streaming services with the UltraViolet logo are licensed to stream UltraViolet content
Content can be streamed to any device supported by an UltraViolet-licensed streaming service
An account can have up to three streams playing at the same time

Eli on siellä tätä ajateltu mutta silti luulen että on hankalaa. Mitäs sitten kun lapsi muuttaa kotoa, mitkä elokuvat ja musiikit menee mukana vai menettääkö kaikki? Entäs avioero, saako mies pitää action-leffa kokoelmansa? :)

jartar9/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

Käykös ultraviolet viihteen kanssa nyt niin että et pysty lainaamaan tai edelleen myymään mitään ostamaasi levyä?


Siltä se vaikuttaa. Viihdeteollisuus taistelee "piratismia" vastaan siten että estää käytettyjen elokuvien myynnin...

Itse äänestän lompakolla ja jätän Warnerin nuolemaan näppejään.



mjk10/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

Käykös ultraviolet viihteen kanssa nyt niin että et pysty lainaamaan tai edelleen myymään mitään ostamaasi levyä?


Siltä se vaikuttaa. Viihdeteollisuus taistelee "piratismia" vastaan siten että estää käytettyjen elokuvien myynnin...

Itse äänestän lompakolla ja jätän Warnerin nuolemaan näppejään.


Sama täällä....pitäköön "pilvensä" :p

LigHtX11/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti charmakr:

Käykös ultraviolet viihteen kanssa nyt niin että et pysty lainaamaan tai edelleen myymään mitään ostamaasi levyä?


Siltä se vaikuttaa. Viihdeteollisuus taistelee "piratismia" vastaan siten että estää käytettyjen elokuvien myynnin...

Itse äänestän lompakolla ja jätän Warnerin nuolemaan näppejään.


Sama täällä....pitäköön "pilvensä" :p

Itse äänestän laajakaistalla

Bluejack12/18

Voi vain kuvitella miten tämä "nostaa" leffojen menekkiä blueray leffojen osalta. Lyötiin taas tziljardi liiraa pönttöön joka ikään kuin annetaan taas haasteeksi hakkeroida.

Voi,voi.. ei näin.

http://www.canalplay.com/

Tähän suuntaan ..kiitos.

MasaAntsa13/18

En tuu muuten ostaa yhtään leffaa mitä katottaessa tarvii päästä nettiin...

Sokar8014/18

Lainaus:

Entäs avioero, saako mies pitää action-leffa kokoelmansa? :)

Sitä varten on lakimiehet :)

PC puolen Blu-raytä jäi niin paska maku suuhun että ei vieläkään lähtenyt pois

Ja kaikki kiitos power paskalle (power dvd 8,9 ja 10)

Mut PS3 kaikki toimii hyvin joten toivon mukaan eivät pilaa nyt tätäkin laitetta koska sitten ei ole mitään millä katsoa leffoja laillisesti

Lauzi15/18

Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin pilvipalvelu josta voi streamata ostamaansa sisältöä yhteensopiviin laitteisiin, eikä drm varmenne jolla estetään DVD:n toisto pari vuotta vanhassa soittimessa.

Vähän hämää kun afterdawnin uutinen sanoo "mahdollistaa katselun" ja useat englanninkieliset uutiset sanovat "mahdillistaa streamauksen"

Noh sittenpähän nähdään kun tulee markkinoille että mahdollistaako tuo ostetun leffan katsomisen kaverin luona pelkästään kirjautumalla palveluun vaikkei DVD olisikaan mukana, vai vaatiiko se uuden Wlanilla varustetun soittimen ostoa jos tahtoo Warnerin leffoja katsella.

Ainiin... Tuo Warnerkin hiukan hämää, koska ilmeisesti tässä sotkussa ovat mukana myös Lionsgate, Paramount, Sony,
Twentieth Century Fox ja Universal.

Edit. prkl pahoittelut uutisen mollaamisesta... ilmeisesti ainoastaan Warner on tähän mennessä ilmoittanut ottavansa tuon käyttöön.

Lumikki16/18

Jättäkää vain kaikki nämä laitteet ja elokuvat "hyllylle", niin ei tarvitse kuin katsoa kuinka suuria tappioita nuo media yhtiöt ovat valmiita tekemään.

En näe mitään syytä miksi ihmiset alentuisi yrityspohjaiseen isovelivalvoo järjestelmiin, ellei he ole aivokuolleita idiootteja.

Lamma17/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Jättäkää vain kaikki nämä laitteet ja elokuvat "hyllylle", niin ei tarvitse kuin katsoa kuinka suuria tappioita nuo media yhtiöt ovat valmiita tekemään.

Jep, eipä tullut tästäkään P2P:n tappajaa. Ihme hinku kerätä paljon rahaa harvoilta, kun voisi kerätä kolehdin kaikilta. Eiköhän se kokonaispotti kasvaisi, kun useampi maksaisi. Nyt varmaan moni kymmen kertainen määrä katsoo leffan ilmaiseksi maksajiin nähden.

ottolep18/18

Kuulostaa hieman samalta mitä Ubisoft yritti peliteollisuudessa; Pakota ihmiset olemaan yhteydessä serveriin jos haluat pelata yksinpeliä. No krakkerit krakkasivat senkin viikossa ja waretus jatkoi; Ubisoft lopetti palvelun muutama kuukautta myöhemmin.

Katsotaan vain kuinka kaun tämäkin UV "suojaus" kestää :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki