--->
The New York Times on kieltänyt käyttöehdoissaan sisältönsä käytön tekoälyn koulutukseen.
Levy-yhtiöt ovat haastaneet The Internet Archiven eli Archive.org:n oikeuteen tekijänoikeuksiensa rikkomisesta. Oikeusjutun keskiössä on arkiston keräämä vanhojen savikiekkojen kokoelma, jonka levy-yhtiöt katsovat rikkovan niiden tekijänoikeuksia.
Korkein oikeus on antanut merkittävän ennakkopäätöksen. Päätöksen mukaan Instagramin tarinoista napattuja ruutukaappauksia ei saa käyttää uutismedioissa, sillä ne rikkovat tekijänoikeuslakia.
Japanin teknologiasektorista vastaava ministeri kertoi maan kannasta tekoälyn kouluttamisen ja tekijänoikeuksien välisestä suhteesta.
Suomen kirjastot ovat pulassa, sillä ne joutuvat uuden tulkinnan mukaan maksamaan kirjojen kansien käytöstä somessa ja omilla sivuillaan Kopiostolle.
Suomen eduskunta hyväksyi helmikuussa 2023 uuden tekijänoikeuslain. Tekijänoikeuslaki pohjautuu vuonna 2019 hyväksyttyyn Euroopan Unionin tekijänoikeusdirektiiviin, joka tunnetaan nimellä DSM.
Tekijänoikeuslakien lievältä venyttämiseltä haiskahtava kiista on aiheuttanut sen, että monista PDF-tiedostoista ovat kadonneet värit. Taustalla on lisensointisopimuksen raukeaminen Adoben ja Pantonen välillä.
Kotimainen musiikintekijöitä edustava Teosto on solminut lisensointisopimuksen lyhytvideopalvelu TikTokin kanssa kotimaisesta musiikista. Jatkossa suomalaista musiikkia voi käyttää vapaasti TikTok-videoissa.
Winnie the Pooh: Blood and Honey on Nalle Puh -hahmon pohjalta luotu kauhuelokuva, joka on tuotettu pienellä budjetilla. Elokuvan ensimmäinen trailer on katsottavissa täältä.
Lyrics.fi ja Nettiradio.fi -sivustoja pyörittänyt suomalaismies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä korvaamaan 250 000 euroa tekijänoikeuksien omistajille.
Monimutkaisessa oikeustapauksessa EU:n tuomioistuin linjasi, että oikeus yksityiseen kopiointiin koskee myös pilvipalveluita.
Venäjä koettaa ohittaa talouspakotteita sallimalla laajamittaisen piratismin, joka koskisi sekä ohjelmia, patentteja että elokuvia.
Briteissä tekijänoikeusjärjestöt varoittelevat laittomien urheilulähetysten katsomisen riskeistä.
Spotifyn ja YouTuben tuottamasta rahasta isoin osuus menee levy-yhtiölle, artistit saavat vähemmän kuin arvonlisävero on.
TV-kanava pyysi Googlea poistamaan käytännössä kaikkien maailman ihmisten omat tietokoneet Googlen hakutuloksista.
Sarjakuvasivusto pyysi Googlea poistamaan omat sivunsa, vedoten tekijänoikeuksien rikkomiseen.
EU-tuomioistuimen päätös merkitsee sitä, että verkkopalvelut eivät ole vastuussa niiden käyttäjien tekemistä laittomuuksista alustalla.
Poliisi yritti estää kansalaisaktivistin videon julkaisun soittamalla tekijänoikeudella suojattua musiikkia.
Useiden luovien alojen kattojärjestöt ovat profiloituneet jo vuosikymmenien ajan haukkoina, joiden tähtäimessä on useimmiten uudet teknologiat, jotka tarjoavat viihdettä uudessa muodossa. Levy-yhtiöiden kohdalla TO-mafia ilmaisu on kenties ...
Pohjoismaiset tekijänoikeusjärjestöt ja YouTube ovat solmineet sopimuksen musiikin lisensoinnista YouTubeen.