AfterDawn logo

"Anne Frankin päiväkirjat" - Oikeusjuttu, joka saattaa mullistaa VPN-palveluiden laillisuuden

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Alankomaissa käydään parhaillaan oikeusjuttua, joka saattaa mullistaa maailman VPN-palveluiden perusteet.

Taustalla on hyvin erikoinen tekijänoikeusjuttu, joka kytkeytyy siihen, miten eri maissa tekijänoikeudet raukeavat kirjoittajan kuoleman jälkeen. Riidan keskiössä ovat juutalaistyttö Anne Frankin kirjoittama päiväkirja toisen maailmansodan aikana, jossa hän kuvasi perheensä elämää Amsterdamissa ja siihen liittynyttä piileskelyä maan valloittaneilta natseilta.

Suomeksi päiväkirja julkaistiin alunperin nimellä Nuoren tytön päiväkirja, mutta nykyisin kirja kantaa yksinkertaisesti nimeä Päiväkirja. Anne Frank kuoli lopulta saksalaisten keskitysleirillä, maaliskuussa 1945.

Euroopassa tekijänoikeudet raukeavat lähtökohtaisesti silloin, kun tulee kuluneeksi 70 vuotta viimeisen teoksen tekoon osallistuneen tahon kuolemasta. Päiväkirjan ensimmäiset versiot julkaistiin jo vuonna 1947, sodan päättymisen jälkeen, Anne Frankin isän toimesta.


Annen isälle siirtyivät kaikki päiväkirjojen tekijänoikeudet, kun kaikki muut perheen jäsenet olivat kuolleet sodassa joko tuhoamisleireillä tai sairauksiin. Hän puolestaan siirsi päiväkirjojen tekijänoikeudet Sveitsiin perustetulle Anne Frankin säätiölle.

VPN ja maantieteelliset rajoitukset

Kun Annen kuolemasta tuli kuluneeksi 70 vuotta vuonna 2016, julkaisivat ensin ranskalaiset yksityishenkilöt ja sittemmin myös hollantilainen Anne Frank Stichting päiväkirjat vapaaseen levitykseen netin yli.

Mutta sveitsiläinen säätiö, jolle tekijänoikeudet oli perinnöllä siirretty, on haastanut levittäjät oikeuteen. Perusteluna säätiö pitää sitä, että laajennettu, kaikki päiväkirjan maininnat sisältävä teos julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1983. Säätiö laskee 70 vuoden tekijänoikeusajan alkavan vasta kyseisestä hetkestä - eikä 70 vuotta Annen oman kuoleman jälkeen.

Sveitsiläinen säätiö on itse asiassa linjannut niin, että tekijänoikeudet ovat voimassa edelleen Hollannissa, mutta eivät niinkään muissa maissa. Linjauksen pohjalta ja oikeusjuttuja välttääkseen, Anne Frank Stichting on estänyt päiväkirjan verkkoversioon pääsyn hollantilaisilta käyttäjiltä.

Mutta sveitsiläinen säätiö on sitä mieltä, että maantieteelliset rajoitukset eivät riitä suojaamaan sen hollannissa olevia tekijänoikeuksia. Säätiön mielestä VPN-palveluiden avulla on liian helppoa kiertää maantieteelliset rajoitukset: eli hollantilainen käyttäjä voi käyttää VPN-palvelua, joka uskottelee käyttäjän olevan vaikkapa Suomessa - ja pääsee rajoitusten ohi.

Nyt Alankomainen korkein oikeus onkin pyytänyt Euroopan Unionin tuomioistuimelta apua oikeusjutun ratkaisemiseksi. Euroopan Unionin tuomioistuin on koko Euroopan Unionin korkein oikeusaste, eli tavallaan kaikkien EU:ssa olevien oikeusasteiden ylin taso, jonka päätökset ovat lopullisia.

Hollantilainen oikeus on pyytänyt EU:n tuomioistuinta antamaan linjaukset kolmeen seikkaan, jotka ohjaisivat oikeutta sen päätöksenteossa.


Oikeus haluaa linjauksen siihen, vaikuttaako se, että VPN-palveluilla voidaan kiertää maarajoituksia, tekijänoikeuden suojaan. Eli jos sivusto jakelee materiaalia, jonka jakelu on kielletty yhdessä maassa - riittävätkö tällöin maantieteelliset estot, vaikka ne voidaan VPN:llä ohittaakin.

Ja tärkein kysymys, mitä EU tuomioistuimelta haetaan, on se, että jos se linjaa että maantieteellinen, tekninen rajoitus ei ole riittävän varmaa - rikkooko sisältöä levittävä taho tällöin tekijänoikeuslakeja.

Vaikutukset

Vaikka oikeusjuttu sinänsä kuulostaa hämmentävän yksinkertaiselta, on Euroopan Unionin tuomioistuimen kannalla valtava merkitys koko internetin toimintaan.

Vaikkapa jalkapallo-otteluiden lähetysoikeudet myydään nimenomaan maakohtaisesti. Eli esimerkiksi FIFA lypsää jalkapallon MM-kisojen lähetysoikeudesta jokaisesta maasta irti kaiken, mitä se vain suinkin pystyy saamaan.

Mutta entäs, jos vaikkapa Britanniassa lähetykset laitetaan maksukanavalle ja brittifanit päättävätkin katsoa lähetykset vaikkapa Yle Areenasta, huijaten VPN:n avulla olevansa Suomesta...? Tuomioistuimen linjaus voi tarkoittaa sitä, että Yle syyllistyy tekijänoikeusrikokseen, jos pelkkä mahdollisuus maantieteellisten estojen kiertämiseksi on olemassa (VPN-palveluiden avulla).

Jos näin on, tarkoittaisi se mahdollisesti jonkinlaista vahvaa tunnistautumista kaikkiin suoratoisto- ja videopalveluihin - myös kaupallisiin, kuten Netflixiin, jne (elokuvienkin tekijänoikeudet myydään maakohtaisesti). Tai vaihtoehtoisesti sitä, että VPN-palveluilta kiellettäisiin kokonaan se, että ne "huijaavat" käyttäjien olevan fyysisesti eri maassa kuin he ovatkaan.

Aiheesta on uutisoinut laajasti mm. Torrentfreak -sivusto.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki