AfterDawn logo

Tekoälyn tekemillä tuotoksilla ei ole tekijänoikeutta, mutta se ei myöskään poista tekijänoikeutta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Generatiivisen tekoälyn räjähdysmäinen kasvu sen jälkeen, kun ChatGPT esiteltiin vuoden 2022 lopulla, on jättänyt myös lainsäädännön pahasti takamatkalle monissa asioissa.

Kirjailijat ja muut tekstiä työkseen tuottavat tahot ovat nostaneet tukuittain oikeusjuttuja tekoälyfirmoja vastaan, jossa ne syyttävät tekoälyfirmoja töidensä varastamisesta tekoälyn koulutukseen.

Mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt kolikon toinen puoli.

Jos tekee tekoälyllä vaikkapa kirjan, uutisartikkelin tai kuvan, niin onko sillä lainkaan tekijänoikeuden suojaa?

Yhdysvaltain tekijänoikeuslainsäädännöstä vastaava U.S. Copyright Office (USCO) on tehnyt aiheeseen liittyen kaksi merkittävää linjausta, joista toinen on tehty jo aiemmin.

USCO:n mukaan tekijänoikeus syntyy teokselle vasta, kun teoksen luontiin on osallistunut ihminen merkittävässä määrin. Tarkemmin kuvaten, USCO linjaa että ihmisen panos lopputuloksen syntymiselle on välttämätön ("essential").


USCO täsmentää erikseen (PDF), että pelkkä tekoälyn promptaaminen ei riitä siihen, että lopputuloksena syntyvälle teokselle muodostuisi tekijänoikeutta.

Mutta mikäli vaikkapa elokuvaan lisätään elementtejä tekoälyn avulla, se ei myöskään menetä tekijänoikeuden suojaa. USCO:n mukaan siis ihmisen luomaan luovaan työhön voidaan lisätä tekoälyllä jotain, mutta tekoälyn käyttö ei muuta maagisesti lopputulosta siten, että siltä katoaisi alkuperäinen tekijänoikeus.

Aiempi USCO:n linjaus oli vain se, että tekoälyn tuottamalla lopputuloksella ei voi itsessään olla tekijänoikeuden suojaa, koska tekijänoikeuden voi omistaa vain ihminen, joka on antanut lopputulokselle merkittävän panoksensa.

Selkeyttäminen helpottaa luovien alojen elämää jatkossa. Esimerkiksi Hollywoodissa elokuvia jälkikäsitellään jo nyt tekoälyn avulla ja linjauksen myötä poistui pieninkin epävarmuus siitä, katoaako elokuvan tekijöiltä tekijänoikeus työhönsä tekoälyn käytön myötä. Samoin toimittajat ja kirjailijat voivat käyttää tekoälyä eräänlaisena oman tekstinsä oikolukijana ilman riskiä siitä, että tekstiltä poistuisikin tekijänoikeus tekoälyn käytön myötä.

Muissa maissa tekoälyn tuottamien sisältöjen tekijänoikeuksista ei tietääksemme ole vielä tehty yksiselitteisiä linjauksia, kuten nyt Yhdysvalloissa tehtiin.

Yksinkertaistaen Yhdysvaltain linjaus:

  • jos pyydät tekoälyä piirtämään maiseman, lopputuloksena syntynyt kuva ei ole tekijänoikeuksien suojaamaa - eli kuka tahansa saa tehdä kyseisellä kuvalla mitä haluaa
  • jos piirrät itse maisemakuvan, mutta haluat tekoälyn lisäävän siihen lentäviä lintuja, niin omistat edelleen tekijänoikeudet sekä alkuperäiseen kuvaasi että myös tekoälyn jatkojalostamaan kuvaan

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki