AfterDawn logo

Tanskakin haluaa Googlen ja Facebookin maksavan uutissivustoille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Muutaman vuoden välein aina jokin maailman maista keksii idean, jossa nettijättien pitäisi maksaa paikallisille uutismedioille siitä ilosta, että ne saavat linkata kyseiseen uutismediaan. Tänä vuonna otsikoissa on ollut etenkin Australia, joka on tällaista lakialoitetta pyöritellyt - ja saanut siihen tylyn vastauksen sekä Facebookilta että Googlelta.

Nyt vastaavaa idea pyörittelee Tanska, joka sekin haluaa teknojättien maksavan uutissisällöstä.

Lakiesitys vaatisi Facebookia ja Googlea neuvottelemaan uutismedioita edustavan tahon kanssa eräänlaisessa keskitetyssä ratkaisussa, jossa uutissivut pakottavat Facebookin ja Googlen neuvottelupöytään sopimaan maksuista, joita niiden pitää maksaa uutissivustoille näkyvyyden vastineeksi.


Idea on siis lyhykäisyydessään täsmälleen sama kuin Australiassa: Facebook näyttää käyttäjiensä jakamia uutislinkkejä käyttäjilleen, joiden klikkaaminen vie uutismedian sivuille ja tuottaa uutismedialle näin mainostuloja. Sen lisäksi uutismediat haluavat, että Facebook maksaa niille tästä näkyvyydestä. Googlen osalta tilanne olisi vastaava: Google näyttää uutissivustoja hakutuloksissaan ja kyseisten linkkien klikkaaminen ohjaa lukijan uutismedian sivustolle, tuottaen uutismedialle tuloja mainosnäyttöjen muodossa. Ja lakiesitys haluaa Googlen maksavan tästä uutismedioille.

Tanskassa on myös nostettu esiin soraääniä ehdotusta vastaan, jotka tiivistävät osan lakiesityksen ongelmista.

Jos neuvotteluosapuolena olisi vaikkapa lehdistön etujärjestö, joka neuvottelisi jäsenistönsä puolesta sopimuksen, laki estäisi kaikkien muiden uutissivustojen sisällön näkymisen Facebookissa, koska niiden kanssa Facebook ei ole tehnyt sopimusta. Ja Facebookilla tai Googlella ei varmasti ole mielenkiintoa neuvotella jokaisen pienen pienen verkkojulkaisun kanssa sopimusta erikseen. Eli uutismedioiden määrä laskisi - ja uusien uutismedioiden pääsy markkinoille muuttuisi käytännössä mahdottomaksi.

Myös se, että Facebookin pitäisi maksaa uutismedioille sisällöstä, jonka linkkejä palvelussa on näytetty, johtaisi väistämättä ns. klikkiotsikointiin ja jyrkkiin mielipiteisiin - ne kun leviävät sosiaalisessa mediassa parhaiten. Tasapainoinen journalismi kärsisi väistämättä.

Vahvin argumentti on tietysti se, että jokainen uutissivusto on ihan itse saanut valita sen, ovatko ne Facebookissa tai Googlessa. Googlen hakurobotin voi estää sivustoltaan erittäin helposti, jonka jälkeen yksikään sivuston sivu ei näy Googlen hakutuloksissa. Sama koskee myös Facebookia: jokainen uutismedia voi halutessaan helposti estää omien uutistensa jakamisen Facebookissa. Sen sijaan käytännössä kaikilla uutissivustoilla on aktiivisesti ylläpidetyt Facebook-profiilit ja ne kiltisti noudattelevat Googlen ohjeita paremmasta hakukonenäkyvyydestä omalle sisällölleen.


Mutta keskustelu tuskin on jäämässä tähän - Australian ja Tanskan tilannetta seurataan varmasti suurella mielenkiinnolla kaikissa muissa maissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT