AfterDawn logo

Google: Lopetamme hakukoneemme, jos uutisista pitää maksaa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Varsin erikoinen soppa on syntymässä toisella puolella maapalloa, jossa Australian hallitus ajaa paikallisen median painostamana eräänlaista linkkiveroa uutisille.

Käytännössä Australia haluaa Googlen ja Facebookin maksavan uutismedioille joka kerta, kun niiden uutisia näkyy Googlen hakutuloksissa tai Facebookin syötteessä. Vastaavia lakeja on eri muodoissaan pyöritelty päättäjien taholta jo ainakin 10 vuoden ajan.

Sinänsä vaatimus on mielenkiintoinen, sillä jokainen uutissivusto voi jo nyt halutessaan estää omien uutistensa näkymisen hakukoneissa, rajoittamalla uutissivun indeksoitavuutta vaikkapa robots.txt -tiedoston avulla. Ongelma tuntuukin olevan se, että uutismediat todellakin haluavat näkyä sekä Facebookissa että Googlessa, eivätkä halua estää omaa näkyvyyttään - sekä Facebook että Google ohjaavat miljoonia lukijoita uutissivuille joka päivä. Sen sijaan australialaiset uutismediat haluavat pitää nykyisen näkyvyytensä Facebookissa ja Googlessa, mutta katsovat, että niille välitettyjen lukijoiden lisäksi Googlen ja Facebookin pitäisi myös maksaa siitä ilosta.


Google itsekin painottaa omassa vastineessaan Australian hallitukselle sitä, että päättäjät unohtavat tyystin sen, että Googlen kautta australialaiset uutismediat saavat vuositasolla miljardeja klikkauksia Googlen kautta sivuilleen - jonka ne sitten voivat kaupallistaa myymällä mainostilaa tai luomalla maksumuureja.

Aiemmin sekä Saksa, Ranska että Espanja ovat vaatineet rahaa Googlelta uutismedioille, jos Google näyttää hakutuloksissaan uutissivun otsikon lisäksi myös uutisen tiivisteen. Näihin vaatimuksiin Google on vastannut yksinkertaisesti poistamalla kyseiset tiivisteet hakutuloksista em. maissa.

Vastaavasti Espanjassa Google päätti sulkea sikäläisen Google News-uutisportaalin (joka vastaa hieman vaikkapa kotimaista HIGH.FI -uutiskeräintä), kun Espanjan hallitus vaati rahaa uutismedioille uutisten tiivisteiden näyttämisestä. Tempun seurauksena espanjalaisten uutissivustojen liikenne romahti merkittävästi.

Australian vaatimus ei koske ainoastaan paikallista Google Newsiä vaan myös Googlen hakutuloksia. Esityksen mukaan kaikki australialaiset uutislinkit jotka näkyvät Googlen hakutuloksissa tiivisteineen, olisivat oikeutettuja korvauksiin Googlelta.

Google on nyt ilmoittanut sulkevansa Australian Google -hakukoneen kokonaan, jos ehdotettu lainsäädäntö menee läpi. Se harkitsee myös australialaisten käyttäjien estämistä muista Googlen hakukoneista, jos laki vaatii sitä maksamaan kaikesta australialaisen uutissisällön näyttämisestä hakutuloksissaan.

Noin kolmannes kaikesta Australiassa käytetystä verkkomainosrahasta valuu Googlen ja Facebookin taskuihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki