AfterDawn logo

Roborockin viime vuonna julkaisemat robottiruohonleikkurit nyt ostettavissa Suomessa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Erityisesti robotti-imureista tunnettu Roborock laajensi tuotevalikoimaansa viime vuonna robottiruohonleikkureilla. Nyt malliston vaihtoehdot ovat tulleet myös Suomessa tilattavaksi.


Vaihtoehdot ovat RockMow Z1, RockMow Z1 LiDAR, RockMow S1 ja RockNeo Q1.

Näistä vaihtoehdoista lippulaivamalli on RockMow Z1. Valmistajan mukaan se on suunniteltu vaativien nurmikkoalueiden hoitoon ja vielä edistyneempi versio RockMow Z1 LiDAR hyödyntää nimensä mukaisesti LiDAR-teknologiaa ympäristön tarkkaan hahmottamiseen.

RockMow S1- ja RockNeo Q1 -mallit on puolestaan suunniteltu pienempiin tai helpomman maaston pihoihin ja puutarhoihin.

"Robottiruohonleikkurimme ovat herättäneet suurta kiinnostusta niiden kansainvälisen lanseerauksen jälkeen. Olemme erittäin iloisia, että voimme tuoda ne nyt suomalaisille saataville. RockMow-sarjan myötä tuomme Roborockin kokemuksen älykkäästä navigoinnista ja automaatiosta kodin sisätiloista puutarhaan, jotta ihmisillä olisi entistä enemmän aikaa keskittyä heille tärkeisiin asioihin", sanoo Roborock Suomen PR-päällikkö Mihail Kurvinen.

Alkuperäisessä julkaisussa puhuttiin vain kolmesta mallista eli nähtävästi huippumallin LiDAR-versio on julkaistu myöhemmin. Se on joka tapauksessa yhtiön ensimmäinen LiDAR-pohjaista ympäristönhahmotusta hyödyntävä robottiruohonleikkuri. LiDAR-teknologia luo lasersäteillä ympäristöstä tarkan 3D-kartan, jotta robotti näkee ja navigoi ulkotiloissa äärimmäisen tarkasti.


LiDAR -teknologia, neliveto, aktiivinen ohjausjärjestelmä ja dynaaminen jousitusjärjestelmä takaavat vakaan liikkumisen ja tasaisen tuloksen myös erittäin vaihtelevassa maastossa. Tarkan havainnoinnin ansiosta malli sopii erityisen hyvin myös erilaisiin pihoihin, Roborockin tiedotteessa kuvaillaan.

Roborockin robottiruohonleikkureiden vaihtoehdot ja hinnat tällä hetkellä:


AfterDawnin aiemmat testit robottiruohonleikkureista löydät täältä.


Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki