--->
AfterDawn logo

Yhdysvallat kielsi ulkomailla valmistetut droonit kokonaan - iskee etenkin Suomessakin suosittuun DJI:hin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yhdysvaltain viestintäviranomainen Federal Communications Commission on kieltänyt kaikkien Yhdysvaltain ulkopuolella valmistettujen droonien ja niiden osien myynnin Yhdysvalloissa.

Kieltoa perustellaan (PDF) kansallisella turvallisuudella.

Päätös iskee etenkin kiinalaisiin drooneihin - ja erityisen pahasti maailman suurimpaan droonien valmistajaan, kiinalaiseen DJI:hin, joka on hyvin suosittu myös Suomessa. Kieltoa ryhdyttiin pohjustamaan jo vuonna 2024, joten päätös ei ole suoraan kytköksissä nykyiseen Yhdysvaltain hallintoon. FCC:n mukaan kielto vähentää droonihyökkäysten riskiä sekä vakoilun mahdollisuutta Yhdysvalloissa.

Kuluttajille suunnattujen droonien osalta kiinalaisella DJI:llä on yli 90 prosentin markkinaosuus maailman droonimarkkinoista, joten kielto on tavallaan kohdennettu yhteen ainoaan yritykseen.


Myyntikielto koskee vain uusia malleja, eli jo myynnissä olevia malleja saa myydä jatkossakin. Lisäksi jo myyntiluvan saaneita malleja saa myös maahantuoda jatkossakin, eli ainoastaan täysin uudet, ulkomailla valmistetut droonimallit kiellettiin.

Yhdysvaltain päätöksellä on hyvin todennäköisesti se seuraus, että kiinalaiset droonit halpenevat Euroopassa lähiaikoina, kun valmistajat puskevat tulevia mallejaan sellaisille markkinoille, joissa tuotteita ei ole kielletty.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki