--->
AfterDawn logo

Merkittävä EU:n datasäädös astui voimaan - käyttäjille mahdollisuus saada verkkoon liitettyjen laitteidensa tuottama data haltuunsa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Euroopan unionin datasäädös tai data-asetus (Data Act) tuli voimaan 11. tammikuuta 2024 ja sen soveltaminen aloitettiin perjantaina 12. syyskuuta 2025.

Kyseinen säädös on ehkäpä jäänyt pienelle huomiolle, vaikka kyseessä on merkittävästä säädöksestä.

Datasäädöksen avulla käyttäjät voivat valvoa verkkdaoon liitettyjen laitteidensa (IoT), kuten älykellojen ja autojen, tuottamaa dataa.


Säädöksen velvoitteet koskettavat koskevat pääasiassa raakadataa ja esikäsiteltyä dataa. Datan haltijalla (yleensä laitteen valmistaja tai palveluntarjoaja) on velvollisuus antaa data käyttäjän saataville viipymättä, tietoturvallisesti ja helppokäyttöisessä, koneluettavassa muodossa.

Kuitenkin joissakin tilanteissa tietojen jakamisesta voi kieltäytyä. Esimerkiksi jos vaarassa on liikesalaisuuksien paljastuminen, jotka aiheuttaisivat todennäköisesti merkittävää taloudellista haittaa yritykselle.

Eli käytännössä säädös antaa yksityishenkilöille ja yrityksille oikeuden päästä dataan, joka syntyy heidän käyttäessään älykkäitä esineitä, koneita ja laitteita. Dataa voi hyödyntää vaikkapa siten, että tiedot jakaa huoltamolle ja korjaajalle ja siten kuluttajalla on mahdollisuus valita kustannustehokkaampia korjaus- ja huoltopalvelujen tarjoajia.

Datasäädös mahdollistaa myös esimerkiksi pilvipalveluiden vaihtamisen helpottamisen sekä antaa teollisuuden ja maatalouden kaltaisilla aloilla toimiville käyttäjille mahdollisuuden saada tietoja teollisuuslaitteiden suorituskyvystä.


Käyttäjän tulee saada data haltuunsa ilman erillistä maksua.

Dataan voi päästä käsiksi suoraan palvelun tai tuotteen digitaalisen käyttöliittymän tai mobiilisovelluksen kautta. Toinen mahdollisuus on epäsuora pääsy, jolloin kyseessä voi olla esimerkiksi verkkoportaali, jonka kautta käyttäjä jättää pyynnön datan saamiseksi.

Datasäädös lisää korkealaatuisen datan saatavuutta ja sen myötä datavetoisen innovoinnin mahdollisuuksia, Euroopan komissio kertoo tiedotteessaan. Datasäädöksessä vahvistetaan oikeudenmukaiset säännöt datan laajemmalle saatavuudelle innovoinnin, kilpailukyvyn ja kasvun edistämiseksi Euroopan digitaalitaloudessa.

Komissio kertoo tiedotteessaan, että parhaillaan kehityksessä on uusia välineitä, joilla helpotetaan datasäädöksen täytäntöönpanoa. Komissio perustaa erityisen datasäädöstä koskevan oikeudellisen neuvontapalvelun, joka antaa yrityksille suoraa apua kysymyksissä, jotka koskevat uusien toimenpiteiden täytäntöönpanoa.


12. syyskuuta 2026 jälkeen EU:n alueella myytävissä tuotteissa ja palveluissa tulee olla data oletusarvioisesti suoraan saatavilla.

Suomessa datasäädöstä valvoo Traficom.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki