--->
AfterDawn logo

Tekoäly nimitettiin ministeriksi Albaniassa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Albaniasta tuli ensimmäinen maa, joka on nimittänyt hallituksen ministeriksi tekoälyn.

Delta, eli albanian kielellä Aurinko, vastaa jatkossa maan julkisten hankintojen kilpailutuksista ja niiden hyväksynnästä.

Albanian pääministeri Edi Rama perusteli Straits Timesin mukaan "nimitystä" sillä, että tekoäly on lahjomaton, ainakin perinteisessä mielessä.

Albanian hallintoa vaivaa syvälle juurtunut korruptio ja hallitus toivoo, että poistamalla ihmisen päätäntävallan julkisten hankintojen päätännästä, päästäisiin eroon myös korruptiosta - edes osittain.

Maan maine läpeensä korruptoituneena maana on vaikeuttanut myös Albanian hakuprosessia Euroopan Unionin jäseneksi.

1 KOMMENTTI

keskonen1/1

Ettei vaan kävis niin, että koska tekoälyä ei voi laittaa vankilaan, tekoälystä tulee kilpimies, jonka turvin perusvirkamiehet saa jatkaa pööpöilyä kuten tähänkin asti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki