Mitä tapahtui Memory Stick ja xD -muistikorteille?
Vuosituhannen alussa käytiin yksi suurista formaattisodista. Tuolloin taisteltiin verisesti siitä, minkä yhteenliittymän tai yrityksen muistikortista tulisi alan de facto -standardi.
Kisaajia oli monia, sillä vielä 1990-luvulla valtikkaa hallussaan pitänyt CompactFlash oli auttamatta fyysisesti liian iso uusiin, vuosituhannen alussa syntyneisiin tuotteisiin.
Muistikorttien kysynnän kasvua eivät ajaneet suinkaan kännykät vielä tuolloin, vaan aivan ensimmäinen iso veturi muistikorttien suosion kasvulle olivat digikamerat.
Muistikorttien herruudesta päätyi lopulta taistelemaan kaikkein kovimmin kolme leiriä: Toshiban, Panasonicin ja SanDiskin kehittämä Secure Digital eli SD, Sonyn oma Memory Stick sekä Fujifilmin ja Olympuksen kehittämä xD-Picture Card eli tuttavallisemmin xD.
Sony toi oman muistikorttinsa markkinoille jo vuonna 1998, Fujifilm ja Olympus xD:nsä vuonna 2002. Secure Digital puolestaan julkaistiin vuonna 1999.
Muitakin kisaajia oli, kuten vaikkapa kotimaisen Nokian, SanDiskin ja Siemensin yhteistyönä syntynyt MultiMediaCard, mutta se ei koskaan noussut kovinkaan suosituksi.
Miten kävi..?
Kuten tänä päivänä tiedämme, Secure Digitalista eli SD:stä tuli de facto -standardi käytännössä kaikessa tietotekniikassa, olipa kyseessä sitten kännykät, tietokoneet, pelikonsolit tai digikamerat. SD kehittyi vuosien mittaan ja sille syntyi pikkusisaruksia, ensin miniSD:n muodossa ja sittemmin, nykyisin eniten käytetyn, microSD:n muodossa.
kuva: og-emmet / WikimediaxD:n elämänlanka ei lopulta ollut kovinkaan pitkä, sillä molemmat formaatin tukijat, Fujifilm ja Olympus, lopettivat omissakin tuotteissaan xD:n käyttämisen. Fujifilm julkaisi viimeisen xD:tä käyttävän digikameransa vuonna 2008 ja Olympus puolestaan julkisti viimeisen xD:tä käyttävän oman kameransa vuonna 2009. Sen jälkeen molemmat valmistajat siirtyivät käyttämään SD-kortteja kameroissaan ja xD:n tarina loppui siihen.
Sonyn oma Memory Stick oli käytössä laajasti Sonyn tuotteissa vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä: Sonyn digikamerat ja videokamerat käyttivät ainoastaan Memory Stickiä tallennusmedianaan hyvinkin pitkään. Lisäksi Sony Ericssonin ensimmäiset Android-puhelimet käyttivät Memory Stick -muistikortteja laajennettavana tallennusmedianaan.
kuva: Asim18 / Wikimedia
Ja totta kai Memory Stick oli käytössä myös Sonyn kannettavassa pelikonsolissa, PlayStation Portablessa ja tukivatpa yhtiön televisiotkin Memory Stickiltä kuvien ja videoiden toistamista.
Mutta edes Sonyn valtava omien tuotteiden valikoima ei auttanut taistelussa SD:n ylivaltaa vastaan ja Sony pikkuhiljaa luovutti itsepintaisen oman formaattinsa tukemisen. 2010-luvun alussa yhtiö alkoi siirtymään askel askeleelta pois Memory Stickeistä ja tukemaan SD-kortteja omissa tuotteissaan. Mutta vielä nykyisinkin osa Sonyn tuotteista lukee myös Memory Stickejä, tosin pääasiassa erillisen sovittimen avulla.
Miksi SD voitti?
Tärkein syy Secure Digitalin eli SD:n voittokululle oli sen varsin laaja tuki. Lisäksi SD oli suhteellisen avoin standardi, sillä SD-yhteensopivia tuotteita pystyi periaatteessa valmistamaan ilman mitään lisenssiä. SD-logon käytöstä piti maksaa, jos sellaisen tuotteeseensa halusi, mutta esimerkiksi muistikortin lukijoissa tällaista tarvetta ei yleensä ollut. Myös virallisten lisenssien ja logojen käyttöoikeuksien hinnat olivat suhteellisen edulliset, joten SD-yhteensopivia muistikortteja, kortinlukijoita ja muita tuotteita syntyi useankin eri valmistajan toimesta.
Vastaavasti Sony piti Memory Stickin tiukasti omissa käsissään ja sille ei tietääksemme koskaan tullut laajaa käyttöä minkään muun yhtiön tuotteissa. Jotkut muistikorttivalmistajat, kuten Kingston ja SanDisk tekivät lisenssillä hetken aikaa Memory Stick -muistikortteja, mutta nekin luopuivat lisensseistään, kun alkoi näyttämään siltä, että SD tulee viemään leikin.
Hyvin samanlainen tarina kuin Sonyn formaatilla, oli myös xD:llä. Sekään ei koskaan nähnyt laajaa käyttöä perustajiensa, Fujifilmin ja Olympuksen tuotteiden lisäksi. Jotkut ulkopuoliset muistikorttivalmistajat valmistivat kyllä xD-kortteja lisenssillä, mutta ne luopuivat valmistuksesta, kun formaatin suosio ei koskaan kasvanut merkittävästi isommaksi.
Jälkiajatuksia ja vähän muistelua
Vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli mielenkiintoista aikaa, kun hypättiin vauhdilla digikameroihin, mutta muistikorttien tallennuskapasiteetti laahasi hetken aikaa tavallaan vanhassa filmimaailmassa.
Eli tyypilliset muistikortit, joita digikameroihin ostettiin, olivat kameroiden ottamiin kuviin nähden suhteellisen pieniä ja niihin mahtui kenties vain joitain kymmeniä kuvia, jos kuvattiin kameran parhaalla kuvanlaadulla.
Näin ollen etenkin reissussa ollessa päädyttiin usein tilanteeseen, että kameraan piti ostaa uusi muistikortti, kun edellinen oli tullut täyteen. Ja tuohon aikaanhan läppärit olivat vielä varsin harvinaisia - joten muistikortin tyhjentäminen tietokoneen kovalevyllekään ei ollut yleensä mahdollista matkoilla ollessa.
Tällöin törmäsi usein kapitalismin raakaan todellisuuteen.
Kaikki muut kameravalmistajat olivat hypänneet SD-formaatin kelkkaan heti alusta lähtien. Eli SD:tä käyttivät mm. Canon, Nikon, Kodak ja Casio.
Ja koska SD:tä käyttäviä kameroita oli käytössä enemmän, tavalliset kaupat pitivät myynnissä lähinnä SD-muistikortteja. Ja kun kuluttajat ajan saatossa huomasivat, että muilla kuin SD-muistikorteilla varustetuilla kameroilla elämä on aavistuksen verran vaikeampaa, tuli SD-formaatin tuesta myös yksi (joskin pieni) valintaperuste seuraavaa kameraa ostettaessa.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT