--->
Mitä tapahtui..? -artikkeleissamme käymme läpi aikoinaan suosittuja tai lupaavia teknologioita, jotka joko katosivat tai epäonnistuivat jollain tavalla. Artikkelit luotaavat kunkin teknologian historiaa ja pohtivat syitä sen epäonnistumiselle tai katoamiselle.
Perehdymme FilmNet -elokuvakanavan syntytarinaan, historiaan ja siihen, miten kanavan tarina aikanaan loppui. Artikkelissa käydään läpi myös FilmNetin seuraajien tarinat, Canal+:n ja C Moren näkökulmasta.
Artikkelissa käymme läpi vuosituhannen alun formaattisotaa, joka keskittyi muistikortteihin. Nykyisin de facto -asemaan nousseelle Secure Digital -muistikortille eli SD:lle, oli kaksi isoa kilpailijaa, Sonyn Memory Stick ja Fujifilmin xD.
Käymme läpi 1970-luvulla syntyneen LaserDisc-formaatin historiaa ja pohdimme syitä sille, miksi se ei koskaan saavuttanut merkittävää menestystä.
Tallennusratkaisuja valmistanut Iomega hallitsi suurten tiedostojen siirron markkinaa hetken ajan 1990-luvulla Zip- ja Jaz-levyillään. Otimme selvää, miksi formaatit katosivat.
3D-televisiot tunkivat markkinoille vuonna 2010, mutta katosivat myynnistä jo vuoden 2015 aikoihin. Mitä oikein tapahtui? Miksi 3D-televisiot katosivat?
Vuosituhannen alun yksi suosituimmista peliformaateista olivat Sonyn Playstation-konsoleille julkaistut SingStar -karaokepelit. Mutta sitten ne yhtäkkiä vain katosivat. Otimme selvää, miksi.
Vuosituhannen taitteessa julkaistiin kaksi formaattia, joiden piti korvata musiikin kuunteluun tarkoitetut CD-levyt paremmalla äänenlaadulla. Käymme läpi, mitä tapahtui Super Audio CD:lle (SACD) ja DVD-Audiolle.
Artikkelissamme käymme läpi vuosien 2008 ja 2012 välillä myynnissä olleita miniläppäreitä ja pohdimme sitä, miksi ne katosivat markkinoilta.