Mitä tapahtui Zip-levyille?
1990-luvun puoliväliin ajoittuu yksi ajankohta teknologian historiassa, jolloin yksi yhtiö hallitsi hetken ajan tietojen fyysisen siirtämisen markkinaa.
Kyseessä on siis jo historian hämärään kadonnut Iomega, joka julkisti vuonna 1994 vallankumoukselliset Zip-levyt.
Zip-levyillä ei nimestään huolimatta ollut mitään tekemistä zip-pakkausformaatin kanssa, vaan kyseessä olivat tavallaan "seuraavan sukupolven korput", eli levykkeet, joihin mahtui moninkertaisesti dataa silloisiin käytetyimpiin kilpailijoihin nähden.
Käytännössä 1990-luvun puolivälissä ainoa tapa tavallisten kuolevaisten ulottuvilla tietojen siirron tapa olivat perinteiset korput eli 1,44 megatavun tallennuskapasiteetilla varustetut 3,5 tuuman levykkeet.
Samaan aikaan kuitenkin tallennustilan tarve alkoi pikkuhiljaa kasvamaan: pelit eivät olleet mahtuneet enää yhdelle korpulle muutamaan vuoteen ja esimerkiksi Windows 95 -käyttöjärjestelmä toimitettiin sekin useammalla korpulla.
Tähän saumaan iskivät Zip-levyt, joihin mahtui tuolloin käsittämättömältä tuntunut määrä dataa, eli kokonaista 100 megatavua yhdelle levykkeelle.
Fyysisesti Zip-levyt olivat korppuja muistuttavia, mutta hieman paksumpia ja muutoinkin hieman isompia. Ne vaativat luonnollisesti myös erillisen Zip-aseman. Eli sekä tallennusmedia että niiden lukemiseen ja kirjoittamiseen tarkoitettu asema, olivat molemmat Iomegan tuotteita.
Valtavan suosittuja firmoissa
Zip-levyistä ei koskaan tullut kuitenkaan aivan tavallisten kuluttajien käyttämää formaattia, vaikka niitä kotitalouksiinkin toki hankittiin, etenkin vuosien 1996 ja 1998 välisenä aikana.
Mutta valtavirtaa niistä tuli graafisissa suunnittelutoimistoissa ja mm. arkkitehtitoimistoissa. Molemmilla aloilla tiedostojen koot olivat kasvaneet jo vauhdilla yli korppujen tallennuskapasiteetin.
Lisäksi molemmilla aloilla tietoa piti siirtää usein tekijältä asiakkaalle. Ja netti oli ottamassa vasta ensimmäisiä varovaisia askeleitaan yliopistomaailman ulkopuolella ja tietojen siirto modeemillakin oli tuskaisen hidasta vielä 1990-luvulla.
Eli Zip-levyjen isoksi markkinaksi muodostuivat firmat, joissa syntyi (silloisella mittakaavalla) paljon tilaa vieviä tiedostoja, jotka piti sitten saada siirrettyä asiakkaalle.
Suomeksi: graafiset suunnittelutoimistot tallensivat työnsä Zip-levylle ja Zip-levy lähetettiin postissa asiakkaalle tai vietiin omin käsin asiakkaan tiloihin.
Lisäksi Zip-levyjä käytettiin yrityksissä varmuuskopiointiin, sillä yhden Zip-levyn 100 megatavun tallennustilaan pystyi näppärästi varmuuskopioimaan käytännössä kaiken firman tietojärjestelmistä löytyvän tiedon.
Tuho saapuu CD-levyjen muodossa
Kuten todettua, Zip-levyjen kultakausi jäi lopulta hyvin, hyvin lyhyeksi. Isoimman iskun formaatille antoivat polttavat CD-asemat, jotka alkoivat yleistymään tietokoneissa vauhdilla vuodesta 1998 eteenpäin.
CD-R -formaatin etuna oli se, että niiden lukemiseen vaadittavia halpoja optisia asemia löytyi 90-luvun lopulla jo lähes kaikista tietokoneista. Lisäksi formaatti oli standardoitu, eli tyhjiä, poltettavia CD-R -levyjä valmisti usea eri firma ja yksittäisten levyjen hinnat romahtivatkin nopeasti hyvin edulliseksi.
Vaikka alkuperäiset CD-R -levyt olivatkin vain kertaalleen poltettavissa, niiden halpa hinta ja lukemiseen kykenevien asemien edullisuus sekä yleisyys tekivät CD-R -levyistä hyvin nopeasti standardin tavan siirtää isoja tietomääriä paikasta toiseen.
Samoin pienyritysten ja kotien tietojen varmuuskopiointi siirtyi hyvin nopeasti vuodesta 1998 eteenpäin lähes yksinomaan CD-R -levyjen pariin.
Iomega taistelee vastaan
Iomega ymmärsi tietysti formaattinsa heikkoudet ja kehitti nopealla tahdilla Zip-formaattia eteenpäin. Yhtiö julkisti myöhempinä vuosina ensin 250 megatavun Zip-levyt ja myöhemmin myös 750 megatavun Zip-levyt.
Lisäksi yhtiö teki Zip-levyjen kanssa epäyhteensopivan, isompaa tallennuskapasiteettia tarjoavan Jaz-levyn, joille mahtui levystä riippuen joko 1 tai 2 gigatavua dataa.
Mutta koska formaatti vaati erillisen, varsin kalliin aseman, jotta levyjä ylipäätään pystyi lukemaan, parantelut eivät auttaneet taistelussa standardiksi noussutta CD-R -levyä vastaan.
Lopullinen niitti: USB-tikut
Zip- ja Jaz-levyt olivat tavallaan näppärämpiä monellakin tavalla kuin CD-R -levyt, joten sinänsä niillä oli oma fanikuntansa vielä CD-levyjen aikakauden alettuakin.
Mutta viimeistään syyskuussa 2000 Iomegan omalle tallennusformaatille tuli kilpailija, jota se ei enää voinut voittaa. Tuolloin tulivat myyntiin maailman ensimmäiset kuluttajille tarkoitetut USB-muistitikut. Niiden tallennuskapasiteetti oli aluksi toki Zip-levyjäkin heikompi, mutta muistitikkujen nopeus ja tallennuskapasiteetti suorastaan räjähtivät jo pari vuotta ensimmäisten muistitikkujen julkaisun jälkeen.
Samalla muistitikut korvasivat pitkälti myös CD-R -levyt tietojen siirron välineenä tietokoneelta toiselle.
Myöhempää kehitystä Zip-levyt eivät olisi tietysti enää kestäneetkään, kun myös nettiyhteyksien nopeudet vihdoin siirtyivät koko maailmassa laajakaista-aikaan. Nettiyhteyksien nopeuksien kasvu 2000-luvun alkuvuosina tarkoitti sitä, että isotkin tiedostot pystyi lähettämään järkevästi myös verkon yli, jopa toiselle puolelle maailmaa.
Loppusanat
Iomega jäi osittain yksinoikeudella omistamansa teknologian vangiksi ja tuli jyrätyksi teknologian kehittyessä.
Ja osittain yhtiön alamäki oli myös Iomegan omaa syytä. Yhtiön Zip-levyasemissa oli 1990-luvun lopulla hetken aikaa vakava, turhan usein toistunut toimintavika, joka tunnettiin nimellä "click of death".
Tuolloin asema päästi perättäisiä napsahduksia, yrittäessään lukea levyä ja epäonnistuen siinä. Tuo prosessi onnistui vaurioitamaan asemassa ollutta levyä usein niin, että se muuttui täysin lukukelvottomaksi - ja kaikki levyllä ollut data menetettiin. Aiheesta uutisoitiin teknologialehdistössä laajasti ja se osittain pilasi Zip-levyjen ja Iomegan mainetta alalla.
Iomega muutti bisnesmalliaan 2000-luvun alussa ja kokeili yrityksenä kaikenlaisia temppuja. Yhtiö kokeili hetken aikaa jopa MP3-soittimiin tarkoitettuja pienikokoisia Zip-levyjä, toivoen niistä pelastajaa yritykselle.
Lopulta yhtiö myytiin tallennusmediajätti EMC:lle vuonna 2008. Sieltä matka jatkui yhden erikoisen mutkan kautta osaksi Delliä, joka osti EMC:n itselleen vuonna 2016.
Mikäli jostain kaapinpohjalta tulee vielä vastaan Zip-levyjä, niiden lukeminen voi osoittautua ongelmaksi. Ainoa tapa lukea Zip-levyjä on Zip-aseman hankkiminen. Asemia löytyy toki verkon huutokauppasivustoilta helpostikin, mutta esimerkiksi ajurituki moderneille käyttöjärjestelmille voi olla arvoitus.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT