--->
AfterDawn logo

Googlen tekoäly osaa nyt soittaa puhelut puolestasi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Suomalainen stereotyypillinen ihmisten välttely näkyy myös siinä, että on kohtuullisen paljon kansalaisia (meitä), joiden mielestä puheluiden soittaminen on hyvinkin epämiellyttävää puuhaa.

Toisinaan käy niin, että hakutuloksista löytyy jokin firma, joka vaikuttaa myyvän tuotetta tai palvelua, josta olet kiinnostunut, mutta yhtiö ei kerro sivuillaan sen hintaa. Tällöin edessä on usein pakollinen paha eli puhelinsoitto ja hinnan tiedustelu henkilökohtaisesti (tai sellaisen firman etsiminen, joka kertoo suoraan tuotteidensa hinnat).

Mainosjätti Google on tuonut pientä helpotusta tarjolle tähän piinaavaan ongelmaan, tekoälyn muodossa.

Jatkossa amerikkalaiset Googlen käyttäjät, jotka tilaavat maksullista Google AI Pro tai Google AI Ultra -pakettia, näkevät Googlen hakutuloksissa uuden toiminnon: tekoälyllä toimivat puhelut.

Googlen esimerkissä käyttäjä etsii vaikkapa koiralleen trimmauspalvelua. Sen jälkeen tekoälyn voi komentaa ottamaan selvää löytyneiden palvelutarjoajien hinnoista sekä mahdollisista vapaista ajoista. Jos tekoäly ei löydä tietoa suoraan firmojen verkkosivuilta, se soittaa niille ja tiedustelee asiaa itse. Käyttäjän ei tarvitse osallistua puheluihin millään tavalla, eikä niitä ilmeisesti edes toisteta hakua käyttävälle käyttäjä - tekoäly vain palaa asiaan, kun kaikki tarpeelliset tiedot on saatu selville ja antaa niistä koosteen.


Googlen mukaan kaikki tavallisella lähiverkkomaksulla veloitettavat yritysten puhelinnumerot kuuluvat automaattisesti sellaisiin, joihin tekoäly voi tarvittaessa soittaa.

Yritykset, joilla on oma Google-profiili, voivat halutessaan pyytää tekoälypuheluiden estoa.

Tekoälypuhelu osaa nykyisellään varata aikoja, pyytää sen hetken jonotustilanteen ravintolaan ja pyytää tarjottujen palveluiden hintoja.

Uudesta, uljaasta maailmasta tulee hyvinkin mielenkiintoinen paikka, sillä tekoäly hoitaa asiakaspalveluun tuleviin puheluihin vastaamisen maailmalla jo niin usein, että soittajat eivät enää usko, että puhelimeen vastasi oikea ihminen. Jatkossa siis tekoälyt saattavat ottaa ja kilautta toisilleen, perinteisiä puheluita käyttäen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki