--->
AfterDawn logo

TikTokille 530 miljoonan euron sakot - siirsi lainvastaisesti henkilötietoja Kiinaan

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Suosittu kiinalainen videoalusta TikTok on saanut suuret sakot. Eurooppalaiset tietosuojaviranomaiset ovat todenneet, että TikTok on siirtänyt käyttäjiensä henkilötietoja Kiinaan EU:n tietosuojasäännösten vastaisesti. Tästä syystä Irlannin tietosuojaviranomainen määräsi TikTokille 530 miljoonan euron seuraamusmaksun ja velvoitti sen saattamaan tiedonsiirrot lainmukaisiksi kuuden kuukauden kuluessa.

Tutkinta aloitettiin jo syksyllä 2021. Tutkinnassa todettiin, että yhtiön työntekijöillä Kiinassa on ollut etäyhteydellä pääsy eurooppalaisten käyttäjien tietoihin. TikTokin toiminnan katsottiin rikkovan EU:n tietosuojasääntelyä, sillä yhtiö ei pystynyt osoittamaan, että näille Kiinaan siirretyille henkilötiedoille taataan EU:n vaatimuksia vastaava suojan taso.


TikTok-palvelun omistaa kiinalainen Bytedance-yhtiö, ja sen toiminta koskee käyttäjiä koko EU:ssa. Irlanti antoi päätöksen niin sanottuna johtavana valvontaviranomaisena, sillä TikTok Technology Limited -yhtiön Euroopan päätoimipaikka sijaitsee Irlannissa. Kansalliset tietosuojaviranomaiset, myös tietosuojavaltuutetun toimisto, osallistuvat asian käsittelyyn.

"Päätös on osoitus eurooppalaisten viranomaisten saumattomasta yhteistyöstä. Yhteisellä päätöksellä varmistetaan tietosuojalainsäädännön soveltamisen yhdenmukaisuus kaikkialla EU:ssa", Suomen tietosuojavaltuutettu ja Euroopan tietosuojaneuvoston puheenjohtaja Anu Talus toteaa.

TikTok on antanut huhtikuussa 2025 uusia tietoja viranomaisille eurooppalaisten käyttäjätietojen säilyttämisestä. Yhtiö kertoi, että eurooppalaisten käyttäjien tietoja oli tallennettu myös kiinalaisille palvelimille. TikTokin mukaan kyse on ollut rajatusta määrästä henkilötietoja, jotka on nyt poistettu.


Eurooppalaiset tietosuojaviranomaiset arvioivat jatkossakin TikTokin toimintaa uusien tietojen valossa.

Hiljattain uutisoitiin, että TikTokista on tulossa Kouvolan datakeskuksen pääkäyttäjä.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki