Näin harvaa kiinnostaa maksullinen Facebook
Yksi maailman suurimmista mainosyhtiöistä, amerikkalainen Meta, oli pulassa pari vuotta sitten uusien Euroopan Unionin lakien kanssa.
EU:n lainsäädäntö velvoittaa siihen, että kuluttajat voivat halutessaan kieltäytyä heidän käyttäjätietojensa käytöstä mainonnan kohdistamiseen. Ja Metan tuotteet, kuten Facebook ja Instagram pohjautuvat juuri siihen, että ihmiset jakavat niien kautta vapaaehtoisesti Metalle tietoja itsestään. Meta sitten luo saamiensa tietojen pohjalta äärimmäisen tarkasti kohdennettavia mainosprofiileja, joilla mainostajat voivat kohdentaa mainoksiaan mitä mielikuvituksellisimma tavoilla.
Eli EU:n lainsäädäntö olisi pilannut Facebookin ja Instagramin bisnesmallin - sillä harva meistä painaisi "joojoo, ottakaa vain tietoni" -nappia, jos tarjolla olisi myös (lain vaatima) "ei kiitos" -nappi.
Tähän dilemmaan Meta keksi mielenkiintoisen virityksen.
Kohdennetusta mainonnasta pystyy nykyisin kieltäytymään, mutta siitä pitää maksaa. Samalla saa käyttöönsä myös täysin mainosvapaan palvelun. Hinta mainosvapaalle paketille asetettiin alussa 9,99 euroon/kk ja myöhemmin se laski 6 euroon/kk/palvelu.
Mutta aivan valtaisaa suosiota ei maksullinen, mainosvapaa Metan paketti saanut. Metan edustaja kertoi suoraan Yhdysvalloissa alkaneessa oikeudenkäynnissä, että ainoastaan 0,007% Metan EU-alueen käyttäjistä on tilannut maksullisen, mainosvapaan Metan palvelun.
Esimerkin vuoksi: Suomen koko väkilukuun (noin 5,58 miljoonaa) suhteutettuna 0,007% tarkoittaisi sitä, että 390 suomalaista maksaisi palvelusta.
EU pillastui Metan ideasta hyvin nopeasti ja yhtiö onkin ollut EU:n hampaissa. Lopulta "maksa tai joudut profiloiduksi" -malli johtikin 200 miljoonan euron sakkoihin.
EU:ta lepytelläkseen Meta ryhtyi tarjoamaan kolmatta vaihtoehtoa viime syksynä, kun Metan palveluihin lisättiin mainoskatkot. Mainoskatkot tulevat käyttöön, jos kieltäytyy kohdennetusta mainonnasta, muttei kuitenkaan halua maksaa mainosvapaasta palvelusta.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.