--->
AfterDawn logo

Polarnode rakentamassa Nokian kaupungin alueelle usean sadan miljoonan euron datakeskusta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Datakeskushankekehitysyhtiö Polarnode ja Nokian kaupunki ovat 8. huhtikuuta sopineet tontin vuokraamisesta Nokian kaupungin Juhansuon kaupunginosassa. Polarnode valmistelee alueelle suuren mittakaavan datakeskusinvestointia.

Vasta hiljattain Polarnode kertoi rakentavansa Lappeenrantaan miljardiluokan datakeskuksen.

Nokian datakeskusprojektin suunniteltu koko on 30 MW, ja se tullaan rakentamaan 5,5 hehtaarin teollisuustontille. Valmistelussa oleva hankekokonaisuus edustaa usean sadan miljoonan euron investointia.

Hankkeen suunnitteluvaihe on jo käynnistetty. Suunnitteluvaiheen aikana Polarnode valmistelee hankekokonaisuutta myöhemmin tehtävää investointipäätöstä varten. Polarnode pyrkii saamaan hankkeen valmiiksi rakentamista varten vuoden 2025 loppuun mennessä.

"Alueen keskeinen sijainti, ensiluokkaiset tiedonsiirtoyhteydet, rakentamisen mahdollistava kaavamerkintä sekä alueelle valmistellut sähköverkon vahvistusinvestoinnit mahdollistavat nopean etenemisen hankkeen suunnittelussa. Myös tehokas yhteistyö Nokian kaupungin kanssa on edesauttanut hankkeen edistämistä", kommentoi Mikko Toivanen, Polarnode Oy hallituksen puheenjohtaja ja toinen perustajista.

Polarnoden mukaan rakennusvaihe kestää 2-3 vuotta ja se työllistää jopa satoja paikallisia rakentamisalan osaajia. Datakeskus luo pysyviä työpaikkoja useisiin tehtäviin.

MAINOS

"Globaalin datakeskuskysynnän odotetaan jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Suomella on erinomainen mahdollisuus rakentaa osaamista ja luoda kasvua datakeskustoimialan ympärille. Datakeskushankkeet ovat erittäin monipuolisia kokonaisuuksia, ja vaativat laajaa erikoisosaamista esimerkiksi teknologian, energiatekniikan, rakentamisen, kiertotalouden sekä data- ja ohjelmisto-osaamisen saralla. Uskomme, että suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus kasvaa kansainvälisesti merkittäviksi toimijoiksi datakeskustoimialalla", Toivanen jatkaa.

Polarnoden perustajat Toivanen ja Kalle Pykälä ovat aiemmin olleet valmistelemassa, rahoittamassa ja rakentamassa yli miljardin euron investointeja tuuli- ja aurinkovoimaan uusiutuvan energian yhtiö Ilmattaren perustajina.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Yhdysvallat päätti vaarantaa koko maailman tietoturvan - CVE:n rahoitus katosi

AfterDawn

Ja taas mennään... EU:n vihattu, vahvan salauksen kieltävä Chat Control -lakiesitys palasi taas uudella nimellä

AfterDawn

33 vuotta vanha Amigan käyttöjärjestelmä sai virallisen päivityksen

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Applen uutuuskännykkä myy hurjalla tahdilla - yhtiö nousi ensimmäistä kertaa ikinä alkuvuodenkin myydyimmäksi kännykkävalmistajaksi

Puhelinvertailu

Spotify on nurin - koko maailmassa [PÄIVITYS 16:58]

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Posti muutti rankasti käyttöehtojaan: ryhtyy profiloimaan käyttäjiä, kohdentaa tiedoilla mainoksia - näin estät

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki