AfterDawn logo

Lappeenrantaan tulossa miljardiluokan datakeskus

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Lappeenrannan kaupunki ja suomalainen datakeskushankekehitysyhtiö Polarnode Oy ovat 24. maaliskuuta solmineet yhteistoimintasopimuksen, jonka aikana Polarnode tähtää kehittämään Pajarilan teollisuusalueella sijaitsevan miljardiluokan datakeskusprojektin rakennusvalmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä.

Datakeskus rakennetaan 33 hehtaarin teollisuustontille, ja sen suunniteltu koko on yli 150 MW. Kyseessä on vaiheittain rakennettavasta kokonaisuudesta. Rakennusvaihe kestää 2-5 vuotta, ja sen kerrotaan työllistävän satoja paikallisia rakentamisalan osaajia sekä valmiina tarjoavan pysyviä työpaikkoja useisiin tehtäviin.


Polarnode rakentaa datakeskuksia muille toimijoille. Lappeenrannan datakeskukselle etsitään vielä toimijaa, mutta tavoitteena on löytää sellainen vielä huhtikuun aikana, jotta rakentaminen voidaan aloittaa vuoden 2026 alussa.

"Tarjolla on selkeä verkkoyhteysratkaisu, pääsy kaukolämpöverkkoon ja rakentamisen mahdollistava valmis kaava. Yhteistyömme Lappeenrannan kaupungin kanssa on ollut erittäin sujuvaa ja uskon, että yhteistyö tulee jatkumaan ripeänä ja rakentavana. Kokonaisuudessaan kysyntä uusille datakeskuksille on Suomelle loistava mahdollisuus", kertoo Polarnode Oy hallituksen puheenjohtaja Mikko Toivanen.

Globaalin datakeskuskysynnän odotetaan jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Kasvua ajavat erityisesti tekoäly ja digitalisaatio.


Datakeskukset tarvitsevat paljon sähköä, mutta tuottavat hukkalämpöä. Hukkalämpöä pyritään hyödyntämään esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki