AfterDawn logo

Yhdysvaltain hallinto tuhoaa verkkosivustojaan parhaillaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yhdysvalloissa tapahtui vallanvaihdos kaksi viikkoa sitten, kun entinen presidentti Donald Trump palasi takasin valtaan toiselle ja viimeiselle presidenttikaudelleen.

Uusi hallinto on aloittanut hämmentävän kampanjan, jota Wired-teknologiasivusto on ryhtynyt seuraamaan tarkemmin.

Heti vallan vaihduttua Valkoisen talon virallisten sivujen espanjankielinen versio poistettiin kokonaan käytöstä.

Mutta kuluvalla viikolla kokonaisia hallinnon verkkosivustoja, domain-osoitteineen, on alkanut katoamaan. Ensimmäisenä katosi ehkäisystä ja lastensaannista tietoa jakava ReproductiveRights.gov kokonaan. Sen jälkeen on suljettu Youth.gov, josta löytyi tietoa nuorison tukemiseksi tarkoitetuista ohjelmista.

Wiredin saamien tietojen mukaan kyseessä ei ole pelkästään verkkosivustojen tuhoaminen, vaan samalla on ryhdytty myös tuhoamaan mm. vuosikymmenten aikana tehtyjä tutkimustuloksia ja tilastoja, jotka on poistettu myös halinnon omista tietojärjestelmistä. Useat eri hallinnonalan työntekijät kertovat, miten he ovat epätoivoisesti yrittäneet pelastaa tietoja mm. varmuuskopioimalla niitä itselleen talteen.


Myös Yhdysvaltain tarttuvien tautien viraston Centers for Disease Controlin sivustot ollaan tietojen mukaan sulkemassa kokonaan. Saman viraston ylläpitämä tietosivusto HI-viruksesta on sekin jo suljettu.

kuvituskuva: Wikimedia

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki