AfterDawn logo

Roomba Combo j9+ arvostelu - taidot eivät riitä kovimpia kilpailijoita vastaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Amerikkalainen robotti-imurivalmistaja iRobot oli se yhtiö, joka käytännössä loi koko robotti-imureiden konseptin maailmalle. Yhtiön Roomba-brändi onkin alkanut tarkoittamaan yleisemmin roboimuria, valmistajasta riippumatta, ympäri maailmaa.

Mutta viime vuosina yhtiön valta-asema on alkanut hieman rapistumaan, kun etenkin kiinalaiset valmistajat ovat tuoneet vauhdilla uusia innovaatioita omiin malleihinsa - ja Roomban tehtäväksi on jäänyt kehityksessä mukana pysyminen.

Yhtiö vastusteli pitkään moppauksen tuomista osaksi robotti-imureitaan ja myi lähinnä erillisiä moppausrobotteja roboimureiden kavereiksi. Päätös olikin mielestämme varsin perusteltu, vuosien ajan, kunnes moppauskin alkoi yhtäkkiä sujumaan roboteilta varsin malliikkaasti joskus vuoden 2023 lopulla.

Vastatakseen haasteisiin, yhtiö julkaisi vuonna 2023 lippulaivamallikseen uuden Roomba Combo j9+ -roboimurin, josta löytyy moppaus, pölysäiliön automaattinen tyhjennys, kameraan pohjautuva esteiden väistely sekä uutuutena myös automaattinen mopin kastelujärjestelmä. Hintaa mallilla on arvostelun kirjoitushetkellä, tammikuussa 2025, vieläkin varsin veret seisauttavasti, sillä tällä hetkellä Roomba Combo j9+ maksaa noin 1400 euroa.

Saimme Roomba Combo j9+:n testiimme syksyllä 2024 ja - kuten tavallista - pistimme robotin usean kuukauden mittaiseen arkikäyttöön yhdessä testikohteistamme. Robo pääsi siis todistamaan suomalaisen, tavallisen kodin elämää syksyn loskakelien ja talven hiekoitushiekan värittämän ajan, jotta saimme selville miten hyvin se oikeasti pärjää suomalaisessa kodissa.

Joten on aika perehtyä siihen, tarjoaako Roomba Combo j9+ hinnalleen vastinetta ja pystyykö se haastamaan muut tämän hintaluokan kilpailijat.

  1. Ulkonäkö ja rakenne
  2. Tekniset tiedot
  3. Käyttöönotto ja sovellus
  4. Imurointi
  5. Moppaus
  6. Esteet ja matot
  7. Muut havainnot
  8. Yhteenveto
  9. Vaihtoehdot
  10. Roomba Combo j9+ vs Roomba j9+
  11. Plussat
  12. Miinukset
  13. Tähdet


Ulkonäkö ja rakenne

Roomba Combo j9+ päältä kuvattuna

Nopeasti päältäpäin katsottuna Roomba Combo j9+ on pitkälti hyvin tavallisen robotti-imurin näköinen kapistus - eli pyöreä kiekko, jossa on päällä yksi iso nappi.

Moppiosa sormella ylös nostettuna

Kun päällä olevaa pientä saumakohtaa nostaa ylöspäin, paljastuu kuitenkin robotin tärkein yllätys. Robotin päällä on pieni moppauskaistale, johon kiinnitetään moppausliina. Mekanismi on täsmälleen sama, jota iRobot käytti jo aiemmin arvostellussamme käyneessä Roomba Combo j7+:ssa.

Robotin kyljestä puolestaan paljastuu sen etukamera, jonka vieressä on myös pieni, mutta tehokas LED-valo. Kameraa Roomba käyttää lattialle unohtuneiden esteiden havainnointiin. Esteiden havainnointi pohjautuu koneoppimiseen, eli robotti oppii ajan kanssa aina vain paremmin sen, mitkä lattialta löytyneistä esineistä ovat esteitä - ja mitkä taas kuuluvatkin lattialle, mutta joita ei tarvitse varsinaisesti väistellä.

Roomba Combo j9+ pohjasta kuvattuna

Pohjasta löytyy muistakin arvokkaammista Roomban malleista tuttu ratkaisu, eli kaksi silikonista siivoustelaa. Kahden telan konsepti on testeissämme todistettu tehokkaimmaksi tavaksi irrottaa likaa sekä kovilta lattiapinnoilta että matoista. Lisäksi silikonin hyvä puoli on se, että silikoniset telat eivät kerää itseensä läheskään niin paljoa hiuksia ja karvoja kuin vaikkapa harjaksilla varustetut siivoustelat.

Pitkä sivuharja hoitaa puolestaan seinänvierustat ja nurkat, joihin robotti ei pyöreän muotoilunsa vuoksi pääsisi. Sivuharja tavallaan lakaisee liat nurkista ja reunoista robotin alle, jolloin siivoustelat imaisevat liat sitten robotin pölysäiliöön.

Roomban latausasema eli telakka

Suurin näkyvä uudistus Roomba Combo j9+:n osalta koskee sen lataustelakkaa. Telakka on parin muunkin uudemman Roomban malliin leveä ja kohtuullisen matala (verrattuna vaikkapa ensimmäiseen itsensätyhjentävään malliin Roomba i7+:aan).

Telakan päällä oleva käynnistyspainike

Hieman yleisistä trendeistä poiketen Roomba Combo j9+:n telakan kansi on puupanelointia muistuttavalla värityksellä varustettu, joka on sinänsä sisustuksellisesti ihan veikeäkin valinta. Lisäksi telakan päältä löytyy oma, erillinen käynnistyspainike, josta robotin saa näppärästi töihin manuaalisesti.

Telakan luukku auki

Telakan isoin muutos on kuitenkin telakan sisällä.

Telakan sisältä löytyvä kertakäyttöinen pölypussi

Siellä on edelleen - luonnollisesti - mekanismi robotin sisäisen pölysäiliön automaattiselle tyhjennykselle. Eli robo tyhjentää oman pölysäiliönsä telakkaan saapuessaan ja liat imaistaan telakasta löytyvään pölypussiin. Tämä on tuttua jo vuosien ajalta.

Roomban puhtaan veden säiliö

Mutta uutta on vaakatasoon sijoitettu vesikanisteri, joka täytetään puhtaalla vedellä. Kyseisestä kanisterista robotti annostelee moppilevylleen vettä juuri sen verran, että moppiliina on kostea, kun robotti lähtee siivoamaan asuntoa.

Merkittävää on myös se, mitä telakassa ei ole: siellä ei ole lainkaan likaisen veden säiliötä, kuten vaikkapa Ecovacs Deebot X2 Omnissa. Eli Roomba ei pese moppausliinaa itse, vaan likaisen mopin peseminen jää robotin omistajan tehtäväksi.

iRobo tRoomba Combo j9+ tekniset tiedot

Akkukesto180 minuuttia
PölysäiliöTelakassa, tyhjentää oman pölysäiliönsä itsestään
Robotin mitat33,8 x 8,7 cm
(leveys/syvyys x korkeus)
Toiminnotmoppaava robotti-imuri;
tyjentää oman pölysäiliönsä;
väistelee esteet kameran avulla;
täyttää robotin vesisäiliön telakan isosta vesisäiliöstä
Puhtaan veden säiliö0,3 litraa (robotti)
3 litraa (telakka)
Hinta arvosteluhetkellä1450 euroa



iRobot Roomba Combo j9+ hinnat:

Katso kaikkien kauppojen hinnat
hinnat päivitetty 13.2.2025

Käyttöönotto ja sovellus

Roomban käyttöönotto on hyvin samanlainen prosessi kuin minkä tahansa muunkin "älykkään", modernin laitteen. Ensin robotin latausasemalle päätetään kotoa sille sopiva sijainti ja sen jälkeen robotti asetetaan latautumaan telakkaansa.

Tämän jälkeen puhelimeen asennetaan Roomban käyttämä iRobot Home -sovellus, joka on saatavilla sekä Androidille että iPhonelle. Sovellus ja robotti yhdistetään toisiinsa ja annetaan robotin latautua hetken aikaa.

Roomba Combo j9+ on luonnollisestikin tuote, joka käytännössä vaatii sen, että omistajalla on käytössään älypuhelin ja että kotoa löytyy WiFi-verkko. Ilman sovellusta, robotin potentiaalista jää puuttumaan aivan liikaa, jotta sitä kannattaisi ostaa.

Kun robotissa on tarpeeksi virtaa, se pistetään tekemään kartoituskierros asunnossa, jonka pohjalta se laatii kännykkäsovellukseen alustavan kartan asunnosta. Kartoituskierrosta tehtäessä kaikki asunnon väliovet pitää avata ja mielellään kerätä turhat esteet pois lattioilta.

Roomban sovelluksen päänäkymäLaitetason siivousasetuksetLaiteasetukset

Sovellus on sama kuin Roomban muissakin malleissa ja on toimintalogiikaltaan varsin selkeä. Aivan niin paljoa säätövaraa Roomba Combo j9+ ei sovelluksen kautta tarjoa, kuin monet kiinalaiset kilpailijansa, mutta vastapainona sovellus on saatu pidettyä yksinkertaisempana ja loogisena. Valikkoihin ei eksy ja tärkeimmät toiminnot löytyvät suoraan päänäkymästä.

Yksittäisen siivoustyön asetuksia 1/2Yksittäisen siivoustyön asetuksia 2/2

Yksinkertaisimmillaan sovellukseen luodaan yksi tai kaksi yleisimmin käytettyä siivoustapaa pikavalinnoiksi. Esimerkiksi "koko asunnon siivous" -tyyliseen valintaan voi sitten säätää sen, että imuri imuroi ja moppaa koko asunnon, halutessasi joko kerran tai kahteen kertaan. Samalla voi luoda asetukset sinne miten paljon vettä käytetään moppauksessa ja mm. millä teholla imuroidaan.

Luonnollisesti myös monimutkaisempia pikavalintoja voi tehdä, kuten vaikkapa sen, että eteinen ja keittiö imuroidaan ja mopataan kahdesti, mutta olohuone vain imuroidaan ja sekin tehdään vain kerran. Ja tärkeintä on tietysti luoda ajastuksia, jos vain suinkin mahdollista, että robotti imuroi varmasti säännöllisesti kodissa. Ajastusten luonti on sekin hyvin helppoa ja selkeää.

Huoneiden rajojen ja nimien muokkausta sovelluksessaErilaisten kieltoalueiden luontia sovelluksessaSiivoushistoria

Kartalle voi luoda kiellettyjä alueita, asunnon voi jakaa huoneisiin ja luonnollisesti myös ns. no-mop -zonet onnistuvat, eli robotille voi antaa komennon, että tiettyä aluetta ei saa koskaan mopata.

Roomba Homea on pakko kehua. Ensinnäkin se on erinomaisen hyvin suomennettu. Lisäksi myös robotin "puhumat" äänipalautteet ovat nekin tarjolla suomeksi. Ja sovellus on myös merkittävästi selkeämpi ja helppokäyttöisempi kuin useimmilla kilpailijoillaan.

Imurointi

Imurointi on yksi asia, jossa iRobot kertoo parantaneensa Roomba Combo j9+:n tasoa aiemmasta, jo silloinkin mainiosta Roomba Combo j7+ -mallista. Käytännössä robotti on saanut lisää imuvoimaa aiempaan nähden.

Imuroinnissa Roomban valttikortti on jo vuosia ollut paras mahdollinen siivoustelojen yhdistelmä: siivousteloja on kaksi ja ne ovat molemmat silikonista tehtyjä. Yhdistelmä toimii sekä matoille että koville lattiapinnoille erittäin hyvin - ja silikoniset siivoustelat eivät kerää itseensä myöskään hiuksia ja karvoja samalla tavalla kuin muut siivoustelat.

Ja pohjalla ollut oletus pitikin paikkaansa, sillä Roomba Combo j9+ oli imuroinnissa esimerkillisen hyvä. Etenkin eestaas nollan ympärillä sahannut alkutalvi aiheutti sen, että testikohteemme eteiseen hilautui viikkojen mittaan noin keskiverron hiekkalaatikon verran hiekoitushiekkaa ja soraa. Roomba selvisi niistä mainiosti ja sai pidettyä asunnon erittäin siistinä.

Myös mattojen ja nurkkien imurointi oli toteutettu erittäin hyvin. Keittiön jalkalistat ovat yleensä se kohta, johon roboimurit jotain likaa jättävät, jos ovat jättääkseen - ja senkään osalta Roombassa ei ollut mitään valittamista. Samoin oli mattojen osalta - hiukset, karvat ja lika pysyivät matoilta pois koko testijakson ajan.

Kaiken kaikkiaan, Roomba Combo j9+:n se aivan perustoiminnallisuus, eli imurointi, oli toteutettu erinomaisen hyvin.

Moppaus

Moppauksen osalta Roomba Combo j9+ on eräänlainen välimalli vanhan ja uuden maailman välillä. Sen moppiosa osaa nousta lähes maagisella tavalla robotin päälle, kun eteen tulee vaikkapa matto, jota ei luonnollisestikaan saisi mopata lainkaan. Toiminto toimii samalla tavalla kuin edeltäjässään, Roomba Combo j7+:ssa.

Uutta Combo j9+:ssa on puolestaan lataustelakasta löytyvä vesisäiliö, jonka avulla robotti osaa itse kastella oman moppinsa. Eli vanha, liian pienen vesisäiliön ongelma robottimoppien käytettävyydessä on ratkaistu nyt myös Roombassakin.

Valitettavasti Roomba on kuitenkin sillä tavalla häivähdys vanhaa maailmaa, että moppi on edelleen perässä vedettävää mallia oleva rätti, eli robotti ei niinkään osaa jynssätä lattioita, vaan yksinkertaisesti vetää lattiaa pitkin (automaattisesti) kostutettua siivousliinaa, samalla kun se imuroi lattioita.


Eli Roomban moppaus on nyt vähemmän vaivalloinen ja helpommin käytettävissä kuin vanhan mallisissa roboimurin ja mopin yhdistelmissä, mutta moppaus itsessään on auttamatta vain pölyjen pyyhkimistä. Vertailukohtana toimivat vaikkapa arvostelussamme käyneet Samsung Bespoke Jet Bot Combo AI, Ecovacs X2 Omni ja Roborock S8 MaxV Ultra, joissa kaikissa moppi on toteutettu kahdella pyörivällä, lattiaa oikeastikin hinkkaavalla moppilevyllä - jolloin lattioiden puhdistus on merkittävästi tehokkaampaa.

Roomban likainen moppiliina puhtaan liinan vieressä

Lisäksi Roombassa moppiliina pitää aika ajoin pestä pesukoneessa itse, eli lataustelakka ei myöskään osaa pestä moppia - se osaa vain täyttää lisää puhdasta vettä robotin vesitankkiin lataustelakassa olevasta isosta vesisäiliöstä.

Robotin paikka lataustelakan sisällä
telakassa, robotin "kodissa" ei ole moppiliinalle pesuallasta lainkaan, kuten monissa kiinalaisissa kilpailijoissa on

Tokihan Roomban moppaus on edistyksellistä perustason kiinalaisiin, muutaman satasen maksaviin moppaaviin robotti-imureihin: moppi nousee ja laskee tarvittaessa ja vettä haetaan automaattisesti lataustelakalta lisää. Mutta 1400 euron hintalapulla Roomba Combo j9+ kilpailee kuitenkin eri kategoriassa ja kovimmilla kilpailijoilla on tarjolla moppien pesua ja oikeaa, lattioita hinkkaavaa moppausta tällä hinnalla - ja paljon halvemmallakin.

Roomba Combo j9+ ottaa mopin käyttöön

Sinänsä Roomban tarjoama pölyjen pyyhkiminen toimii kovilla lattiapinnoilla varsin mallikkaasti, eli se mikroskooppnen pöly, mitä imurointi ei puhdista, tulee varsin hyvin pyyhkäistyä pois. Myös mattojen tunnistus toimii kuten pitääkin, eli moppiosa nousee (nerokkaalla mekanismilla) syrjään, kun robotti havaitsee saapuneensa matolle tai alueelle, jota ei saa mopata.

Esteet ja matot

Roomba Combo j9+ käyttää esteiden tunnistukseen kameraa, kuten kaikki muutkin parhaat, oikeasti toimivalla esteidentunnistuksella varustetut robotti-imurit. Ja esteiden tunnistus toimiikin kohtuullisen hyvin. Koko testijakson aikana emme vaivautuneet keräämään kenkiä tai latureiden johtoja lattioilta pois, kun robotti pistettiin töihin - ja robo ei "syönyt" koko testijakson aikana kuin yhdet kengännauhat, jota voi pitää varsin erinomaisena tuloksena.

Roomba jumissa tuolinjalassa, 1Roomba jumissa tuolinjalassa, 2Roomba jumissa tuolinjalassa, 3

Mutta Roombankaan esteiden väistely ei ole täydellinen, vaan se kompastuu edelleen samaan ongelmaan, johon oikeastaan kaikki muutkin koskaan testaamamme robotti-imurit kompastuvat. Eli kiiltävät pinnat ovat koneoppivalle kuvantunnistukselle (johon esteiden tunnistus nojaa) täysin mahdottomia. Juuri tästä syystä testikohteemme kiiltävät, kromatut keittiön tuolit ovat loistava tapa testata robottien kykyä toimia täysin ennakoimattomassa ympäristössä.

Roomba valitettavasti ei tätä testiä läpäissyt kovinkaan hyvin, vaan robotti oli suhteellisen säännöllisesti jumissa keittiön tuolimeressä. Lopulta rajasimme keittiön pöydän alueen kokonaan pois karttaeditoria käyttäen, eli aluetta ei enää imuroitu Roomban toimesta lainkaan.

Mattojen osalta Roomba oli puolestaan ilahduttavan hyvä. Testikohteessamme etenkin kevyt eteisen matto on osoittautunut vuosien saatossa todella haastavaksi useille roboimureille, mutta Roomba Combo j9+ pärjäsi mattojen kanssa erittäin hyvin. Se ei rutannut mattoja eikä pahemmin edes liikutellut niitä - vaan sai ne imuroitua, kiitettävällä lopputuloksella.

Muut havainnot

Roomba Combo j9+ on melutasoltaan hyvin tyypillinen robotti-imuri, eli se on imuroidessaan hieman ärsyttävä, muttei naapurisopua pahemmin tuhoava tapaus. Ainoan poikkeuksen tähän muodostaa tietysti se tilanne, kun robotti menee tyhjentämään sisäisen pölysäiliönsä telakasta löytyvään pölypussiin. Tällöin syntyy hieman nousussa olevaa lentokonetta muistuttava äänimaailma, joka kestää onneksi vain puolisen minuuttia, jos sitäkään.

Hämmennystä aiheutti testijakson aikana se, että Roomba käytti moppaukseen erittäin, erittäin vähän vettä. Siinä missä vaikkapa Ecovacsin tai Roborockin telakoiden vesisäiliöitä pitää täytellä noin viikon, kahden välein kerrostaloasunnossakin, Roomban kerran täytetty vesisäiliö kesti kolme kuukautta ennen seuraavaa täyttöä. Tähän on tietysti selityksenä se, että moppia ei pestä telakassa lainkaan, joka lienee se eniten vettä kuluttava tapahtuma kilpailijoiden kehittyneemmeissä malleissa.

Akkukesto on Roombassa parantunut edeltäjäänsä, Roomba Combo j7+:aan nähden ja näppituntumalla sanoisimme, että Roomba Combo j9+ pärjäisi isommassa kartanossakin mainiosti, onnistuen siivoamaan koko asunnon yhdellä latauskerralla. Toki huoneiden "monimutkaisuus" ja mm. esteiden määrä vaikuttaa tähän arvioon merkittävästi.

Roomban esteiden väistely tuntui olevan myös aavistuksen verran turhankin herkkä, sillä välillä tuli olo, että robotti jätti sieltä täältä alueita siivoamatta kokonaan, olettaen vaikkapa pimeässä imuroidessan sohvan alusen olevan varovaisuutta vaativa paikka. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut mitään näkyvää likaisuutta, vaan robotti "paikkasi" mahdollisesti väliin jättämiään alueita viimeistään seuraavalla siivouskerralla. Robottia siis käytettiin kuten niitä pitääkin, eli useamman kerran viikossa.

Roombassa on edelleen myös yksi raivostuttava piirre, joka iRobotin malleissa on ollut jo pitkään: robotin hallinta on kytketty yhdelle iRobot Home -käyttäjätilille ja siihen ei voi yhdistää muita käyttäjätilejä. Eli joko salasana pitää jakaa perheenjäsenten kesken tai sitten vain yksi perheenjäsenistä hallinnoi robottia sovelluksen kautta.


Yhteenveto

Roomba Combo j9+ jää väistämättä eräänlaiseksi välimalliksi robotti-imureiden kehityksen historiassa. Sen imurointi on erinomaista ja esteiden väistelykin hyvällä tolalla. Nostamme myös hattua siitä, että Roomba suomentaa edelleen sovelluksensa ja äänipalautteensa - ja tekee sen hyvin, eikä tekoälykäännöksillä.

Myös Roomban kyky pärjätä suomalaisten rakastamien kevyiden mattojen kanssa oli ilahduttavaa.

Mutta 1400 euron hintalapussa on selkeää moppaustoimintojen lisää - ja valitettavasti Roomba Combo j9+:n moppaus ei ole samalla viivalla tärkeimpien, saman hintaluokan kilpailijoiden kanssa.

Mikäli sellainen ihme nähtäisiin, että Roomba Combo j9+ tipahtaa alennusmyynneissä noin 500 euron hintaluokkaan, robotti kannattaisi ostaa jo mainiona roboimurina, jossa tulee "kaupan päälle" ihan kohtuullisen hyvät moppaustoiminnot. Mutta 1400 eurolla se kisaa valitettavasti aivan väärässä kisasarjassa - ja häviää kisan rumasti.

Millään tavalla huonosta robotti-imurista ei ole kyse - päinvastoin. Kun Roombaa aikanaan saa merkittävästi halvemmalla, vaikkapa 600 eurolla, se on silloin hinnaltaankin varsin mainio esteitä väistelevä roboimuri - jossa sattuu tulemaan kaupan päälle vähän heikosti toteutettu moppausominaisuus.

Vaihtoehdot

Mielestämme tärkein vaihtoehto Roomba Combo j9+:lle on tällä hetkellä arvostelussamme täydet viisi tähteä saanut Samsung Bespoke Jet Bot AI+. Se maksaa perushinnallaan saman kuin Roombakin, mutta on moppaustoiminnoiltaan ja jopa esteiden väistelytaidoiltaankin selkeästi Roombaa parempi. Lisäksi Samsungia on alkuvuodesta 2025 myyty usein merkittävillä alennuksillakin.

Jos taas hieman maltillisemman budjetin "täydellistä" ratkaisua etsii, jossa moppaus on kuitenkin toteutettu Roombaa modernimmin, on tarjolla paljonkin vaihtoehtoja, kuten vaikkapa Roborock Qrevo S tai Roomba Combo j9+ vs Roomba j9+

iRobotin tuotteiden nimeäminen on ollut aina riemastuttavan epäselvää, joten mainittakoon vielä erikseen, että Roomba Combo j9+ ja Roomba j9+ ovat eri malleja.

Roomban mallimerkinnöissä "Combo" tarkoittaa nimenomaan sitä, että robotista löytyy myös moppaustoiminnot. Eli Roomba Combo j9+ on moppaava roboimuri, kun taas Roomba j9+ on muutoin sama laite, mutta ilman moppaustoimintoja.

"Pelkän" Roomba j9+ osalta arvostelumme pitää muutoin paikkaansa, sillä muilta osin laitteet ovat teknisesti täsmälleen samoja. Eli myös ei-moppaavaa Roomba j9+:aa harkitseva saa arvostelustamme tarvittavat tiedot itselleen.


iRobot Roomba j9+ hinnat:

Katso kaikkien kauppojen hinnat
hinnat päivitetty 13.2.2025

Plussat

  • Erinomainen imurointitulos
  • Itsestääntyhjentävä pölysäiliö
  • Suomennettu sovellus ja äänipalaute
  • Selkeä sovellus
  • Pitkä akkukesto
  • Hyvä, oppiva esteidenväistely
  • Pärjää hyvin mattojen kanssa


Miinukset

  • Hinta on toimintoihin nähden aivan liian kova (1400e)
  • Moppaus on hintaluokassaan vanhentunutta tekniikkaa
  • Turhankin herkkä välttelemään alueita, jos tulkitsee ne esteiksi
  • Robotin ohjausta ei voi jakaa useammalle käyttäjätilille


Tähdet

iRobot Roomba Combo j9+ AfterDawnin arvostelussa: 3,5/5 tähteä

Valitettavasti ominaisuuksiinsa nähden aivan yliviritetty hintalappu tipauttaa Roomban tähtiarvosanaa armotta alaspäin. Arvosteluhetkellä ollut 1400 euron hintaluokasta saa samalla rahalla merkittävästi parempiakin moppaavia roboimureita.

2 KOMMENTTIA

toni21/2

Milloin uusi Roborock Qrevo Curv, 4cm kynnyksen ylittävä moppaava robotti-imuri tulee testiin ?

dRD2/2

Juurikin tänään aloitettiin Qrevo Curvin testaus, eli viimeistään parin kk päästä tulee pitkän kaavan kautta tehty arvostelu siitä.

https://bsky.app/profile/pyyny.bsky.social/post/3lh74t6b64k2a

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki