Roomba Combo j7+ arvostelu - Mopin ja robotti-imurin nerokas yhdistelmä
Kiinalaiset robotti-imurien valmistajat ovat onnistuneet myymään kuluttajille varsin tehokkaasti idean siitä, että robotti-imuri on kertaluokkaa parempi tapaus, jos siihen yhdistetään mukaan robottimoppi.
Olen robotti-imurien osto-oppaassamme tyrmännyt kyseisen idean vuosien ajan. Syitä on käytännössä kaksi: ensinnäkään kevyt moppi ei pysty oikeasti irrottamaan juuttunutta likaa lattiasta. Mutta vielä tärkeämpänä seikkana olen nostanut esiin sitä, että moppi pilaa robotti-imurin helppokäyttöisyyden idean täydellisesti.
Noh. Maailman suurin robotti-imurien valmistaja Roomba on ollut kanssani vahvasti samaa mieltä ja yhtiöltä ei ole nähty ensimmäistäkään yhdistelmää, jossa robotti-imuri olisi tungettu samaan laitteeseen robottimopin kanssa.
Mutta ilmeisesti kiinalaisvalmistajien paine on muuttanut Roomban mielipidettä ja nyt sellainen ihme on vihdoin julkaistu: Roomba Combo j7+ on Roomban ensimmäinen roboimuri, josta löytyy myös moppaustoiminto.
Saimme uutuuden testiin loppuvuodesta 2022 ja testijakso venähtikin lähes ennätyspitkäksi, sillä robotti viihtyi testikohteissamme yli neljän kuukauden ajan.
Testijaksomme aikana Roomba Combo j7+ valjastettiin testikohteen ainoaksi lattioiden siivousvälineeksi, kuten aina testiemme aikana. Testijakson aikana robottia käytettiin kahdessa hyvin erityyppisessä kodissa: toinen on täynnä mattoja ja esteitä - toinen puolestaan hyvinkin askeettinen.
Joten otetaanpa selvää neljän kuukauden rupeaman jälkeen siitä, miten Roomba on onnistunut ratkaisemaan robotti-imurin ja mopin yhdistelmän ongelmat.
- Millainen Roomba Combo j7+ on?
- Tekniset tiedot
- Käyttöönotto
- Älypuhelinsovellus
- Karttatoiminnot
- Toiminta
- Esteiden väistely
- Moppaus
- Matot ja huonekalut
- Muut esteet
- Melu
- Lemmikit
- Akkukesto
- Siivousjälki
- Roomba Combo j7+ vs Roomba Combo j7
- Yhteenveto
- Kannattaako
- Plussat
- Miinukset
- Tähdet
Millainen Roomba Combo j7+ on?
Roomba Combo j7+ on itse asiassa suora sisar aiemmin testissämme loistavasti menestyneelle Roomba j7+ -imurille.
Eli kyseessä on tekoälyn ja kameran avulla esteitä väistelevä robotti-imuri, jonka latausasemasta löytyy myös robotin pölysäiliön itsestään tyhjentävä mekanismi. Tähän pakettiin on siis yhdistetty nyt mukaan myös moppaustoiminnot.
Päältä päin katsottuna Roomba Combo j7+ näyttää tutun turvalliselta Roombalta: pyöreä kiekko, jossa on yksi nappi.
Ainoastaan pienet yksityiskohdat paljastavat, että kyseessä on jotain hieman erilaista. Kyljen muoto on hieman tavallisuudesta poikkeava ja laitteen päällä on selkeä ura, jossa päälyosa jakautuu kahtia.
Pohjastakaan ei mitään hirvittävän erikoista paljastu, sillä sieltä löytyvät Roomballe tyypilliset kaksi silikonista siivoustelaa sekä sivuharja.
Lisäksi Roomba Combo j7+ -mallista löytyy myös pieni luukku, jonka kautta latausasema saa imaistua robotin oman pölysäiliön tyhjäksi.
Mutta katse kiinnittyy jo tässä vaiheessa kyseisen luukun vieressä olevaan läpinäkyvään kaistaleeseen.
Sivusta tarkasteltuna löytyykin Roomba Combo j7+:n tärkein uudistus: vesisäiliö. Liittyy siis vahvasti Roomban moppaustoimintoihin, joista myöhemmin lisää.
Toiselta kyljeltä löytyy jo Roomba j7+:sta tuttu sivulle osoittava kamera, jonka avulla Roomba tunnistaa lattialla olevat esteet ja osaa väistää niitä tarvittaessa.
Lataustelakka eli Clean Base ei ole muuttanut muotoaan Roomba j7+:aan nähden. Kyseessä on Roomban uudempi Clean Base -malli, joka ei ole enää niin korkea kuin vanhat itsestääntyhjentävät telakat, mutta on puolestaan leveämpi.
Telakan sisältä löytyy perinteinen pölypussi, jonne Clean Base imaisee robotin sisäisen pölysäiliön sisällöt robotin saapuessa latautumaan.
Roomba Combo j7+ tekniset tiedot
Pölysäiliön tilavuus | 313 millilitraa (sisäinen); telakassa pölypussi |
Akku | 2210 mAh / 120 min (valmistajan ilmoittama) |
Paino | 3,18 kg |
Koko | Leveys 34 cm (pyöreä), korkeus 8,7 cm |
Muuta | Osaa jatkaa siivousta akun loputtua (recharge & resume); Roomba Combo j7+ mallissa mukana Clean Base -pölysäiliö, johon imuri tyhjentää sisäisen pölysäiliönsä |
Vesisäiliön koko | 210 ml |
Hinta | noin 700 euroa (Roomba Combo j7) - tarkista päivän hinta noin 900 euroa (Roomba Combo j7+) - tarkista päivän hinta |
Käyttöönotto
Kuten kaikki laadukkaimmat robotti-imurit, myös Roomba Combo j7 on vahvasti "connected" eli käytännössä sen järkevään käyttöön vaaditaan kotoa löytyvä WiFi-yhteys sekä älypuhelin.
Robotin käyttöönoton yhteydessä älypuhelimen sovelluksen avulla yhdistetään ensin Roomba kodin langattomaan lähiverkkoon ja annetaan robotin latautua aikansa.
Ensimmäisten käynnistyskertojen ideana on antaa Roomballe mahdollisuus päästä kaikkiin kodin huoneisiin, ilman esteitä. Eli vaikka kyseessä onkin esteitä väistelevä robotti, pitää ensimmäiset pari käyttökertaa kotoa raivata mielellään kaikki lattialla olevat esteet pois sekä avata kaikkien kodin huoneiden ovet.
Ensimmäisten tutkimusretkien pohjalta Roomba osaa sitten rakentaa asunnosta pohjapiirroksen, jonka avulla koti voidaan jakaa huoneisiin ja määritellä tarkemmin mm. alueet, joihin robo ei jatkossa saisi mennä.
Älypuhelinsovellus
Roomban älypuhelinsovelluksena toimii iRobot Home, joka on saatavilla sekä iPhonelle että Androidille.
Sovellus on valitettavasti monimutkaistunut viimeisten vuosien aikana reippaasti. Aikoinaan iRobot Home oli kenties yksinkertaisin sovellus, mitä älykodin rintamalla on koskaan nähty. Syynä monimutkaistumiseen on tietysti se, että Roomban mallistoon on tullut vuosien saatossa valtava määrä uusia toimintoja.
Ilahduttavasti iRobot Home on kuitenkin suomennettu kauttaaltaan - ja suomennettu hyvin. Sekä ohjeet että kaikki toiminnot ovat selkeällä ja ymmärrettävällä suomella käännettyjä, eikä missään vaiheessa tule oloa, että tekstejä olisi vain pulautettu automaattikääntäjän läpi.
Sovelluksen kautta tärkeimmät käyttäjän tehtävissä olevat säädöt koskevat ajastuksia ja siivoustapoja.
Ajastusten asettaminen on tehty ilahduttavan helpoksi ja perinteisten ajastusten lisäksi myös jossain määrin "älykkäämpiä" ajastustapoja voidaan rakentaa.
Siivoustilassa voidaan valita se, imuroiko robotti valitut alueet kerran vai kahdesti. Lisäksi samassa vaiheessa voidaan valita myös se, mopataanko valittu alue vai tehdäänkö pelkkä imurointi.
Karttatoiminnot
Karttatoiminnot kehittyvät Roomban malleissa vuosi vuodelta eteenpäin ja Roomba Combo j7 ei tee tässä poikkeusta.
Roomban iRobot Home -sovelluksen kautta asunnon voi jakaa huoneisiin varsin pienellä vaivalla.
Kun asunto on pilkottu huoneisiin, voi robotin haluttaessa komentaa siivoamaan vain tietyt kodin huoneet. Erinomaisena lisänä mainittakoon se, että jokaiselle huoneelle voi antaa oman siivoustavan - eli vaikkapa keittiö voidaan imuroida kahdesti ja lopuksi vielä mopata, mutta makuuhuoneessa riittääkin vain yhteen kertaan imurointi ilman moppausta.
Lisäksi karttoihin voidaan luoda kahdenlaisia no-go -alueita: alueita, joihin robotti ei missään nimessä saa koskaan mennä sekä sellaisia alueita, joihin meneminen on sallittua, mutta joita ei saa koskaan mopata.
tässä on tekstiä englanniksi - mutta ei hätää, kyseinen ruutukaappaus on otettu heti ohjelmistopäivityksen saavuttua ja sittemmin tuokin teksti on suomennettu
Myös erillisten siivousalueiden luonti onnistuu. Eli vaikkapa kissan hiekkalaatikon ympärystän voi määritellä omaksi siivousalueeksi - ja robotin voi komentaa tarvittaessa siivoamaan ainoastaan sen. Lisäksi sovellus osaa näyttää kartalta alueet, joissa on sen mielestä mattoja - ja joita ei siis pitäisi mopata.
Toiminta
Roomba Combo j7 voidaan pistää töihin kolmella tavalla: ajastusten avulla; painamalla robotin päällä olevaa painiketta tai älypuhelinsovelluksen kautta "käsin" käskyttämällä.
Siivous itsessään on huomattavasti loogisemmin etenevää kuin vielä muutama vuosi takaperin, vanhojen Roomban mallien kanssa. Aivan täysin suoria geometrisiä muotoja Roomba Combo j7 ei noudata, joten OCD:sta kärsivälle imurin vierestä seuraamista ei voi missään nimessä suositella.
Käytännössä yksinkertaisimmillaan robotti toimii hyvinkin itsenäisesti: itse suosin sitä, että robotti on ajastettu siivoamaan joka päivä, sellaisina tunteina, kun tiedän olevani pois kotoa. Tällöin robotille ei tarvitse käytännössä tehdä mitään, jopa viikkoihin.
Esteiden väistely
Roomba Combo j7 sisältää saman esteiden väistelyn toiminnallisuuden kuin sen sisarmalli Roomba j7:kin. Robotti siis tarkkailee jatkuvasti eteensä aukeavaa lattiaa robon etupuskuriin kiinnitetyn kameran avulla. Kun se havaitsee jotain, joka vaikuttaa sen mielestä esteeltä, se kiertää esteen.
Esteiden väistely toimii varsin mainiosti ja koko pitkän testijakson aikana Roomba Combo j7 onnistui vain kahdesti haukkamaan suuhunsa jotain sellaista, mitä sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan väistää.
Valitettavasti esteiden väistelyssä on edelleen yksi ammottava aukko, joka toistuu sekä kameraan että Lidar-valotutkaan pohjautuvissa ratkaisuissa: kiiltävät pinnat ovat niille myrkkyä. Mitään kiiltävää, kirkasta ja heijastavaa pintaa olevia esteitä robotti ei "näe", eikä siksi osaa niitä myöskään väistää.
Ja vihdoin .. moppaus
Roomba Combo j7 erikoisuus ja uutuus on siis ehdottomasti moppaus. Yhtiö on vältellyt mopin ja robotti-imurin yhdistämistä vuosien ajan ja jättänyt tilaa kiinalaisvalmistajille kaapata markkinoita itseltään.
Mielestäni Roomban päätös keskittyä imureihin on ollut oikea, sillä moppaustoimintojen hyödyllisyys on hyvin, hyvin vajavainen.
Miksikö näin?
Ensinnäkin, yksikään robottimoppi ei pysty irrottamaan pinttynyttä likaa lattiasta. Tässä syynä on fysiikka: ihmiskäden mopatessa pinttynyttä likaa, lika irtoaa lähinnä voimalla. Kevyt, vain muutaman kilon painoinen robotti ei yksinkertaisesti pysty pistämään tahraan samaa voimaa kuin mitä ihminen pystyy.
Toisekseen, robotti-imurin ja mopin yhdistelmissä on ollut aina yksi valtava ongelma: jos kiinnität mopin roboimuriin, se hinaa märkää moppia myös mattoja pitkin. Tätä on ratkaistu joissain malleissa sillä, että mopin ollessa paikallaan, robo ei mene mattojen päälle lainkaan. Mutta tuo ratkaisu taas tarkoittaa sitä, että mattoja ei voi imuroida.
Aiemmin roboimurin ja mopin yhdistelmä on tarkoittanut käytännössä sitä, että moppi on pitänyt kytkeä laitteeseen kiinni käsipelillä silloin tällöin, kun halutaan myös mopata - ja irrottaa muina aikoina pois. Tuttavieni kokemusten mukaan tilanne on johtanut ajan kanssa aina siihen, että moppaustoimintoa ei tule käytettyä koskaan.
Mutta...!
Roombassa tämä toinen ongelma on ratkaistu - ja varsin nerokkaasti.
Roomba Combo j7 säilyttää mopin siivousliinaa robotin itsensä päällä ja kääntää mopin itsensä alle vain silloin, kun sitä tarvitaan. Ratkaisu on yksinkertaisesti nerokas. Ja aika villin näköinen, kuten alla olevalta videolta näkyy, jossa Roomba vaihtaa pelkästä imuroinnista moppauksen ja imuroinnin yhteispeliin lennosta.
Moppaus toimikin yllättävän hyvin. Eihän se tahroja poista tässäkään, mutta ainakaan moppi ei aiheuttanut lisää vaivaa robotin käytölle, kuten se yleensä muissa malleissa tekee.
Roomban vesisäiliö loksahtaa irti robotista painamalla nappia
Ainoa ongelma, jota Roomba Combo j7 ei ratkaise, on se, että vesisäiliö pitäisi toisinaan myös täyttää. Mm. Roborock on omissa malleissaan tätä ratkonut yhdistämällä vesipisteen latausasemaansa, mutta Roombalta sellaista ei vielä ole nähty.
vesisäiliö on yhdistetty sisäiseen pölysäiliöön ja on todella pieni, vain noin 2 desilitraa
Moppi kuitenkin on varsin vesipihi ja vaikka vesisäiliö on pienehkö, sillä sai siivottua 60m2 kerrostaloasunnon moppauksen kera kolmeen kertaan ennen vesisäiliön täyttämistä.
Mopin käyttämät siivousliinat ovat pestäviä ja uudelleenkäytettäviä ja 2kpl paketti siivousliinoja maksaa tällä hetkellä noin 30 euroa.
Matot ja huonekalut
Valitettavasti Roomba Combo j7 tuntuu ottavan jostain syystä askeleen huonompaan suuntaan Roomba j7:aan nähden siinä, miten robotti pärjää suomalaisten rakastamien mattojen kanssa.
Toisessa testikohteessamme oli useita erilaisia mattoja ja niistä yhtä vaille kaikkien kanssa Roomba Combo j7 oli vähintäänkin jossain vaiheessa testiämme pulassa. Isoimmaksi ongelmaksi muodostui kevyehkö pyöreä laakamatto, jonka Roomba lyttäsi säännöllisesti mytyksi, joka esti samalla robotin pääsyn muihin huoneisiin.
Raskaampi, pitkä keittiön matto ei aiheuttanut mitään pysyviä ongelmia, mutta sen päälle nouseminen tuntui olevan välillä todella, todella haastava projekti Roomba Combo j7:lle.
Sinänsä Roomba ei kuitenkaan jäänyt jumiin mattoihin, kuten ah, niin monet muut robotit ovat testeissämme vuosien saatossa tehneet. Mutta sen kyky pärjätä mattojen kanssa oli kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä aavistuksen heikompi kuin edeltäjänsä.
Huonekalujen osalta Roomballa ei ollut mitään varsinaisia vaikeuksia yhtä isoa poikkeusta lukuunottamatta. Ns. tavalliset huonekalut eivät aiheuttaneet mitään ongelmia ja Roomban pitkän sivuharjan ansiosta myös tuolien jalkojen ympärystät ja muut vaikeat paikat tuli siivottua mallikkaasti.
robotti-imureiden tappajaksi ristimäni tuolit saivat jälleen uuden uhrin..
Huonekaluissa ainoa ongelma oli sama kuin monen muunkin robotin kanssa: lattianmyötäiset, kiiltävällä kromilla päällystetyt keittiön tuolin jalat. Näissä edes esteiden väistely ei auttanut robottia, sillä kiiltävät pinnat ovat lähes mahdottomia tunnistettavia kameran avulla. Joten Roomba säännöllisesti onnistui kiipeämään keittötuolin jalkojen päälle - ja jäi keikkumaan sinne jumiin.
Lopulta ongelma tuolien kanssa "ratkaistiin" siten, että keittiön pöytä rajattiin no-go -alueeksi, eli alueeksi, jonne robotilla ei ollut oikeutta mennä. Eli keittiössä piti testijakson aikana toisinaan käyttää myös perinteistä imuria.
Muut esteet
Muiden kuin lattian myötäisten matalien huonekalujalkojen - ja tiettyjen mattojen - kanssa Roomba ei ollut ongelmissa testijaksomme aikana.
Tässä tietysti auttoi valtavasti robotin varsin mainiosti toimiva esteiden väistely. Käytännössä koko testijakson aikana asuntoa ei koskaan raivattu robottia varten mitenkään erityisesti, eli robotti eli ihmisten ehdoilla - ei toisinpäin. Eli kuten pitäisikin olla.
Roomba väisteli onnistuneesti lemmikkien lelut, erilaiset laturijohdot, kengät, kengännauhat ja muut lattialle unohtuneet esineet kiltisti ja kuuliaisesti.
Melu
Siivotessa Roomba on kohtuullisen hiljainen robotti-imuriksi. Melutaso ei kerrostalossakaan pitäisi häiritä naapureita päiväsaikaan - mutta yöllä tai viikonloppuaamuna en imuria kytkisi silti päälle.
Mitenkään miellyttävää Roomba Combo j7 äänimaailma ei kuitenkaan ole ja en ainakaan itse haluaisi sen pyörivän työn touhussa ollessani itse kotona. Eli suosituksemme on, kuten aina: käytä Roombaa silloin, kun olet itse pois kotoa.
Erittäin, erittäin tärkeää on kuitenkin huomata se, että vaikka robotti ei siivotessaan pidä hirvittävän pahaa meteliä, tilanne muuttuu täysin, kun se saa työnsä valmiiksi.
Kun Roomba Combo j7+ saapuu takaisin Clean Base -telakkaansa, se tyhjentää sisäisen pölysäiliönsä latausasemassa olevaan pölypussiin. Ja tuo ääni muistuttaa suihkukoneen nousukiidossa lähtevää ääntä. Valitettavasti tyhjennykselle ei voi myöskään asettaa aikarajoja, vaan Roomba tekee tyhjennyksen aina siivouksen lopuksi. Eli älä missään nimessä käytä imuria yöllä tai naapuruston sydänkohtausten määrä nousee hälyttävän korkeaksi.
Lemmikkitalous
Toisena testikohteenamme oli angorakarvaisen kissan hallinnoima koti. Suomeksi: erittäin, erittäin kissankarvainen asunto.
Roomba Combo j7+ oli tällaisessa kodissa elementissään: Clean Base -telakka tuli todelliseen tarpeeseen, sillä pelkällä sisäisellä pölysäiliöllä varustettua robotti-imuria olisi pitänyt tyhjentää käsipelillä vähintään pari kertaa viikossa.
Myös silikoniset siivoustelat ovat lemmikkikodissa paras vaihtoehto, sillä niistä karvan irrottaminen on huomattavan paljon helpompaa kuin perinteisissä, harjamaisissa siivousteloissa.
Myös esteiden väistely tuli korvaamattoman käteväksi, kun lemmikin leluja ei täytynyt keräillä pois lattioilta ennen siivouksen aloittamista. Ja kenties, kenties siitä moppauksestakin oli jotain pientä iloa tässä nimenomaisessa tapauksessa - sillä saattoi saada vielä prosentin verran enemmän lemmikin karvaa pois lattialta kuin pelkällä imuroinnilla.
Lemmikkitalouteen Roomba Combo j7+ sopii mielestäni erittäin hyvin.
Akkukesto ja lataus
Akkukesto Roombassa on kohtuullisen hyvällä tasolla. Käytännössä akku kesti noin 80 minuutin ajan, joka riitti molempien testikohteemme läpikotaiseen siivoukseen joka kerta - myös silloin, kun robotti oli ohjeistettu tekemään imurointi kahteen kertaan ja moppaamaan samalla.
Arvioisin, että akku kestää yhdellä vedolla noin 100m2 asunnon läpikotaiseen siivoukseen, mutta todellisuudessa tilanne riippuu täysin asunnon pohjapiirroksesta ja mm. esteiden määrästä.
Roomba Combo j7+ osaa kuitenkin jatkaa siivousta siihen mihin se keskeytyi, mikäli akku loppuu kesken siivouksen. Valitettavasti latausnopeus on edelleen yksi roboimureiden heikoista kohdista ja niin myös Roomba Combo j7:n osalta: aivan tyhjästä täyteen akku latautuu noin 3 tunnissa. Voisin varovaisen luottavaisesti sanoa, että 8 tuntisen työpäivän aikana Roomba saa noin 200m2 kokoisen omakotitalon siivottua. Tuolloin välissä on tehty yksi latauskierros kesken siivousurakan ja palattu takaisin työn touhuun.
Siivousjälki
Siivousjälki oli Roomba Combo j7+ kanssa kauttaaltaan mainiota. Nurkat, huonekalujen vierustat ja kovat lattiapinnat tuli siivottua erittäin hyvin.
Ainoa pieni miinus pitää antaa siitä, että Roomba Combo j7 ei ollut aivan niin hyvä irrottamaan kissan karvoja matoista kuin jotkut muut testaamamme imurit. Tulos oli tässäkin suhteessa erittäin hyvä, mutta ei aivan ensiluokkainen.
Roomba Combo j7 vs Roomba Combo j7+ - mitä eroa?
Roomba Combo j7 ja Roomba Combo j7+ välinen ainoa ero on siinä, että näistä "plusmalli" osaa tyhjentää robotin oman sisäisen pölysäiliön itsestään.
Mallit ovat siis muutoin täsmälleen identtiset, mutta Combo j7+ mukana toimitetaan Clean Base -latausasema ja "perusversion" eli Combo j7 mukana tulee ainoastaan tavallinen, perinteinen latausasema. Lisäksi plus-mallissa on silikonisella suojalla verustettu luukku, jonka kautta sisäinen pölysäiliö imetään tyhjäksi, jota perusversiossa ei ole.
Vaikka plusmallin ja perusmallin välinen hintaero onkin suhteellisen kova, suosittelen plusversiota ehdottomasti perusmallin sijaan - useimmissa kodeissa perusmallin pölysäiliö pitää puhdistaa käsin noin viikon välein ja lemmikkikodeissa tätäkin useammin. Vastaavasti plusmallin pölypussi ei tullut täyteen edes viiden kuukauden testijaksomme aikana.
Yhteenveto
Roomban ensimmäinen moppaava robotti-imuri on mielenkiintoinen paketti. Yhtiö on fiksusti ottanut pohjaksi lähes täydellisen Roomba j7 -mallin ja lisännyt siihen päälle moppaustoiminnot.
Moppi on toteutettu mielestäni nerokkaalla tavalla, jossa moppia säilytetään robotin päällä silloin, kun sitä ei käytetä ja josta se solahtaa itsestään robotin alle kun moppausta käytetään. Toteutus ratkaisee yhden moppi-imuri-yhdistelmien pahimmista ongelmista, eli sen, että moppi joko pilaa imuroinnin tai se vaatii aina irrottamisen ja paikalleen kytkemisen.
Valitettavasti kahta moppauksen ongelmaa Roombankaan uutuus ei ratkaise: vesisäiliö pitää edelleen täyttää käsin ja toisekseen kevyt robottimoppi on kohtuullisen tarpeeton laitos kaikin puolin. Näistä jälkimmäiseen sanoisin, että Roomba on lisännyt mopin imuriinsa lähinnä siksi, että Xiaomi, Roborock ja muut kiinalaisvalmistajat ovat opettaneet kuluttajat vaatimaan sellaista. Vesisäiliön täyttämiseen Roborockilla olisi jo ratkaisu - eli latausasemassa oleva täyttöjärjestelmä, mutta sellaista ei Roombalta ainakaan vielä nähty.
Valitettavasti parissa asiassa Roomba Combo j7+ ottaa takapakkia edeltäjäänsä nähden: mattojen kanssa Combo j7+ on hieman useammin pulassa kuin Roomba j7. Toisekseen ohjelmiston ja robottien tekniikan monimutkaistuessa tuntuu, että erilaisia softaan liittyviä ongelmia alkaa putkahtelemaan Roombankin toimintaan turhankin usein.
Roomba Combo j7+ on kuitenkin erinomainen paketti, jos moppaavaa robottia todella kaipaa ja haluaa kuitenkin välttää moppaavien robottien suurimman ongelman (eli sen, että ne eivät olekaan enää täysin vailla huolenpitoa, kuten roboimurit parhaimmillaan ovat).
Kannattaako Roomba Combo j7+ ostaa?
Roomba Combo j7+ on todella kallis. Se maksaa tällä hetkellä noin tuhat euroa. Samaan hintaluokkaan yltävät vain muutamat Roborockin kalleimmat laitteet, jotka kilpailevat käytännössä täsmälleen samasta kohderyhmästä.
Tätä kirjoittaessa "mopiton" versio eli Roomba j7+ maksaa 200 euroa vähemmän kuin Roomba Combo j7+. Itse en maksaisi 200 euroa enempää siitä, että saan erinomaiseen roboimuriini myös mopin.
Mutta jos ehdottomasti kaipaa mahdollisimman huoletonta ja vähän huomiota kaipaavaa robotti-imuria, josta löytyy myös moppaus, on Roomba Combo j7+ hintansa arvoinen.
Plussat
- Nerokas moppaustoiminto
- Erittäin hyvä esteiden väistely
- Itsestääntyhjentävä pölysäiliö
- Erinomainen kovien lattiapintojen siivoustulos
- Selkeä, suomennettu älypuhelinsovellus
- Puhuu suomea
Miinukset
- Hieman pulassa mattojen kanssa
- Mattojen siivoustulos on "vain" erittäin hyvä, mutta hintaansa nähden toivoisi erinomaista tulosta
- Ei tunnista tiettyjä, kiiltäväpintaisia esteitä
- Vesisäiliön täyttöä ei ole automatisoitu, kuten kalleimmissa kilpailijoissa
Tähdet
Tähdissä huomioimme aina laitteen hinnan sen arvosteluhetkellä. Verrattuna vaikkapa edulliseen Roomba i3 -malliin Roomba Combo j7+ on tietysti kaikin tavoin parempi roboimuri.
Mutta tuhannen euron laitteella on eri odotusarvot kuin parin sadan imurilla. Tässä tapauksessa tähtiä tiputtaa hieman alaspäin se, että esteiden väistelyssä oli pari puutetta, ongelmat mattojen kanssa sekä se, että mattojen osalta puhdistustulos ei ollut täydellinen, vaan siinä olisi vielä jonkin verran parannettavaa.
Lisää tutkittavaa
Suosittelemme tutustumaan laajaan robotti-imurien vertailupalveluumme, josta löytyvät lähes kaikki Suomessa myynnissä olevat robotti-imurit, tietoineen ja hintoineen.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT