AfterDawn logo

Ecovacs Deebot X2 Omni arvostelu - Moppaava, esteet väistelevä robotti-imuri

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Testipenkkiimme saapui aivan loppuvuodesta 2023 kiinalaisen Ecovacsin lippulaivamalli robotti-imurien saralla, kun postisetä raahasi kotiovellemme valtavan laatikon.

Ecovacs Deebot X2 Omni on hulppeat 1300 euroa maksava robotti-imuri, joka lupaa paperilla käytännössä kaiken mahdollisen ja vähän mahdotontakin.

Kyseessä on siis esteitä kameran avulla väistelevä robotti-imuri, joka osaa tyhjentää oman pölysäiliönsä lataustelakkaansa. Robosta löytyy myös viime vuosina yleistynyt hinkkaava moppaustekniikka - ja tietysti telakasta löytyy myös useamman litran vettä imevä vesisäiliö, jonka avulla robotti osaa itse kastella omat moppaustyynynsä.

Eli oikeastaan kaikki se teknologia, mitä robotti-imureihin on viimeisten vuosien aikana keksitty lisätä, on mukana Ecovacsin huippumallissa.

Noh, eihän se auttanut kuin laittaa robotti tositoimiin. Pistimme Ecovacs Deebot X2 Omnin siivoamaan testikohdettamme viiden kuukauden, viikosta toiseen, ainoana lattioita siivoavana työkaluna.

Testijaksoon osuivat sekä talven lumiset ja märät kelit että kevään se vaihe, jolloin kenkien mukana kannetaan noin 0,3 tonnia hiekoitushiekkaa sisätiloihin viikkotasolla.

Joten miten kävi...

  1. Ulkonäkö ja rakenne
  2. Tekniset tiedot
  3. Käyttöönotto ja sovellus
  4. Imurointi
  5. Moppaus
  6. Melu
  7. Esteet ja huonekalut
  8. Akkukesto ja lataus
  9. Yhteenveto
  10. Plussat
  11. Miinukset
  12. Tähdet
  13. Vaihtoehdot


Ulkonäkö ja rakenne

Ecovacs Deebot X2 päältä päin kuvattuna

Deebot X2:n silmiinpistävin piirre on se, että robotti itsessään on neliön muotoinen, siinä missä käytännössä kaikki muut robotti-imurit ovat vuosien saatossa valinneet muodokseen pyöreän muodon.

Valinta on mielenkiintoinen, sillä maailman suurin valmistaja iRobot kokeili sekin hieman erilaista muotoa Roomba S9+ -imurissaan, mutta palasi häntä koipien välissä takaisin perinteiseen pyöreään muotoon jo seuraavissa malleissa.

Robotti-imuri päältä kuvattuna, kansi poistettuna

Robotin päällä on magneetilla paikoillaan oleva peitelevy, jonka alta paljastuu robotin sisäinen pölysäiliö sekä mukavan retrolta vaikuttava fyysinen virtakytkin.

Ecovacs pohjasta kuvattuna

Pohjasta Deebot X2 tarjoaa sieltäkin pari yllätystä. Tietysti tärkeimmät elementit pohjassa ovat kaksi pyörivää ja korkeussuunnassa säädettävää moppaustyynyä, jotka hoitavat lattioiden moppauksen.

Imuritoimintojen osalta Deebot X2:sta löytyy yksi sivuharja, mutta eniten ihmetystä aiheuttaa tämän hintaluokan laitteessa se, että silikonisia siivousteloja on vain yksi.

Deebot X2:n keula, jossa mm. kamera

Keulasta löytyy puolestaan robotin navigoinnin apuvälineet: 3D-sensori, kamera sekä nurkkaan ja kylkeen sijoitettu LiDAR-valotutka. LiDAR on yleensä imureissa robotin päälle sijoitettuna, vapaasti 360 asteen mukaisesti pyörivänä, joten kylkiin sijoitettu LiDAR on varsin erikoinen valinta navigoinnin kannalta.

Toki sillä, että LiDAR ei ole robotin päälle asennettuna, ollaan saatu robotti nipsaistua pari senttiä matalammaksi kuin mitä se muutoin olisi.

Ecovacs Deebot X2:n telakka

Todellinen Deebot X2 Omnin katseenvangitsija on kuitenkin sen valtava lataustelakka. Lähes 40 cm leveä ja 53 cm korkea telakka haukkaa väistämättä kohtuullisen suuren tilan mistä tahansa tilasta, johon sen aikookaan asettaa. Pienen virvokejääkaapin kokoinen telakka asettaa kokonsa puolesta myös rajoituksia sille, mihin robotin kodin saa näppärästi asetettua asunnossa.

Robotin koti

Telakassa robotin kolon takaosassa on pieni vesiallas, jossa puhdistusmekanismi puhdistaa robotin moppaustyynyt automaattisesti.

Telakan etuluukku auki, jossa näkyy pölypussi

Telakan etuosan alareunasta aukeaa esiin luukku, jonka takaa löytyy yksi selitys telakan valtavalle koolle eli pölypussi, johon robotti automaattisesti tyhjentää sisäisen pölysäiliönsä aina siivouksen lopuksi.

Telakan kannen alta löytyvät vesisäiliöt

Mutta tärkein syy telakan suurelle koolle löytyy kuitenkin telakan kannen alta, josta löytyy robotin moppaukseen käyttämän veden säiliöt.

Puhtaan veden astia on 4 litran vetoinen ja likaisen veden astia puolestaan 3,5 litran kokoinen. Verrattuna vaikkapa aiemmin arvostelemaamme Dreame L10 Ultraan nähden, ämpärit ovat kertaluokkaa suuremmat.

Tekniset tiedot


Telakan koko39,4 x 52,8 x 44,4 cm (leveys x korkeus x syvyys)
Akkukesto210 min (valmistajan ilmoittama)
Latausnopeusnoin 4 tuntia (valmistajan ilmoittama)
Vesisäiliöt4 litran puhdasvesisäiliö; 3,5 litran likavesisäiliö
MuutaTyhjentää pölysäiliönsä itse; Noutaa lisää vettä moppaukseeen telakasta; Osaa jatkaa työtä siitä mihin jäi
Hintanoin 1300 euroa (05/2024) - tarkista päivän hinta


Käyttöönotto ja sovellus

Kuten huipputason robotti-imureissa yleensäkin, on Ecovacsin mallikin ns. connected eli robotin järkevä käyttö vaatii kodista langattoman lähiverkon ja omistajaltaan älypuhelimen.

Ecovacs Deebot X2 Omnia hallinnoidaan Ecovacs Home -sovelluksen kautta, joka on saatavilla sekä iPhonelle että Androidille. Käyttöönoton yhteydessä Deebot X2 paritetaan sovelluksen kanssa joko antamalla sovelluksen etsiä robottia langattomasti tai skannaamalla robotista löytyvä QR-koodi.

Kun robotti on latautunut tarpeeksi ja paritus on tehty, kerätään kodista kaikki lattialla lojuva ylmääräinen sälä pois ja avataan kaikkien huoneiden väliovet. Nyt robotti voidaan lähettää tutustumaan ympäristöönsä ja luomaan pikaisella piipahduksella asunnosta alustava karttapohja. Kartoituskäynti on varsin nopea, koska sinä aikana ei imuroida eikä mopata.

Kun kartoitus on saatu valmiiksi, voi robotin lähettää tositoimiin eli siivoamaan.

Sovelluksen päänäkymä

Deebotin komentaminen tapahtuu joko ajastuksilla, ohjelmoinnin avulla, suoraan sovelluksesta tai painamalla robotin päällä olevaa fyysistä painiketta. Omassa käytössämme napsautimme robotin päälle lähes aina joko fyysisestä painikkeesta tai suoraan sovelluksesta.

Yksi huone valittuna

Näppäräksi toiminnoksi osoittautui myös se, että sovelluksessa ei täytynyt siirtyä mihinkään erilaiseen näkymään, jos haluttiin komentaa robotti siivoamaan vain tietty huone kodista. Huoneen pystyi napauttamaan valituksi suoraan päänäkymästä ja käynnistämään imurin. Etenkin kevään aikana, kun eteiseen kantautui valtavasti hiekoitushiekkaa, tuli huonekohtaista siivousta käytettyä todella usein.

Karttaeditori

Huonejakojen hallinta oli Ecovacsin sovelluksella hyvin helppoa, joskin editorin jotkut karttatoimintojen nimet olivat kaikkea muuta kuin intuitiivisia.

Editorin avulla pystyy myös luomaan helposti alueita joihin robotti ei saa mennä lainkaan sekä sellaisia alueita, joihin robotti saa mennä imuroimaan, mutta joita ei saa missään nimessä mopata.

Älykkään siivouksen asetuksetAseman asetukset 1/3
Aseman asetukset 2/3Aseman asetukset 3/3

Erilaisia asetuksia löytyy sovelluksen syövereistä valtava määrä. Niiden sijoittelu ja tekstit ovat välillä hieman erikoisia, vaikka sovellus onkin suomennettu yleisesti ottaen varsin mainiosti.


Pelkästään latausasemaan ja sen toimintaan liittyviä asetuksia on tarjolla hengästyttävä määrä, alkaen moppiliinojen siivoamisen välistä, päätyen mm. sisäisen pölysäiliön tyhjennysvälien tarkempiin säätöihin.

Yleisiä asetuksiaSiivouksen asetuksia

Siivouksen osalta asetuksia voi myös säätää hyvinkin tarkasti: mm. imurin imutehoa, moppien kosteutta ja siivouspyyhkäisyjen määrää voidaan säätää varsin vapaasti.

Imurointi ja imuroinnin tulokset

Imuroinnin osalta Ecovacs Deebot X2 Omni on ilahduttavan looginen toimija. Huoneiden siivousjärjestys voidaan säätää vapaasti ja imuri imuroi huoneen pitkiä, loogisia vetoja tehden, jättämättä yhtään kohtaa imuroimatta.

Mattojen kohdalla robotti tunnistaa sen ja nostaa imutehoa asteen kovemmalle, jotta mattoihin uponneet pölyt saataisiin mahdollisimman tehokkaasti irrotettua lattiasta.

Valitettavasti Deebot X2:n ongelmaksi imuroinnissa muodostuu mitä ilmeisimmin kaksi fyysisen laitteen rakenteeseen tehtyä valintaa.

Ensinnäkin imuri jättää useimpia muita huippuluokan roboimureita enemmän nurkkiin likaa. Etenkin keittiössä tilanne korostui, kun kuukausia kestävän testimme aikana lattioita ei imuroitu millään muulla tavalla kuin Deebotin toimesta. Nurkkien ongelma johtuu mielestämme neliön muotoisen imurin muodosta sekä robotin kokoon ja rakenteeseen nähden aavistuksen verran liian lyhyestä sivuharjasta.

Kasa hiekkaa ja soraa
tällainen kasa hiekkaa eteisestä piti kaapia kasaan vielä senkin jälkeen, kun Ecovacs Deebot X2 oli sen imuroinut

Toinen imuroinnissa kohdattu ongelma koski jo aiemmin mainittua hiekoitushiekkaa, jota eteiseen valui pitkin talvea. Yhden siivoustelan ratkaisu ei selkeästikään pysty pureutumaan juuri sopivan painaviin hiekoitushiekan muruihin. Eli eteisen lattialle kertyi talven edetessä ärsyttäväksi muodostunut hiekkamatto, jolle Deebot ei mahtanut mitään, vaikka imurin säätöjä koetettiin muuttaa eteisen osalta kaikkiin mahdollisiin asentoihin.

Eli valitettavasti yli 1300 euroa maksavaksi imuriksi Deebotin imuroinnin taso oli korkeintaan kohtuullisen hyvää: avoimet lattiapinnat ja matot puhdistuivat mallikkaasti, mutta nurkat ja eteinen eivät tulleet mielestämme tarpeeksi puhtaiksi, varsinkaan kun muistetaan robotin hintaluokka.

Moppaus

Olemme jo aiemmin ihastelleet pyöriviin moppaustyynyihin perustuvien robotti-imureiden moppaustaitoja: siinä missä rättiä perässä raahaavat "moppaavat" robotti-imurit ovat lähinnä huono vitsi, nämä kapistukset tuntuvat pystyvän oikeastikin irrottamaan likaa lattiasta.

Aiemmin testaamiamme "oikeasti moppaavia" imureita ovat olleet mm. Ecovacs Deebot T20 sekä Dreame L10 Ultra.

Ja toden totta, myös Ecovacs Deebot X2 Omni on varsin pätevä moppauskone. Kun se ensin imuroi lattiat puhtaaksi ja heti perään pyörittelee moppaustyynyjään lattiapinnalla, on lopputuloksena silminnähden puhtaat lattiat.

Myös moppilevyjen automaattinen ilmaan nostaminen mattojen kohdalla toimi erinomaisen hyvin, vaikkakaan ei aivan aukottomasti. Yleensä aivan mattojen reunan kohdalla Deebot saattoi käyttää moppaustyynyä maton päällä sentin, parin verran.


Moppaus itsessään toimii niin, että Deebot ottaa latausaseman tankista vettä, kastelee sillä robotissa olevat moppaustyynyt ja pyörittää niitä sitten lattiaa pitkin. Robotti tunnistaa siis matot itsestään ja nostaa moppityynyt ilmaan niiden kohdalla.

Robotti palailee takaisin latausasemalle puhdistamaan tyynyjään ja kastelemaan niitä puhtaalla vedellä varsin usein, noin 10-20 minuutin välein - ja jatkaa aina sen jälkeen siitä kohtaa, mihin sen työ jäi kesken ennen moppien puhdistuksen aikaa.

Likaveden säiliö kädessä
Puhtaan veden säiliö kädessä

Siivouksen lopuksi moppityynyt pestään automaattisesti vedellä, jonka telakka kuumentaa bakteereja tuhoavaan lämpötilaan. Pesualtaassa oleva likavesi imaistaan talteen telakassa olevaan likaisen veden säiliöön.

Telakasta löytyvä likaveden säiliö kertoi sekin omalta osaltaan siitä, että moppaus todellakin toimi: likavesisäiliö oli todellakin pikimustaa vettä täynnä pahimpien kurakelien aikaan.

Valitettavasti isolla määrällä vettä moppaava Ecovacs Deebot X2 Omni kärsii sekin samasta ongelmasta kuin muutkin samaan logiikkaan pohjautuvat moppaavat robotti-imurit: vesisäiliöissä oleva vesi riittää vain tietyn ajan ja sen jälkeen robotti ei enää pysty moppaamaan - ei, ennenkuin omistaja tyhjentää likavesisäiliön ja täyttää puhtaan veden säiliön.

Omissa testeissämme Deebotin vesisäiliöillä moppaa 60m2 kokoisen asunnon noin kolmeen, neljään kertaan tehokkaimmalla moppausasetuksella kunnes vesisäiliöstä loppuu vesi. Pidemmälle lomalle lähtiessä muuttaisin siis ajastuksia niin, että robotti vain imuroi lattioita eikä yritäkään mopata.

Melu

Melutasoltaan Ecovacs Deebot X2 Omni ei juurikaan poikkea muista robotti-imureista. Imuroinnin ääni on tasaista ja pienempää kuin perinteisessä imurissa, joskin luonnollisesti kestää paljon pidempään kuin "käsin" imuroitaessa.

Mattojen kohdalla päälle kytkeytyvä tehokkaampi imu on jo hieman rasittavan kuuloista, joskaan silläkään ei häätöä tule kerrostalosta saamaan.

Isoin melu imurista pääsee silloin, kun se tyhjentää oman pölysäiliönsä. Eli täsmälleen sama tilanne kuin kaikissa muissakin itsestääntyhjentävissä imureissa. Tällöin telakassa oleva voimakas imumekanismi menee päälle ja imaisee robotin sisäisen pölysäiliön tyhjäksi, telakassa olevaan pölypussiin.

Siivouksen jälkeen alkaa moppien kuivatusprosessi, joka kestää asetuksesta riippuen yhdestä kolmeen tuntia. Kuivausääni ei ole kovinkaan häiritsevä, vaan tasaista huminaa, jonka kanssa pystyy elämään suhteellisen mainiosti, myös ilta-aikaan.

Esteiden väistely, matot ja huonekalut

Ecovacs Deebot X2 Omnin iso ero vaikkapa aiemmin testaamaamme Dreame L10 Ultraan on sen kyky väistellä esteitä, eli lattialle unohtuneita kaapeleita, kenkiä ja vaikkapa koirankakkoja. Vastaava, kameraan pohjautuva mekanismi löytyy myös mm. aiemmin testaamistamme Xiaomin mallista ja Roomba J7+:sta.

Lattialle unohtuneiden esteiden väistely toimikin Deebotissa mainiosti: se ei pitkän testijaksomme aikana syönyt lattialle unohtuneita johtoja tai kenkiä kertaakaan.

Mutta robotilla olikin sitten aivan muunlaisia ongelmia esteiden kanssa.

Jumissa tuolin kanssa
Deebot X2 kiivenneenä keittiön tuolin jalan päälle

Ensinnäkin robotti oli jatkuvasti jumissa lattianmyötäisten keittiön tuolien jalkojen ja pöydän jalkojen kanssa. Deebot X2 joutui käytännössä aina ongelmiin keittiökalusteiden kanssa ja lopulta jouduimme luovuttamaan asian kanssa kokonaan ja estämään karttaa muokkaamalla robotilta kokonaan pääsyn keittiön pöydän läheisyyteen. Näin ollen tietysti myös yksi kodin sotkuisimmista paikoista jäi imuroimatta.

Hämmentäväksi tilanteen teki se, että Deebot ei kuitenkaan aina noudattanut asetettuja no go -zonen rajoja, vaan siitä huolimatta se toisinaan eksyi keittiön pöydän alle - ja jäi jumiin. Vaikka kartassa oli siis erikseen kielletty kyseiselle alueelle meneminen.

Matto rutattuna
Deebot X2 jumissa mattoläjän päällä

Toinen jatkuvasti ongelmia aiheuttanut tapaus oli kevyt eteisen matto, jonka Deebot noin joka toinen kerta onnistui rullaamaan mytyksi. Mytty olisi sinänsä ollut muuten ok, mutta useimmiten Deebot myös päätti kiivetä kyseisen mattomytyn päälle - ja jäi jumiin siihen.

Tässä jouduimme tilanteeseen, jota olemme vältelleet täydellistä imuria etsiessämme jo vuosikausien ajan: jouduimme aina siivouksen aloituksen yhteydessä tekemään muutoksia asunnossa, eli nostamaan maton pois eteisestä kokonaan siivouksen ajaksi.

Jumissa lipaston ja sohvan välissä
Jumissa sohvan jalan vieressä

Lopulta erikoisimmat ongelmat Deebot X2:n kanssa liittyivät kuitenkin robotin muotoon ja sen vajavaiseen ymmärykseen omasta koostaan. Jos kaksi huonekalua sattui olemaan juuri sopivan lähellä toisiaan, syntyi siitä Deebotille ongelma.

Malliesimerkkinä mainittakoon sohva ja sohvapöytä. Jos sohvapöydän ja sohvan jalkojen väli oli jotenkin juuri tietyn mittainen, Deebot mahtui sinne, mutta se ei osannut käännellä itseään enää niin, että se olisi päässyt ulos noiden kahden huonekalun välistä.

Päättelimme, että robotti yritti pyörittää itseään eri asentoon, mutta sitten sen törmäyssensori törmäsi aina jompaan kumpaan esteistä, estäen pyörimisen. Sitten robotti korjasi taas asentoaan, tilanteen kannalta huonompaan suuntaan, ja törmäyssensori osui eri esteeseen. Lopulta robotti oli tunnin paikoillaan pyörimisen jälkeen luovuttanut ja odotti siinä ihmistä pelastajaksi.

Tästäkin syntyi tilanne, jossa tietyt huonekalut piti asetella tarpeeksi kauas toisistaan ennen siivouksen aloittamista, jotta ongelmilta välyttäisiin.

Meidän testien tavoitteenahan on ollut jo vuosien ajan löytää imuri, jota varten ei tarvitse tehdä minkäänlaisia ennakkovalmisteluja - ja joka vain osaa siivota kodin, niin monesta paikasta kuin se vain suinkin yltää siivoamaan. Deebot X2 Omni valitettavasti reputti hieman tässä testissä.

Akkukesto ja lataus

Robotin akkukesto on varsin hyvä, valmistajan ilmoituksen mukaan noin 210 minuuttia. Todellisuudessa imuri ei kuitenkaan aivan täyttä aikaa suostu toimimaan, vaan se palaa lataamaan kun akkua on jäljellä noin neljännes.

Kuitenkin yhdellä latauksella robotti sai testeissämme yleensä siivottua moppauksen kera, testikohteenamme olevan 60m2 asunnon. Aivan joka kerta täysi akku ei tuohon suoritukseen yltänyt, mutta pääsääntöisesti tähän yllettiin.

Pelkällä imuroinnilla neliöitä saadaan katettua reilusti enemmän ja silloin yksi latauskerta riittää arviomme mukaan helposti noin 150m2 asunnon läpikotaisin imurointiin.


Valitettavasti Ecovacs Deebot X2 Omnin lataus on todella hidasta ja tyhjästä täyteen akku latautuu noin neljässä tunnissa. Käytännössä imuri ehtii 8 tuntisen työpäivän aikana siivoamaan akkunsa täydestä tyhjäksi kahdesti, ladatessa itsensä kerran tuossa välissä.

Akkukeston pohjalta sanoisimme, että Deebot X2 soveltuu täysipainoiseen siivoukseen korkeintaan 130-150m2 koteihin, riippuen vapaan lattiapinta-alan määrästä ja asunnon pohjapiirroksen monimutkaisuudesta. Pelkällä imuroinnilla Deebot selviää reilusti isommistakin kartanoista.

Yhteenveto

Ecovacs Deebot X2 Omni on paperilla täydellinen robotti-imuri, joka ruksii kaikki mahdolliset kohdat, mitä 1300 euroa maksavalta robotti-imurilta voi vuonna 2024 odottaakin. Siitä löytyy hinkkaava moppaustoiminto, älykäs esteiden väistely, pölysäiliön itsestääntyhjennys ja moppausveden automaattinen täyttö.

Valitettavasti Deebot X2 ei kuitenkaan aivan lunasta hintansa asettamia ennakko-odotuksia. Ensinnäkin sen imuroinnin lopputulos ei ole parasta kärkeä - ja tällä hinnalla imurointitulos on jopa pieni pettymys. Yhden siivoustelan ja mielestämme liian lyhyen sivuharjan käyttö kostautui tässä suhteessa.

Toisekseen robotti-imurin kameraan pohjautuva esteiden väistely kyllä toimi, mutta robotti olikin ongelmissa isompien huonekalujen ja mattojen kanssa.

Ecovacs Deebot X2 Omni on ehdottomasti hyvä, jopa erittäin hyvä robotti-imuri. Mutta sen ikävät ongelmat pilaavat muuten mainiota pakettia pahasti - näin kovalla hintalapulla odottaisimme jo lähes täydellistä suoritusta, lähes kaikilla osa-alueilla.


Plussat

  • Erittäin hyvä moppaustulos
  • Isot vesisäiliöt mahdollistavat useat moppauskerrat ilman veden lisäämistä
  • Suomennettu älypuhelinsovellus
  • Valtava määrä säätövaraa asetuksissa
  • Tunnistaa lattialle unohtuneet esteet erittäin hyvin


Miinukset

  • Imurointitulos ei ole kärkikastia, etenkään hintaansa nähden
  • Ongelmissa mattojen ja huonekalujen kanssa
  • Ei tottele aina asetettuja no go -alueita
  • Hintaisekseen pieni pettymys


Tähdet

Ecovacs Deebot X2 Omni AfterDawnin arvostelussa: 4/5 tähteä

Tähtien antaminen oli todella vaikeaa, koska Ecovacs on monin tavoin täydellinen paketti. Mutta meidän tehtävämme on löytää ne kompastuskivet, joihin laitteet törmäävät arjessa. Joidenkin kodeissa yksikään kohtaamistamme haasteista ei ole välttämättä minkäänlainen ongelma. Mutta koska laitteen hintalappu on todella, todella kova, olisimme odottaneet lähes täydellistä suoritusta, kaikilta osa-alueilta.

Nyt nappaamme tähtiä pois siltä, että jouduimme - jälleen kerran - keräilemaan mattoja ja huonekaluja pois tieltä ennen siivoamista. Lisäksi heikosta imurointitehosta tietynlaisten roskien (hiekoitushiekka) kanssa on pakko verottaa siitäkin hieman. Lopputulos on siis parahultaisesti neljään tähteen viidestä yltävä arvio.

Vaihtoehdot

Mikäli moppaus ei ole mitenkään tärkeä juttu, mutta muut toiminnot kuten esteiden väistely ja itsestääntyhjennys ovat, on Roomba j7+ ehdottomasti suosituksemme. Se on Ecovacsia edullisempi ja imuroinnin lopputulokseltaan pykälän parempi tapaus.

Jos taas vastaavaa, mutta selkeästi edullisempaa ratkaisua etsii ja esteiden väistelykään ei ole korkealla prioriteettilistalla, suosittelemme tutustumaan Dreame L10 Ultraan, jota on loppukeväästä 2024 saanut lähes puolet halvemmalla kuin mitä Ecovacs tätä kirjoittaessa maksaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki