Yhtä vaille kaikkien Chromecastien tuki on nyt päättynyt - tätä tilalle
Google on lakkauttanut yhtä vaille kaikkien Chromecastien tuen.
Ainoastaan viimeisimpänä, vuonna 2022 julkaistu Chromecast with Google TV (HD) on vielä vuoden ajan päivitystuen piirissä.
Suurimmalta osalta Chromecast-malleista päivitystuki on päättynyt jo vuosia sitten: aivan alkuperäisen, ensimmäisen sukupolven Chromecastien tuki päättyi jo vuonna 2018 ja toisen sukupolvenkin Chromecastien osalta tuki lakkautettiin vuonna 2020.
Toukokuussa päättyi toiseksi uusimman, eli vuonna 2020 julkaistun Chromecast with Google TV (4K):n tuki.
Tuen päättyminen tarkoittaa sitä, että laitteille ei julkaista edes kriittisiä tietoturvapäivityksiä, vaikka niistä löytyisi vakavia, koko verkkoakin vaarantavia tietoturva-aukkoja.
Mikäli kotoa löytyy jokin Chromecasteista (pl. edellä mainittu uusin HD-malli), lienee syytä alkaa tähyilemään korvaavia vaihtoehtoja.
Yksi varmimmista vaihtoehdoista on noin 120 euroa maksava Googlen tuorein mediatoistin, eli Google TV Streamer.
Google TV Streamer hinnat:
hinnat päivitetty 22.5.2026
Edullisemmista laitteista suosittuja ovat olleet mm. noin 30 euroa maksava Amazon Fire TV Stick 4K, Apple TV 4K sekä lähes ikoniseen asemaan noussut, jo 7 vuotta vanha Nvidia Shield TV.
Nämä kaikki tarjoavat perus-Chromecasteja paljon enemmän, sillä pelkän puhelimelta televisiolle sisällön "heiton" sijaan ne keskittyvät olemaan itsessään täysverisiä mediatoistimia, joilla voi katsoa suoratoistopalveluita ilman puhelintakin.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.