Microsoft poistaa Officesta Copilot-painikkeen, kertoo sen lisäämisen olleen "virhe"
Microsoftin tekemistä on koko alkuvuoden 2026 heijastanut hämmentävän positiiviselta vaikuttava trendi: yhtiö tuntuu kuuntelevan vihdoinkin loppukäyttäjiään.
Vaikuttaisi jopa siltä, että yhtiö on vakavissaan kääntämässä lähes vääjäämättömältä tuntuvaa paskeentumisen megatrendiä omalta osaltaan.
Yhtiö kertoi keväällä aloittaneensa ns. K2-projektin, jonka kunnianhimoisena tavoitteena oli "korjata" Windows takaisin sellaiseksi, kuin käyttäjät sen haluaisivat nähdä. Tuolta osin on nähtykin jo tuloksia hyvin nopeallakin tahdilla.
Ja muillakin saroilla on pistetty tuulemaan: Xbox-yksikkö kertoo palauttavansa pelaajat takaisin kaiken keskiöön, käyttäjiä raivostuttaneen näppäimistöjen Copilot-napin voi pian muuttaa ja jopa Teamsia on ryhdytty keventämään.
Tämän samaan jatkumoon osuu myös tuorein uudistus, jossa Office-tuoteperheeseen aivan hiljattain lisätty, jatkuvasti ikkunan päällä kelluva Copilot-painike "korjataan".
Käytännössä Copilotin voi Windows Latestin tietojen mukaan pian piilottaa tai siirtää työkaluriville.
Nykyisin Copilot-nappi kelluu Excelin ja Wordin ikkunan oikeassa alakulmassa jatkuvasti, eikä sitä voi sulkea, eikä sitä ole voinut siirtää mihinkään.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.