Firefox 130 toi mukanaan tekoälyavustajat
Avoimen lähdekoodin selaimen Firefoxin tulevaisuus saattaa olla lähitulevaisuudessa uhattuna.
Firefoxia kehittävän Mozillan rahoituksesta huikeat 80 prosenttia tulee suoraan Googlen kukkarosta, kun mainosjätti maksaa Mozillalle siitä, että Google säilyy Firefoxin oletushakukoneena.
Nyt Googlen itselleen ostama näkyvyys Firefoxissa, Samsungin kännyköissä, jne on todettu laittomaksi ja valituskierteiden jälkeen on olemassa realistinen vaihtoehto sille, että Firefoxin Googlelta saama rahoitus lakkaa kokonaan.
Mozilla ei kuitenkaan ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan tällä viikolla julkaistussa Firefox 130:ssa on tuotu konepellin alle jo uusia tapoja, joilla Firefoxista voidaan puristaa jokunen lantti rahaa.
Uusin Firefox nimittäin tukee nyt useiden tekoäly-yhtiöiden bottien asentamista suoraan selaimen sivupalkkiin. Eli vaikkapa Microsoftin Edge -selaimesta tuttu oikeassa reunassa jatkuvasti lymyilevä tekoälyavustaja on mahdollista ottaa käyttöön myös Firefoxiin.
Tekoälyavustajaksi voi valita käytännössä lähes minkä tahansa suurimmista toimijoista, sillä tuettuina ovat mm. ChatGPT, Google Gemini ja HuggingChat.
Käyttäjien silmille tekoälyä ei toistaiseksi tyrkytetä, vaan toiminto pitää erikseen ottaa käyttöön Firefoxin kokeellisista asetuksista.
Mutta suunta on selvä: Firefox pyrkii löytämään uusia tulolähteitä, kun epävarmuus Googlen rahoituksen jatkumisesta siintää horisontissa. Nyt tekoälyavustajien käytöstä ei veloiteta keneltäkään mitään, mutta lienee todennäköistä, että jatkossa ainakin Firefoxin oletuksena käyttämän tekoälyavustajan kehittänyt yhtiö joutuu siitä ilosta maksamaan. Aivan kuten Google maksaa nyt oletushakukoneen asemastaan.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT