AfterDawn logo

Ohjauspaneli ei poistukaan Windowsista

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Microsoft ehti jo suututtaa Windows-käyttäjät pahanpäiväisesti kertomalla viime viikolla, että yhtiö aikoo poistaa Ohjauspaneelin eli Control panelin tulevista Windows 11:n versioista.

Meteli lähti liikkeelle Microsoftin virallisesta tukidokumentista, jossa ohjauspaneelin poistumisesta kerrottiin. Ohjauspaneeli on ollut Windowsin asetusten keskitetty sijaintipaikka jo 39 vuoden ajan, joten nostalgiapölly yhdistyi raivoon hyvinkin nopeasti Windows-käyttäjien keskuudessa.

Mutta viikonloppuna alkaneen metakan jälkeen yhtiö oli yhtä vaivihkaa käynyt muuttamassa kyseisen dokumentin sanamuotoa. Nyt dokumentti puhuu vain siitä, että asetuksia siirretään ohjauspaneelista Windowsin Asetukset -valikkoon, mutta ohjauspaneelin poistumiseen viittaava maininta on poistettu uudesta versiosta.


Microsoft on viime aikoina tuonut Windowsiin nipun kaikenlaista uutta, mm. tuen 7z -pakkausformaatille, kehittyneemmän copy/paste -toiminnon ja onpa Windowsin oma piirto-ohjelmakin saanut runsaasti uusia ominaisuuksia.

Uudistuksista huolimatta Windows 11:een ei olla hypätty vieläkään kovin vauhdilla ja etenkin Suomessa Windows 11:n osuus kaikista Windowseista matelee varsin pienenä.

2 KOMMENTTIA

DeNiWar1/2

Innostus "hypätä" windows 11:een pienenee usein TPM vaatimuksen takia, monilla on käytössä tietokoneita jotka täyttävät kaikki muut vaatimukset kirkkaasti, mutta yrityskoneissa on usein vain TPM1 piiri ja useimmissa kotikoneissa sitä ei ole ollenkaan.

Ihmiset ja yritykset eivät ehkä koe kovinkaan järkeväksi hävittää täysin toimintakuntoisia ja tehokkaita tietokonetta josta on maksanut isojakin summia, ainoastaan win11:en takia ja monilla myös rahatilanne jarruttaa uusien tietokoneiden ostamista. Yrityksille joiden taloustilanne saattaa olla muutenkin rajoilla se on jättimäinen kuluerä uusia tietokoneet ainoastaan sentakia.

Tuo TPM2 vaatimus lienee täysin microsoftin ja tietokonevalmistajien kanssa sovittu asia, jotta saadaan markkinoita keinotekoisesti korotettua kun ihmiset ovat liian tyyttyväisiä nykyisiin tietokoneisiinsa, joten heidät on väkisin pakotettava ostamaan uutta vaikka eivät todellisuudessa tarvitsisikaan, jotta pörssikurssit ja osingot tietokonemarkkinoilta liikkuu taskuihin.

Itselläkin on 3,8GHz 6-ydinprosessori, 64Gt muistia ja 2T tallennustilaa jotka ylittävät win11 vaatimukset reippaasti, mutta tuo TPM2 piiri puuttuu joten kone ei ole yhteensopiva. Enkä pienituloisena ole kovinkaan innostunut ostamaan tuhannen euron edestä uusia osia, joten seuraava etappi on linux jos win10 poistuisi käytettävistä.
(rangallisen terveysongelman takia päässyt ainoastaan pienipalkkaisiin osa-aikatöihin joista ei kuukaudessa jää pakollisten laskujen jälkeen satasta enempää käyttörahaa käteen nyt kun asumistuki lähes poistui (koska hallituksen mielestä se on vain laiskuutta ettei pääse isopalkkaiseen työhön joten köyhää työläistä pitää rankaista) ja sekin menee usein ruokaan)

keskonen2/2

Dear Sir, rekisterimuutoksella win11 tpm-vaatimuksia on mahdollista kiertää, ohjeita esim: https://www.zdnet.com/article/how-to-up...-to-windows-11/

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki