AfterDawn logo

Poltettavien Blu-ray -levyjen valmistus lopetetaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kaksikymmentä vuotta sitten käytiin kiivasta taistelua siitä, kumpi teräväpiirtoformaatti tulee syrjäyttämään DVD-levyt: onko se Blu-ray vai HD DVD.

Kuten tiedämme, lopulta Sonyn kehittämä Blu-ray voitti kyseisen sodan ja Toshiban tukema HD DVD -formaatti lakkautettiin vuonna 2008. Taistelun "siviiliuhrit" olivat toki melkoiset, sillä kuluttajat ehtivät ostaa yli miljoona HD DVD -soitinta, jotka sittemmin muuttuivat käytännössä tarpeettomiksi.

Mutta Blu-rayn voitosta tuli lopulta hyvinkin kitkerä. Vain hieman Blu-rayn nousun jälkeen, alkoi myös suoratoistopalveluiden nousu. Palveluista se kaikkein suurin, Netflix, aukesi Suomessakin vuonna 2012. Blu-ray ei koskaan onnistunut saavuttamaan samanlaista yleisformaatin asemaa, jonka DVD kaappasi itselleen.


Oma kulmansa tarinassa koskeekin sitten Blu-rayn käyttöä tallennusmediana. DVD-levythän ehtivät olla valtavan suosittuja tallennusmedioita, elokuvaformaatin lisäksi. Ensimmäiset poltettavat BD-R -levyt saapuivat myyntiin jo vuonna 2007, mutta edes silloin niiden suosio ei koskaan noussut samoihin sfääreihin kuin poltettavien DVD-levyjen suosio.

Nyt Sony on kertonut lopettavansa kokonaan kuluttajakäyttöön tarkoitettujen, poltettavien BD-R -levyjen valmistuksen.

Päätös ei yllätä.

Jälkikäteen ajateltuna voidaan nähdä useitakin syitä sille, että poltettavasta Blu-raysta ei koskaan tullut isoa menestystä.

Yksi tärkeimmistä syistä lienee raadollinen: Blu-ray -piratismi ei koskaan noussut läheskään samalle tasolle kuin DVD-leffojen kultakauden aikana. Eli piraatit eivät ostaneet tyhjiä Blu-ray -levyjä, joihin elokuvia olisi poltettu. Tähän taas vaikutti ennenkaikkea suoratoistopalveluiden nousu, jotka romahduttivat yleisestikin elokuvien ja sarjojen piratismin.

Toisekseen piraattina hankittuja teräväpiirtoleffoja pystyttiin pakkaamaan myös pienempäänkin tilaan, kun koodekit kehittyivät - eli FullHD-tarkkuuden elokuva ei välttämättä tarvinnut 25 gigatavua tallennustilaa, vaan tyhjä, huomattavasti halvempi DVD-R -levy riitti tallennustilaksi mainiosti.

Ja kenties merkittävin muutos koski lopulta teknologian kehitystä. Kovalevyjen tallennustila kasvoi vauhdilla. Vielä vuosituhannen alussa yksikerroksisen DVD-R -levyn tarjoama noin 4,5 gigatavun tallennustila oli iso, suhteessa sen aikaisiin keskivertoihin kovalevyihin. Mutta vuosikymmentä myöhemmin, 25 gigatavun poltettava Blu-ray -levy olikin jo varsin pieni tallennustilaltaan, kun sen suhteutti kovalevyjen kokoon. Eli dataa pystyi "jemmaamaan" omalla tietokoneella aivan eri tavalla, joten fyysisille medioille tiedon siirtämistä ei niinkään enää tarvittu.


Lopullisen niitin antoi tietotekniikan yleinen murros, jossa iso osa kaikesta tekemästämme toiminnasta siirtyi pilvipalveluihin. Eli fyysisellä kotitietokoneella ei yksinkertaisesti enää ollut niin paljoa tietoa, jota pitäisi tallennella talteen myös ulkoisille levyille.

Aivan kokonaan poltettavat Blu-ray -levyt eivät kuitenkaan katoa, vaan yrityksille tarkoitetut, pidempää säilyvyyttä lupaavat poltettavat BD-R -levyt säilyvät edelleen Sonyn valikoimassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki