AfterDawn logo

Instagramiin lisätään mahdollisuus katsella tarinoita ja keloja kronologisessa järjestyksessä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Meta tiedottaa, että Euroopassa Instagramin ja Facebookin käyttäjät saavat käyttöönsä uusia asetuksia, joilla voi vältellä Metan algoritmeihin perustavaa selaamisesta.

Metan mukaan eurooppalaisille käyttäjille tuodaan mahdollisuus tarkastella ja löytää sisältöä Instagramissa ja Facebookissa ilman Metan algoritmeja ja muita luokittelevia järjestelmiä.

Esimerkkinä Meta antaa näiden sosiaalisten medioiden kelat ja tarinat. Metan mukaan esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa käyttäjät voivat katsella vain seuraamiensa ihmisten ja tilien tarinoita ja keloja kronologisessa järjestyksessä eli sisältö näytetään aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan.

Hakutulokset puolestaan perustuvat vain käyttäjän kirjoittamaan sanaan tai sanoihin sen sijaan, että ne räätälöidään käyttäjille aiemman toiminnan ja henkilökohtaisten kiinnostuksen kohteiden perusteella.

Muutoksen taustalla on Euroopan unionin Digital Services Act (DSA) -lainsäädäntö, jota muun muassa Metan tulee noudattaa myöhemmin tämän kuun aikana. Metan mukaan yli 1000 ihmistä työskentelee tällä hetkellä DSA:n parissa, jotta DSA:n vaatimukset saadaan ratkottua.


Yksi lainsäädännön kohdista on se, että palveluiden tulee kertoa miksi näet jonkun tietyn sisällön. Käytännössä tämä osuu juurikin algoritmeihin perustuvaan tapaan näyttää sisältöä.

Hiljattain videopalvelu TikTok kertoi, että eurooppalaiset käyttäjät voivat kieltäytyä räätälöidystä sisällöstä eli tällöin syötteessä näkyy vain seuraamiesi tilien julkaisut aikajärjestyksessä, uusin video ensin.

Instagramissa ja Facebookissa pystyy jo nykyisellään selaamaan syötettä ilman algoritmejä. Vuosi sitten Instagramiin lisättiin kaksi kronologisessa järjestyksessä toimivaa syötettä julkaisujen katseluun ja vastaavanlainen Syötteet-välilehti lisättiin myöhemmin Facebookiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki