AfterDawn logo

Xbox 360:n digitaalinen pelikauppa sulkeutuu kesällä 2024

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Microsoft on päättänyt lakkauttaa Xbox 360 -pelikonsolin digitaaliset palvelut vuoden 2024 kesällä. Tuolloin sulkeutuvat videopalvelut ja etenkin Xboxin digitaalinen pelikauppa, jonka kautta pelejä on voinut ostaa konsolille.

Päätös ei ole kovinkaan yllättävä, sillä Xbox 360 tuli myyntiin vuonna 2005 eli lähes 18 vuotta sitten. Konsolin elinkaari päättyi lopulta vuonna 2016, kun konsolin tuotanto lopetettiin.

Microsoft kuitenkin vakuuttaa, että kaikki digitaalisesta Xbox Games Storesta ostetut Xbox 360 -pelit toimivat jatkossakin, vaikka uusia ostoksia ei konsolivanhukselle enää voikaan tehdä. Myös kaikki ylöspäin yhteensopivat Xbox 360 -pelit säilyvät ostettavissa uudemmille Xbox -konsoleille (eli Xbox One -konsolille sekä Xbox Series X/S -konsoleille). Lisäksi vahingossa konsolilta poistetut, aiemmin ostetut pelit voi asentaa takaisin Xbox 360:lle myös kauppapaikan sulkeutumisen jälkeen.


Moninpelien osalta kyse ei ole niinkään Microsoftista, vaan yksittäisten pelien julkaisijoista: jokainen julkaisija vastaa itse moninpelin vaatimien palvelinten ylläpidosta, joten joidenkin Xbox 360 -pelien osalta moninpeliominaisuudet ovat saattaneet lakata jo vuosia sitten - ja joillain voi olla tukea edessä vielä vuosien ajan.

Pelikauppa sulkeutuu virallisesti heinäkuun 29. päivä, vuonna 2024.

uutiskuva: Wikimedia

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki