Osa Googlen työntekijöistä tekee töitä jatkossa ilman pääsyä nettiin
Yksi maailman suurimmista nettifirmoista kieltää osalta työntekijöistään kokonaan pääsyn nettiin. Ajatus voi kuulostaa todella hämmentävältä ja sitä se tavallaan onkin, mutta siinä on myös ideaa.
Kyseessä on Googlen sisäinen kokeilu, johon osallistuu 2500 vapaaehtoista Googlen työntekijää. Työntekijät pääsevät jatkossa käsiksi vain Googlen omaan sisäverkkoon ja Googlen omiin työkaluihin, mutta eivät lainkaan ulkopuoliseen nettiin eli esimerkiksi verkkosivustoille tai sosiaaliseen mediaan.
Taustalla on se, että erilaiset tietomurtojen yritykset ovat lähteneet laukalle viime vuosina - ja niiden kohteena ovat yhä useammin suuryrityksien työntekijät. Rikolliset luottavat siihen, että tuhansista työntekijöistä vähintään yhden keskittyminen herpaantuu ja työntekijä klikkaakin vääränlaista linkkiä tai kertoo kirjautumissivustona esiintyvälle huijaussivustolle sisäverkon käyttäjätunnukset.
Estämällä työntekijöiltä kokonaan pääsyn julkiseen nettiin, Google laskeskelee, että uhka saadaan pitkälti minimoitua. Tokikaan riskit eivät täysin katoa, sillä "sosiaalinen hakkerointi" ja mm. saastutetut muistitikut ovat edelleen potentiaalisia uhkia.
Tokihan Googlen valtava koko auttaa helpottamaan netistä luopumisen tuskaa, sillä ilmeisesti YouTuben katselu on täysin sallittua - sehän on Googlen omistama palvelu.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT