--->
Riskitasoluokitukseltaan korkeimman mahdollisen tason saanut haavoittuvuus on paljastunut React -kirjastosta sekä -sovelluskehyksestä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ratkaisussaan katsonut, että Verohallinnon OmaVero-palvelu ei ole tarpeeksi tietoturvallinen. Ongelmaksi muodostui se, että palvelu ei tarjoa turvallista viestikanavaa.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus kertoo viikon viikkokatsauksessa BadBox 2.0 -haittaohjelmalle altistuneista laitteista, joita on päätynyt myyntiin tunnetuissa yhdysvaltalaisissa kauppaketjuissa.
Tammikuussa 2023 Aktia Pankissa tapahtui häiriö, jonka aikana osa henkilöistä, jotka kirjautuivat Aktian verkkopankkitunnuksilla vahvaa tunnistamista vaativiin palveluihin, oli nähnyt toisten henkilöiden tietoja.
Windowsin Resurssienhallinta eli File Explorer, estää lokakuusta 2025 alkaen verkosta ladattujen tiedostojen esikatselun. Kyseessä on reagointi tietoturvariskeihin.
Check Point havaitsi keräämänsä datan perusteella, että generatiivisen tekoälyn (GenAI) käyttö organisaatioissa on lisääntynyt ja tämä on tuonut riskin.
Microsoft lopettaa Windows 10:n suojauspäivitysten jakelun 13.10.2025, mutta suomalaiset käyttäjät voivat jatkaa tietoturvapäivitysten saamista vuodeksi, ilmaiseksi, kunhan täyttävät tietyt ehdot.
Tietosuojavaltuutettu on tuominnut S-Pankille 1,8 miljoonan euron seuraamusmaksun pankin heikosta tietoturvasta. Seuraamusmaksu koski vuoden 2022 tapausta, jossa asiakkaas pääsivät toistensa tileille.
Traficomin ja Suojelupoliisin mukaan uhkataso on pysynyt Suomessa korkeana. Se nousi vuonna 2022 sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti laajamittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan.
Tutkimuksen mukaan yritysten työntekijöilleen järjestämät tietoturvakoulutukset ovat etenkin tietojenkalastelun osalta turhia, sillä niistä huolimatta lähes kaikki työntekijät lankeavat tietojenkalasteluun (phishing).
Tietoturva paranee myös entisestään tulevina vuosina EU:n kyberkestävyyssäädöksen (Cyber Resilience Act, CRA) myötä.
Windows 10 tukiaika päättyy lokakuussa 2025, mutta suomalaiset ovat haluttomia vaihtamaan uuteen käyttöjärjestelmään.
Direct Send -ominaisuuden avulla monitoimilaitteet, kuten tulostimet ja sovellukset, voivat lähettää sähköpostia tunnistautumattomana suoraan Microsoft 365 -ympäristöön.
Tukea saa jatkettua rahalla tai ilmaiseksi Windows varmuuskopioinnin kautta.
F-Secure avasi verkkopalvelun, josta voi tarkistaa, onko kotisi reititin sellainen, josta on löytynyt tietoturva-aukkoja tai haavoittuvuuksia.
Asiakkaan asettama markkinointikielto voi estää omaa operaattoria varoittamasta asiakasta siitä, että asiakkaalla on käytössä tietoturva-aukkoja sisältäviä laitteita, kuten kaapelimodeemeita tai reitittimiä.
Yhdysvaltain hallinto ehti jo leikata tietoturvan kannalta kriittisenä pidetyn haavoittuvuuksia listaavan CVE-tietokannan rahoituksen. Hallinto perui kuitenkin päätöksensä aivan viime hetkellä - toistaiseksi.
Viittä deittisovellusta kehittävä yhtiö on huolehtinut kehnosti palvelujensa tietoturvasta. Tutkijat onnistuivat keksimään, miten kaikki palveluun lähetetyt kuvat, myös yksityiset kuvat, pystyi lataamaan itselleen.
Mozilla on kehottanut kaikkia Firefoxin käyttäjiä varmistamaan, että selain on päivitetty uuteen versioon. Vanhemmissa kuin Firefox 128 -selaimissa oleva juurivarmenne on vanhentunut.
Power on julkaissut Power SAFE -palvelun, joka Powerin mukaan tuo ennennäkemättömän laajan suojan erilaisiin tietoturvaongelmiin, identiteettivarkauksiin sekä tuen tietotekniikan tehokkaaseen ja turvalliseen käyttöön.