AfterDawn logo

Twitter ei halua käyttäjien ottavan kuvakaappauksia

Matti Robinson Matti Robinson

Kilpailu somepalveluiden välillä on tiukkaa ja uusien käyttäjien haalimisen lisäksi palvelut pyrkivät pitämään olemassa olevista käyttäjistä kiinni kynsin ja hampain. Vaikka Twitter onkin yksi suosituimpia sosiaalisen median palveluita, niin sen kehitys on ollut melkoisen staattista.

Tähän osasyynä on vastamasti heikosti kehitetyt ominaisuudet, joskin twiittien muokkaaminen liene vihdoin tulossa. Ilmeisesti palvelun kautta jako-ominaisuudet eivät toimi myöskään halutulla, sillä somejätti on alkanut tarkkailla kuvakaappauksien ottamista.

Somea aktiivisesti silmällä pitävä Jane Manchun Wong on huomannut Twitterin suosittelevan nyt kuvakaappausten sijaan jakotoimintoja. Kuvakaappauksen ottamisen sijaan Wongille Twitter suositteli joko twiitin jakamista tai linkin kopioimista.

Tällä Twitter haluaa varmistaa, ettei sisältö lähde leviämään palvelun ulkopuolelle ilman varsinaista linkkia alkuperäiseen twiittiin. Wongin mukaan kyse on Twitterin laajemmasta projektista yrittää saada enemmän käyttäjiä palvelun pariin.


Käyttäjämäärissä Twitter jää valtavasti suurista somepalveluista, kuten Facebook, YouTube ja Instagram. Jopa uudehkossa TikTokissa on yli miljardi käyttäjää, kun Twitter on edelleen muutamassa sadassa miljoonassa. Palvelun käyttäjien aitoudesta on myös käyty keskustelua, erityisesti kun Elon Muskin ostoaikeet ovat olleet vaakalaudalla botti-tilien johdosta.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki