AfterDawn logo

Amazon ostaa Roomban valmistajan, iRobotin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yrityskauppa, jota harva osasi arvata tapahtuvaksi, on todellisuutta. Maailman suurin verkkokauppa, Amazon, ostaa maailman suurimman robotti-imureiden valmistajan iRobotin.

iRobot on parhaiten tunnettu Roomba-brändistään, jonka alla yhtiö on valmistanut robotti-imureita jo yli 20 vuoden ajan.

Roomban tuotteet ovat säännöllisesti päässeet parhaiden robotti-imurien listallemme vuodesta toiseen - ja yhtiö onkin lähes synonyymi robotti-imureille ympäri maailmaa.

Amazon ostaa iRobotin käteiskaupalla, jossa Amazon maksaa iRobotin koko osakekannasta yhteensä 1,7 miljardia dollaria eli noin 1,67 miljardia euroa. Asiasta tiedotettiin yhtiöiden yhteisellä lehdistötiedotteella.

Yhtiöiden synergiaa on Suomesta katsottuna hieman vaikea hahmottaa, mutta se aukeaa paremmin tarkastelemalla digitalisoitumisessa selkeästi pidemmällä olevia markkinoita, kuten Yhdysvaltoja.


Maailmalla kotien älyavustajat ovat vauhdilla korvaamassa perinteisen googlettamisen ja mm. Yhdysvalloissa iso siivu hakutuloksista syntyy jo nyt erillisten älykaiutinten kautta tehtyjen hakujen avulla.

Tässä markkinassa Google Home on iso, mutta toinen valtava jätti on nimenomaan Amazonin omistama Alexa.

Ja tähän kodin automatisointiin ja älylaitteiden nousuun liittyy oleellisesti myös nyt sovittu yrityskauppa - Amazon saa itselleen yhden suurimmista älylaitevalmistajista ja pystyy omalta osaltaan vahvistamaan myös oman Alexa-brändinsä vetovoimaa.

Sitä, miten yrityskauppa tulee näkymään kuluttajien kannalta ja mm. jakelukanavien muodossa, on vielä mahdoton arvioida.

iRobotin tuorein lippulaivamalli Roomba j7+ oli hiljattain arvostelussamme ja jo tuolloin askelmerkit kohti aina vain monipuolisempaa älykotia olivat selkeästi nähtävissä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki