--->
AfterDawn logo

Citymarket järjestää arvonnan, josta voi voittaa PlayStation 5 -konsolin osto-oikeuden

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Sonyn uuden sukupolven pelikonsolin saatavuus on edelleen heikkoa, mutta aina välillä kyseistä laitetta ilmestyy saataville eri jälleenmyyjien toimesta.

K-Citymarketin kautta konsolia on taas tarjolla toukokuun aikana, mutta suoraan netistä tai hyllystä sitä ei pysty hankkimaan.

Kesko nimittäin järjestää 23. - 30.5.2022 välisenä aikana arvonnan, josta voi voittaa osto-oikeuden konsolin hankkimiseen haluamastaan K-Citymarketista.

Mikäli tuon osto-oikeuden arvonnasta voittaa, pääsee voittaja ostamaan levyasemalla varustetun version, jonka hinta on 549,90 euroa.

Vastaavaa tapaa on tehty Keskon toimesta myös aiemminkin.

Osto-oikeudet arvotaan kaikkien osallistujien kesken 3.6.2022 mennessä ja asiasta ilmoitetaan sähköpostin välityksellä. Kesko kertoo, että arvottavan erän koko on muutamia satoja kappaleita eli kyseessä on suhteellisen iso määrä.

Arvontaan voi osallistua täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki