AfterDawn logo

Ensi-iltaleffat eivät enää tulekaan suoratoistoon samantien - leffateatterit saamassa tahtonsa läpi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Koronapandemian aikaan maailmassa moni vanha totuus pistettiin kokonaan uusiksi. Yksi mullistus koski elokuvien ensi-iltoja, joihin lockdownit ja kokoontumisrajoitukset iskivät kovalla kädellä ympäri maailmaa. Mutta vaikuttaa siltä, että nyt ollaan palaamassa takaisin aikaan ennen koronaa.

Käytännössä näyttää siltä, että pandemian aikana nähty malli, jossa elokuvat tulevat yhtä aikaa ensi-iltaan sekä elokuvateattereissa että suoratoistopalveluissa, on loppumassa.

Korona-ajan suurin ensi-ilta, joka julkaistiin yhtä aikaa suoratoistona ja teattereissa oli Black Widowin ensi-ilta, joka osoitti suoratoistonkin olevan toimiva malli ensi-iltojen järjestämiseen. Black Widowin erikoisuus oli nimittäin se, että sen ensi-illasta piti maksaa erikseen myös Disney+-palvelussa, vaikka palvelusta olisikin maksanut kuukausimaksua. Silti ihmiset olivat hyvinkin halukkaita avaamaan lompakkonsa.


Mutta leffateatterit näkevät asian toisin - ja ovat ilmeisesti saamassa studiot puolelleen.

Yhdysvaltain elokuvateattereita edustavan National Association of Theatre Ownersin toimitusjohtaja ohn Fithian kertoo haastattelussa, että elokuvateatterit ovat saamassa takaisin yksinoikeuden ensi-iltaelokuviin. Hänen mukaansa piratismi olisi tärkein syy muutokselle: suoratoistopalveluista elokuvat saadaan helpohkosti levitykseen myös piraattiversioina.

Yhdysvalloissa osa studioista onkin palannut jo takaisin aikaan ennen koronaa ja mm. Disney antaa nyt elokuvateattereille 45 vuorokauden etumatkan ennen elokuvien siirtymistä suoratoistolevitykseen.

Loppuvuodelle 2022 on ladattu suuria odotuksia pandemian rajoitusten hellittäessä ympäri maailmaa. Ensi-iltaan ovat tulossa mm. Top Gun 2 sekä koko perheen katsojiin vetoava uusi Kätyrit -elokuva.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki