Varoittava esimerkki: Kannattaa ennemmin klikata hakutuloksia kuin luottaa Googlen tiivistelmään
Google on jo pitkään tarjoillut hakukoneessaan parhaan hakutuloksen sivusta tiivistelmää. Samalla myös verkkosivuille ohjautuvien käyttäjien määrä on laskenut vuosi vuodelta alemmas, kun käyttäjät luottavat sokeasti siihen tiivistelmään, minkä Google näyttää jo hakutuloksissaan.
Mutta aina pelkkään tiivistelmään ei kannattaisi luottaa. Hyvänä esimerkkinä on nostettu Twitetrissä esiin Googlen tuloksissaan näyttämä tiivistelmä siitä, miten epilepsiakohtauksen yhteydessä pitäisi toimia.
Googlen hakutuloksissa esittämä tiivistelmä tulee Utahin yliopiston sivuilta ja on sinänsä oikeaa sisällöltään. Googlen näyttämä tiivistelmä kertoo siitä, miten pitäisi toimia, kun toinen ihminen on saanut epilepsiakohtauksen.
Tiivistelmän mukaan kohtauksen saanutta ihmistä pitäisi pitää paikoillaan, laittaa hänen suuhunsa jotain, antaa tekohengistystä sekä ruokkia ja juottaa kohtauksen saanutta ihmistä.
Paitsi että näin ei ole.
Google on napannut tiivistelmän käyttöönsä kohdasta, jossa listataan asioita, joita ei missään nimessä saisi tehdä, kun toisella ihmisellä on meneillään epilepsiakohtaus.
The Google search summary vs the actual page pic.twitter.com/OJxt1FrBqh
-- Soft Linden (@soft) October 16, 2021
Googlen edustaja on jo ehtinyt kommentoimaan twiittiä ja luvannut yhtiön korjata tämän nimenomaisen ongelman kuntoon. Mutta jatkossakin, etenkin lääketieteellisissä kysymyksissä, kannattaa luottaa asiantunteviin sivustoihin ja lukea ohjeet nimenomaan niiden sivuilta, ei toisen käden tietoihin nojautuen.
AfterDawnin Nopeat
"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT