AfterDawn logo

Google alkaa hyödyntämään enemmän tekoälyä tiedon hakemisessa ja ymmärtämissä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Google esitteli Search On -tilaisuudessaan hakukoneen tulevaisuuteen liittyviä ominaisuuksia. Ominaisuudet liittyvät tekoälyyn ja sen avulla sisällön parempaan ymmärtämiseen.

Tekoälyä tullaan hyödyntämään yhä enemmän hakutulossivulla.

Hakua tehdessä Google ymmärtää kuinka ihmiset yleensä tutkivat tiettyä aihetta. Tällöin Google osaa näyttää asioita, joita on hyvä tietää tästä tietystä aiheesta.

Esimerkkinä Google antaa kodin sisustamisen ja kiinnostuksen akryylimaalausten luomiseen. Google pystyy tunnistamaan yli 350 akryylimaalaukseen liittyvää aihetta ja siten se pystyy yhä paremmin johdattamaan hakijan oikeaan suuntaan.

Googlen antamat hyvä tietää -tiedot tietystä aiheesta


Hakutulossivulla Google pyrkii myös laajentamaan hakua ehdottamalla aiheeseen liittyviä muita hakuja. Esimerkiksi akryylimaalaukseen liittyen voidaan ehdottaa tiettyjä tekniikoita tai ideoita.

Googlen ehdottamat aiheeseen liittyvät haut

Lisäksi Google helpottaa visuaalisesti tiedon löytämistä, esimerkiksi maalaukseen liittyvien ideoiden kohdalla. Tällöin hakusivulla saattaa näkyä enemmän kuvia, isommassa koossa. Tämän muutoksen kerrotaan olevan käytettävissä heti. Kaksi muuta mainittua asiaa saapuvat tulevien kuukausien aikana.

Uudet visuaaliset hakutulokset googlessa

Tekoälyä aletaan hyödyntämään myös enemmän Google Lens -toiminnossa sekä YouTube-videoiden sisällön ymmärtämisessä.

Lens -toiminnolla voidaan skannata kuva, jolloin se ehdottaa muita vastaavanlaisia kuvia.

Esimerkkinä Google antaa paidan skannauksen, jossa on tietty kuvio. Tekoälyn myötä käyttäjä voi lisätä kysymyksen kuvaan liittyen. Käyttäjä voi kysyä etsimään sukkia, joissa on vastaavanlainen kuvio kuin paidassa.

Lensillä otettu kuva paidan kuviosta ja sen avulla haettu tieto samanlainlaista kuviota käyttävistä sukista

Toinen esimerkki on Lensillä otettu kuvattu polkupyörän vaihteiston osista, joiden nimeä ei välttämättä tiedä. Otettuun kuvaan voi kirjoittaa miten korjaaminen onnistuu, jolloin Lens osaa yhdistää kuvan ja tekstin tiedot antaen oppaita tämän tietyn osan korjaamiseen.


Videoiden kohdalla tekoälyä on jo hyödynnetty tärkeimpien hetkien tunnistamisessa. Nyt tätä laajennetaan. Tekoälyn avulla videon sisältöä pystytään ymmärtämään paremmin, jolloin Google kykenee antamaan lisätietoa videon tietystä aiheesta linkkien muodossa. Tietyn asian linkittäminen onnistuu, vaikka kyseistä asiaa ei edes mainittaisi videolla tai videon kuvauksessa.

Google yhdistää tietynlaisen aiheen videon tiettyyn kohtaan

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki