AfterDawn logo

Sonyn uudet elokuvat jatkossa Netflixiin

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yksi harvoista suurista elokuvastudioista, joka ei ole päättänyt lähteä panostamaan Netflixin kaatamiseen sen omilla aseilla on Sony. Sen sijaan yhtiö on päättänyt lisensoida tulevien ensi-iltaelokuviensa oikeudet Netflixille.

Sopimukseen kuuluvat mm. seuraava Spider-Man -elokuva sekä odotetut Uncharted-elokuvat. Myös kaikki Sonyn elokuvateattereihin saapuvat elokuvat, vuoden 2022 alusta alkaen, saapuvat Netflixin valikoimiin.

Lisäksi Sonyn studioiden suoraan suoratoistolevitykseen luotavat elokuvat saapuvat ensimmäisenä nimenomaan Netflixin valikoimiin. Vaikka Marvel onkin osa Disneyn imperiumia, omistaa Sony täydet elokuvaoikeudet osaan Marvelin hahmoista ja on siten vapaa valitsemaan levityskanavan, jossa ne jaellaan. Eli vaikka Marvelin muu tuotanto pikkuhiljaa siirtyykin osaksi Disney+-palvelua, löytyvät Sonyn lisensoimat hahmot, kuten Spider-Man, kilpailevasta Netflixistä.

Sony kertoi aiheesta omassa lehdistötiedotteessaan eilen. Sopimuksen arvosta tai sen kestosta ei hiiskuttu julkisuuteen mitään.

Vuonna 2019 julkaistu Spider-Man: Kohti hämähäkkuniversumia voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin vuoden 2019 gaalassa. Elokuvan jatko-osat tulevat siis jatkossa Netflixin valikoimaan. Alla elokuvan traileri:


Sonyn markkinaosuus elokvateattereiden tuotoista on pyörinyt noin 10 ja 20 prosentin tasolla jo parinkymmenen vuoden ajan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki