AfterDawn logo

Tinder kertoo pian matchien rikosrekisterin tiedot

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Maailman suosituimman deittipalvelun, Tinderin, omistaja, Match Group, aikoo parantaa deittipalveluidensa turvallisuutta. Yhtenä muutoksena yhtiö kaavailee julkisista rekistereistä haettujen tietojen näyttöä deittipalveluista löydetyistä ihmisistä.

Matchin suunnitelmissa Tinderissä löytyneestä kontaktista (eli matchista) voisi rahaa vastaan ostaa itselleen koosteen kyseisen henkilön taustoista. Taustatiedot vaihtelisivat hieman kunkin maan lainsäädännön mukaan, mutta joissain Yhdysvaltain osavaltioissa tiedot sisältäisivät mm. rikosrekisteriotteen, tiedon siitä, onko kyseinen henkilö vaikkapa seksuaalirikollisten listalla sekä tiedot mahdollisista väkivaltarikoksista.

Tiedot Match Groupille toimittaa yksityinen voittoa tavoittelematon taho, Garbo, joka on erikoistunut juurikin taustaselvitysten tekoon. Taustatiedot haettaisiin Garbon rekistereistä matchin nimen ja puhelinnumeron perusteella.

Suomessa vastaava käytäntö ei kuitenkaan ole mahdollinen, ainakaan kuvatussa laajuudessa, sillä Suomessa rikosrekisterissä olevat tiedot ovat lähtökohtaisesti salaisia. Oikeusjuttujen asiakirjat ovat kuitenkin julkisia, mutta niitäkään ei voi hakea nimen perusteella, vaan arkistoja täytyy kaivella ns. käsipelillä.


Tinderin aikeista uutisoiva New York Times alleviivaa myös suunnitelman hyviä puolia: deittipalveluiden käyttäjät ovat usein joutuneet väkivallan kohteeksi eri puolilla maailmaa - ja lisäksi moni Tinderinkin käyttäjä googlettaa joka tapauksessa potentiaalisen deittikumppaninsa tietoja ennen tapaamista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki