--->
AfterDawn logo

Tinder tahkoaa rahaa koronavuonna

AfterDawn AfterDawn

Deittisovellus Tinder on vahvasssa myötätuulessa koronapandemian toisen aallon vyöryessä päälle ympäri maailmaa.

Tinderin emoyhtiö Match Inc., joka omistaa hurjan määrän erilaisia deittisovelluksia ja -palveluita, julkisti tuoreimmat tuloslukunsa viime viikolla. Yhtiö takoi 640 miljoonaa dollaria (noin 538 miljoonaa euroa) liikevaihtoa hiljattain päättyneellä vuosineljänneksellä. Voittoa viivan alle jäi 132 miljoonaa dollaria (111 miljoonaa euroa).

Yhtiö ei perinteisesti avaa yksittäisten palveluidensa lukuja, mutta Tinderin osalta se teki poikkeuksen. Tinderillä oli maksavia asiakkaita päättyneellä vuosineljänneksellä 6,6 miljoonaa. Edeltävällä vuosineljänneksellä maksavia käyttäjiä oli 6,2 miljoonaa.

Tinderin osalta yhtiö on kokeillut uusia jippoja pitkin vuotta. Loppukesästä se julkisti Tinderiin uuden platina-tason ja oma videosarjakin julkaistiin syksyllä Tinder Swipe Nightin myötä.

MAINOS


Match toivoo onnistuvansa kopioimaan Tinderin suosion myös muihin palveluihinsa, joihin kuuluvat mm. Match.com, Hinge ja OKCupid.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Trumpin bluffi petti hyvinkin nopeasti: Puhelimet ja tietokoneet välttyvät tulleilta

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki