AfterDawn logo

YouTube ja Teosto sopimukseen, korvaukset musiikin käytöstä YouTubessa

AfterDawn AfterDawn

Googlen omistama YouTube on solminut uuden sopimuksen musiikin lisensoinnista Pohjoismaissa. Neuvotteluosapuolina olivat sekä Suomen, Norjan että Tanskan tekijänoikeusjärjestöt.

Suomessa musiikintekijöitä edusti Teosto, osana Norjan ja Tanskan vastaavia tahoja, yhteisyrityksen Polaris Hub kautta. Sopimus korvaa aiemmat maakohtaiset sopimukset kolmen maan ja YouTuben osalta.

Sopimus käytännösäs tarkoittaa sitä, että musiikin toistosta YouTuben kautta tilitetään sopimuksen mukainen korvaus kotimaisille musiikintekijöille. Teoston sopimus kattaa nimenomaan säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja musiikkikustantajat. Artistien korvauksia Teoston sopimus ei korvaa, sillä siitä neuvottelee erikseen esiintyviä muusikoita edustava Gramex.

Sopimus YouTuben ja Polaris Hubin välillä astuu voimaan 1.10.2020.

Tutkimuksen mukaan 82% suomalaisista kuuntelee ainakin toisinaan musiikkia YouTuben kautta.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki