AfterDawn logo

Isoja elokuvajulkaisuja lykätään – Luvassa huono elokuvakesä?

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Elokuvastudiot julkaisevat tyypillisesti kesäisin isoja tuotantojaan, mutta tänä kesänä kaikki näyttäisi menevän toisin. Esimerkiksi Sony on ilmoittanut, että se siirtää tälle vuodelle suunniteltujen elokuvien ensiesitykset vuoteen 2021.

Sonyn tämän vuoden julkaisuaikatauluun ovat kuuluneet esimerkiksi Uncharted, Ghostbusters: Afterlife ja Peter Rabbit 2, joista jokainen on siirretty vuodelle 2021. Ensi vuoteen siirtyy myös Morbius, mutta Fatherhood-elokuvaa on päätetty aikaistaa ensi vuodelta tämän vuoden lokakuuhun.

Koronaviruksen aiheuttama paine kasvaa edelleen Yhdysvalloissa, missä myös Hollywood-studiot pitävät majaansa. Elokuvastudiot joutuvat tekemään isoja muutoksia tälle vuodelle, sillä elokuvateattereiden ovia ei todennäköisesti avata kovin paljoa kesällä. Tautitilanne vaikuttaa tietysti myös elokuvien tuotantovaiheeseen tällä hetkellä, mikä jo osaltaan viivästyttää keskeneräisiä projekteja.

Muut studiot ovat viivästyttäneet muun muassa Wonder Woman 1984-, James Bond- ja Mulan-elokuvien julkaisua. Kahden ensinnä mainitun pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden aikana, mutta Mulanille ei ole annettu lainkaan uutta julkaisupäivää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki