AfterDawn logo

Google on askeleen lähempänä ihmismäistä tekoälyä – Meena osaa jo tulkita vitsejä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoftilla on hieman kyseenalaisia kokemuksia tekoälyyn perustuvan chatbotin opettamisesta, mutta Google on treenauttanut omaa Meena-bottiaan syöttämällä sille 341 gigatavun edestä tekstiä.

Googlen aineisto on peräisin avoimista lähteistä, jotka ovat sisältäneet sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluita. Aineisto on siis ollut jo olemassa, eikä Meenaa päässyt kouluttamaan kuka tahansa, kuten kävi Microsoftin Tayn kohdalla.

Googlen tavoitteena on kehittää ihmismäiseen keskusteluun kykenevä chatbot, jolta löytyy vastaus tai näkemys kysymykseen kuin kysymykseen. Meena-tekoälymallin avulla Google yrittää selvittää mahdollisimman tarkasti keskustelun kontekstin, minkä jälkeen oikeanlaisen vastauksen antaminen onnistuu paremmin.


Meena kykenee päättelemään myös tehokkaasti epäjohdomukaisuuksia, kuten sen etteivät lehmät käy koulua, ja näin ollen tulkita epäjohdomukaisuuksia myös vitseiksi. Ero ihmisen ja tekoälyn välillä kapenee tämän seurauksena hurjasti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki