AfterDawn logo

PlayStation 5 tulee jouluksi 2020 – Sony esitteli uutta ohjainta

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Sony on paljastanut blogissaan, että seuraavan suuren konsolijulkistuksen nimi on todella virallisesti PlayStation 5. Postauksessa kerrottiin myös, että konsoli saapuu markkinoille jouluksi 2020.

Sonyn blogikirjoituksen lisäksi WIRED pääsi vierailemaan Sonylla, jossa julkaisulle esiteltiin uutta, vielä virallisesti nimetöntä Dualshock 5 -ohjainta. Sony on päättänyt korvata aiemmista ohjaimista tutun tärinän kehittyneemmällä, niin sanotulla haptisella palautteella (haptic feedback). Tällä tekniikalla on mahdollista luoda paljon enemmän erilaisia tuntumia, esimerkiksi materiaaleista joiden päällä pelihahmo liikkuu.

Toinen uusi innovaatio liittyy niin ikään ohjaimeen: PlayStation 5:n ohjaimiin on tulossa mukautuvat liipasinpainikkeet. Tämä tarkoittaa sitä, että painikkeiden jäykkyys voi vaihtua sen mukaan, mitä pelissä ollaan tekemässä. Esimerkiksi jousen jännittäminen voidaan tehdä raskaaksi.


Kuvia uuden ohjaimen prototyypistä ei valitettavasti julkaistu, mutta kuuleman mukaan se muistuttaa ainakin tässä vaiheessa hyvin paljon Dualshock 4 -ohjainta. Painoa ohjain tulee saamaan hieman lisää mm. suuremman akun muodossa.

Muita tietoja, joita konsolista on kerrottu, ovat ainakin SSD-tallennustila sekä 4K BluRay -soittimena toimiva optinen asema. Laitteen hinnasta ei ole vielä hiiskuttu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki