AfterDawn logo

AfterDawn täyttää tänään 20 vuotta - Välitilinpäätöksen aika

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
8 kommenttia

Kaikki alkoi joskus 1998-1999 talvena, joka oli yksi Suomen mittaushistorian kylmimmistä - tuolloin mitattiin Suomen edelleen voimassa oleva pakkasennätys. Yksi työnsä helppouteen hieman kyllästynyt web-ohjelmoija haaveili tekevänsä jotain omaa Internetin ihmeelliseen maailmaan.

Kuukausia kestäneen pohdinnan jälkeen visio MP3-teknologiaan keskittyvästä sivustosta alkoi hahmottua. Ideana oli koota yhteen sivusto, josta saisi tietoutta nousussa olevasta teknologiasta, pystyisi lataamaan tarvittavia ohjelmia ja johon itsenäiset artistit voisivat jakaa MP3-muodossa olevia kappaleitaan.

Realismi puri nilkkaan parillakin tavalla, kun asiaa pyöriteltiin. Yksin sivuston pyörittäminen on tuhoon tuomittu ajatus, koska ennemmin tai myöhemmin motivaatio loppuu, jos homma ei ns. "lähdekään lentämään" heti. Toisekseen myös sivuston rakentaminen vaati tuohon aikaan paljon muutakin kuin nykypäivänä - mitään valmiita, ilmaisia blogialustoja, kuvagallerioita ja sivustoteemoja ei ollut olemassakaan. Ja lopulta hommaan tarvittiin myös rahaa: tuolloin keskikokoisenkin verkkosivuston palvelinmaksuihin piti varautua ainakin 500 markan edestä kuukaudessa.


Joten, raavitaan asiasta innostunut tiimi kasaan. Keskustelua ystävien kanssa, asian pallottelua sinne tänne ja lopulta kasaan saatiin kahdeksan hengen tiimi, jolla projektia lähdettiin polkaisemaan pystyyn. Kevättalvi ja kevät 1999 käytettiin kaikki vapaa-aika - ja ehkä vähän työaikaakin - projektin kasaamiseen. Siinä sivussa palaveerattiin aiheen tiimoilta IRCissä (ei, ei siinä galleriassa, vaan siinä oikeassa IRCissä..), jossa sovittiin monenlaiset pelisäännöt. Ja maaliskuun lopulla 1999 yhdessä IRC-palaverissa äänestettiin myös tulevalle projektille nimi. Nimeksi valikoitui muutaman äänestyskierroksen jälkeen After Dawn (ja ei, valitettavasti kellään ei ole enää tallella chatlogia tuosta palaverista, joten emme enää muista muita nimiehdokkaita). Myöhemmin nimen kirjoitusasuksi muotoutui yhteen kirjoitettu AfterDawn, mutta tämä tapahtui vasta jonkin ajan kuluttua sivuston avaamisesta.

Hieman ennen projektin aloitusta, yksi mukaan lähtijöistä joutui virallisesti vetäytymään projektista työsopimuksensa ehtojen vuoksi, joten perustajajäseniksi jäi lopulta seitsemän henkeä.

Ja siitähän se lähti...

Kesäkuun kymmenes, vuonna 1999 päätimme, että projekti on nyt sen verran valmis, että sen kehtaa pistää julkisesti näkyviin. Näin tehtiin, tuona torstaiaamuna 20 vuotta sitten. Aiheesta tiedotettiin lähinnä tutuillemme IRCissä, jotka levittivät sanaa muille tutuilleen. Veikkaamme että ensimmäisen päivän aikana sivustolla kävi noin 5 - 10 henkilöä ylläpidon lisäksi.

AfterDawn ruutukaappaus vuodelta 1999
AfterDawn, vuosimallia 1999

Ensimmäiset vuodet

Kuten sanottua, perustimme sivuston alun perin nimenomaan MP3-teknologian innostamina. Tarjosimme aiheeseen liittyvää uutisointia, ohjeistusta ja ohjelmia. Myös erilaiset aiheeseen liittyvät lisäjutut tulivat mukaan sivustolle: aivan alusta lähtien mukana oli itsenäisille artisteille tarkoitettu musiikkipalvelu, johon bändit pystyivät lataamaan omaa musiikkiaan levitettäväksi, ilmaiseksi.

Tuo musiikinlevityspalvelu siirrettiin kuitenkin jo keväällä 2000 omaan palveluunsa, jolloin syntyi ensimmäinen AfterDawnin sisarsivusto, MP3Lizard.com. Palvelu ehti elää hieman vajaa 19 vuotta, kunees lopetimme sen keväällä 2019. Sivuston sulkemisen syistä voi lukea lisää linkin takaa.


Myös yksi mielenkiintoinen palvelu oli sivustollamme tarjottavat WinAMP-soittimen "skinit" eli teemat. Nuo teemat olivat 2000-luvun taitteessa valtavan suosittuja ja teimmepä aikanaan myös AfterDawnin viralliset skinit WinAMPille (uutisesta löytyvät latauslinkit eivät enää toimi). Lakkautimme skinien latauspalvelumme vuoden 2002 keväällä, kun sekä yleisön kiinnostus aihetta kohtaan hiipui että tiettyjen skinien tekijät kokivat jakelusivustomme olevan ongelma heidän tuotoksilleen. Olimme olleet uskossa, että ilmaiseksi jaettavat skinit ovat public domain-levityksessä, mutta osa tekijöistä näki asian toisin. Kohta tuo osa-alue ei koskaan ollut iso osa liikenteestämme, oli päätös aikanaan helppo tehdä.

Nopeasti uutisointimme laajeni myös muihin osa-alueisiin MP3:sten lisäksi. Aivan ensimmäisistä päivistä alkaen mukaan tulivat myös DVD:t ja niiden "rippaus". Tuosta osa-alueesta kasvoikin jo vuonna 2000 ylivoimaisesti suosituin aiheemme, jota kuvaa mm. viikon ladatuimpien ohjelmien listamme joulukuulta 2000. Noiden vuosien aikana nousimme yhdeksi maailman suurimmista digitaalista videota käsittelevistä verkkosivustoista - ja Suomessa olimme luonnollisesti ehdottomasti se suurin aihetta käsittelevä sivusto.

Toinen merkittävä trendi, johon tarrauduimme, etenkin uutisoinnissa, oli P2P-teknologian räjähdys. Juuri kun aloittelimme sivustoamme, nousi Napster teknologiamaailman ykkösaiheeksi - ohjelmaksi, jota käsiteltiin jopa television pääuutislähetyksissä (ne ovat ne sellaiset lineaarisen television uutiset, jotka kestävät useamman YouTube-videon verran ja jotka tulevat aina samaan aikaan siitä olohuoneen isosta näytöstä).

MP3, digitaalinen video ja P2P. Siinä oli epäpyhä kolmiyhteytemme sisällön suhteen, jolla sivustoa rakennettiin. Sen ympärille kirjoitettiin oppaita, lisättiin uusia ohjelmia ohjelmistoalueellemme ja jonka uutisointia seurattiin herkeämättä.


Ja kasvoimme. Mutta edelleenkin homma oli harrastus, vaikka vuosia oli jo vierähtänyt. Hetken aikaa, joskus vuoden 2000 alkupuolella, kun sivustomme täytti vuoden verran, näytti jo siltä, että tästä voisi tulla oikeaa liiketoimintaakin. Mutta sitten tuli dotcom-kuplan puhkeaminen. Tuon seurauksena mainoksista maksettavat hinnat romahtrivat yhteen sadasosaan siitä, mitä niistä oli aiemmin maksettu. Eli jos keväällä 2000 näytti jo siltä, että AfterDawnista voisi saada oikeaa bisnestäkin, tuo maali karkasi niin, että liikenne pitäisi saada satakertaistettua nykytasostaan, jotta haave eläisi.

Emme luovuttaneet, mutta omaa rahaa piti jälleen alkaa kaivamaan, jotta palvelinten kulut saataisiin katettua. Ja sitä palkkaa, sitä ei vieläkään kukaan hommasta saanut, vaikka sivustoa oltiin pyöritetty jo pidemmän aikaa. Ja yhtiötäkään ei vielä ollut, vaan projekti oli edelleen projekti.

Ja tuolloin piti sen ensimmäisen ja ainoan kerran pyytää käyttäjiltämme apua. Sitä saatiin. Ei valtavasti, mutta niin, että sivustomme pysyi edelleen hengissä ja me köyhät parikymppiset emme joutuneet ottamaan velkaa kattaaksemme sivuston palvelinmaksut. Suomalaisilta emme koskaan rahaa pyytäneet, koska se on Suomen lakien vastaista. Itse asuin tuolloin Yhdysvalloissa ja olin sivuston nimellinen omistaja, joten lakeja ei keräyksessä rikottu.

Ensimmäisten vuosien aikana teimme myös paljon yhteistyötä muiden sivustojen kanssa, mitä moninaisimmin tavoin. Syvintä yhteistyö oli kotimaisen, mutta englanniksi toimineen CD-RW.ORG-sivuston kanssa, jonka kanssa yhdistimme tekniset resurssit vuoden 2002 alkupuolella.

Myös sivustomme ilmettä uusittiin alkuvuosina suht tiuhaan. AfterDawn v2.0 julkaistiin jo vuonna 2000, joka oli tavallaan askel taaksepäin ulkoasun suhteen. Ensimmäinen sivustoversiomme oli monen mielestä valtavan kaunis, mutta se oli samalla myös valtavan raskas, silloiseen nettiaikaan nähden. Uusittu versio oli varsin minimalistinen, mutta samalla paljon nopeampi käyttää.


AfterDawn v2.0
AfterDawn v2

Käsittämätön onnenpotku

Sivustomme jatkoi kasvuaan ja näytti siltä, että ehkäpä joskus vuoden 2006 hujakoilla homma alkaisi olemaan jo sillä tasolla, että se kattaa itsensä ja kenties harrastus voidaan muuttaa firmaksi. Sitten kävi tuuri. Valtava tuuri.

Kirjoitimme englanninkieliselle sivustollemme uutisen uudesta DVD-rippaukseen tarkoitetusta työkalusta, DVD X Copy:sta, jonka takana oli 321 Studios. Aikana kauan, kauan ennen Facebookkeja ja vastaavia, linkki lähti kiertämään viraalisti ympäri maailmaa.

Uutisen kommenttikentästä muodostui nopeasti eräänlainen ohjelman tukisivusto, jossa kuluttajat kyselivät ohjelman toiminnasta, mistä sitä voi ostaa, paljonko se maksaa ja miten se toimii. 321 Studiosin edustajat vastailivat kommenttikentässä käyttäjien kysymyksiin ja lumipalloefekti jatkoi kasvuaan. Otimme yhteyttä suoraan yhtiöön jo pari päivää myöhemmin ja keskustelimme yhteistyökuviosta.

Päädyttiin ratkaisuun, jossa AfterDawn perusti oman DVD X Copylle pyhitetyn keskustelualueen ja vastavuoroisesti 321 Studiosin kanssa tehtiin iso mainossopimus. Ehtoina oli, että yhteistyö ei saanut vaikuttaa uutisointimme linjaan, tuotteiden arvosteluihin tai mihinkään muuhunkaan toimintaamme, pois lukien kyseinen keskustelualue.

Tuo mainossopimus oli kannaltamme niin merkittävä, että se nosti meidät ensimmäistä kertaa voitolliseksi ja "oikean firman" lukuihin jo alkuvuodesta 2003.

Yhtiöksi

Osin 321 Studiosin sopimuksen ja osin valtavasti kasvaneen liikenteemme ansiosta saimme tarpeeksi varmuutta siitä, että AfterDawnilla on tulevaisuutta, oikeana yhtiönä. Keväällä 2003 pidimmekin perustavan yhtiökokouksen, jossa seitsemän perustajajäsentä tapasivat toisensa, ensimmäistä kertaa ikinä (kuten sanottua, firmaa pyöritettiin IRCin ja vastaavien työkalujen kautta - kuten tehdään edelleen tänä päivänäkin). Osa perustajista ei todellakaan ollut koskaan edes tavannut toisiaan, joten firman perustamistapahtuma meni samalla tutustumiskierroksesta.


Firmaa perustettiinkin aikanaan kolmen päivän ajan, jotta pohja olisi tarpeeksi vakaa..

EUCD ja uudet suunnat

Vuoden 2004 hujakoilla alkoi näyttää varmalta, että suurin osa-alueemme, eli DVD-elokuvien rippaukseen keskittyvä puolemme, on vaarassa joutua tulevan Euroopan Unionin Tekijänoikeusdirektiivin eli EUCD:n murjomaksi.

Niin kävikin, kun Suomessa siirryttiin EUCD-aikaan vuoden 2006 alussa ja jouduimme poistamaan valtavan määrän sisältöä sivuiltamme. Käytännössä kaikki suosituimmat oppaat, ohjelmalataukset sekä keskustelualueiden ketjut piti poistaa. Tuolloin joku fiksu käyttäjämme paketoi poistetut sisältömme yhdeksi torrent-tiedostoksi, joka huhujen mukaan elää edelleen omaa elämäänsä.

Tuo hetki tarkoitti myös sitä, että monet hyvin toimineet mainossopimuksemme katkesivat ja myös sisällölle piti löytää uusi suunta. Yksi selkeä muutos oli se, että aiemmin hieman epäselvästi hajallaan siellä täällä olleet Windowsin ohjelmalatauksemme keskitettiin omaan download.fi -palveluunsa. Samalla palvelun fokus muuttui niin, että se ei ollut enää pelkkien videoon ja audioon liittyvien ohjelmien latauspaikka, vaan siitä tuli kaikkien Windows-ohjelmien latauskeskus, suurin laatuaan Suomessa.

Toinen uudistus koski uutisointiamme, joka oli jo aiemmin alkanut siirtymään kovasti "kaikkea teknologiasta"-kulmalle. Kun digitaalisen videon mahdollisuuksia rajattiin lainsäädännön kautta, tuo puoli tuli mukaan entistä vahvemmin.

Ajankohta oli sinänsä hyvä uudelle suunnalle, koska Suomessa oli tuolloin käynnissä suuri television digitaalinen siirtymä, johon tartuimme.

Kuluttajien keskuudessa oli valtava määrä hämmennystä digiboksien valinnan suhteen, kun markkinoille pukkasi digiboksia täysin tuntemattomilta firmoilta ja niitä myytiin jokaisessa pienessä marketissakin. Mikä bokseista on paras? Toimiiko tämä minun televisiossani? Kellään ei ollut vastauksia, ei edes Ylellä. Joten me ratkaisimme ongelman. Avasimme digiboksien tietokannan, josta löytyivät kaikki Suomessa myynnissä olleet digiboksit, teknisine tietoineen, kuvineen ja käyttäjäarvioineen. Palvelusta tuli valtava menestys - jopa siinä määrin, että parin vuoden ajan firmamme puhelin soi päivittäin, kun joku oli jostain kaivanut esiin puhelinnumeromme ja kyseli mm. digiboksinsa käyttöön apuja. Tuolloin myös suomenkieliset keskustelualueemme kasvoivat huikeisiin lukemiin, kun ohjasimme kyselyt suosiolla yhteisömme vastattaviksi.


Sivuhuomiona, uudistimme myös sivustomme ulkoasua vuonna 2006, tuolloin koodinimellä AfterDawn v3.0. Kyseinen ulkoasu on itse asiassa edelleen käytössä mm. sivustomme ylläpitopuolella.


AfterDawn v3.0

Ainoa yrityskauppamme

Vuoden 2007 aikana kännykät olivat vaivihkaa muuttuneet entistä monimutkaisemmiksi kokonaisuuksiksi ja tuntui että niistä ei vielä Suomesta löydy paljoa tietoa. Törmäsimme hieman digiboksivertailuamme vastaavaan palveluun netissä, joka oli erikoistunut kännyköiden vertailuun tietokantapohjaisesti.

Otimme yhteyttä sivuston omistajiin ja pienen pohdinnan jälkeen löysimme yhteisymmäärryksen kaupan ehdoista.

Tämän johdosta ostimme Puhelinvertailu.com -sivuston osaksi AfterDawnia.

Hieman kaupan jälkeen muokkasimme palvelun konseptia rankasti niin, että vertailupuoli integroitiin tiukemmin osaksi AfterDawnin vertailupalveluita ja Puhelinvertailun varsinaiseen keskiöön nousivat alan uutiset ja itse kirjoitetut tuotearvostelut. Tämä konsepti toimii edelleenkin ja näin lähes 12 vuotta myöhemmin on ollut pakko myöntää että Puhelinvertailun osto oli yksi parhaita päätöksiämme ikinä. Tämä etenkin siksi, että teknologian suurimmat kehitykset tuntuvat tapahtuvan nimenomaan mobiilissa - ja sivuston ansiosta meillä on puhtaasti tuohon puoleen keskittyvä uutissivusto.

Elämää teknologian yleissivustona

Tuosta eteenpäin sementoimme asemamme selkeänä "kaikki teknologiasta" -sivustona ja kasvatimme pikku hiljaa myös uutistiimimme kokoa, sekä suomenkielistä että englanninkielistä. Noihin vuosiin mahtuu kaikenlaista, mm. jonkin aikaa kestänyt yhteistyömme paperilehden kanssa, jonka puitteissa artikkeleitamme julkaistiin myös oululaisessa Forum24-ilmaisjakelulehdessä. Myös oma podcast-lähetyksemme aloitettiin vuonna 2012, aikana kauan ennen podcastien nykyistä suursuosiota.


Ensimmäinen askeleemme maailmanvalloituksessa otettiin keväällä 2011, kun avasimme hollanninkielisen AfterDawnin. Tähän ei liittynyt suurta dramatiikkaa tai isoja lehdistötiedotteita, vaan paikallinen bloggari siirtyi ylläpitämään omaa sivustoaan AfterDawn Nederlands -brändin alla. Hänen aiempi sivustonsa oli keskittynyt hyvin samantyyppisiin aihealueisiin kuin omamme, joten sulautuminen oli helppo päätös molemmille.

Myös viimeisin AfterDawnin ulkoasun uudistus täyttää tänä vuonna jo 10 vuotta - uudistimme sivustomme ilmeen nykyistä vastaavaksi syksyllä 2009. Ja kyllä, uusi ulkoasu on ollut suunnitelmissa jo puoli vuosikymmentä, mutta mutta...

Tom's Hardware - maailmaa valloittamaan!

Olimme tehneet yhteistyötä eri muodoissaan jo aiemmin ranskalaisen BestOfMedia-yhtiön kanssa. Noista keskusteluista ja monen mutkan kautta he päätyivät ehdottamaan meille omistamansa Tom's Hardware-brändin tuomista Pohjoismaihin.

Koska emme olleet toimineet kuin Suomessa, oli ajatus norjan-, tanskan- ja ruotsinkielisten uutissivustojen ylläpidosta samaan aikaan sekä pelottava että kiinnostava. Tartuimme haasteeseen ja ilmoitimme yhteistyöstä vuonna 2010, tarkoituksenamme avata Tom's Hardwaren kieliversiot kaikkiin Pohjoismaihin (pl. Islanti) lisenssillä.

Uusiin maihin olikin astetta haastavampaa rantautua, mutta lopulta saimme tiimin kasaan ja avasimme sivustot Tanskaan vuoden 2011 elokuussa sekä Norjaan hieman myöhemmin.

Vaikeudet alkavat: Tom's Hardware

Suht lyhyellä perspektiivillä voitaneen sanoa, että vuosi 2012 oli ensimmäinen vaikea vuotemme vuosikymmeneen. Tuolloin tapahtui monta asiaa, mutta tärkeimpänä mainittakoon fokuksen katoaminen. Laajentuminen Ruotsiin ei koskaan toteutunut, emme yksinkertaisesti löytäneet sinne sopivaa tiimiä kasaan ja koimme markkinan vaikeaksi, jopa Tom's Hardwaren brändin alla.


Toisekseen Norjassa syntyi välittömästi ongelmia rekrytointien kanssa. Siellä lopulta kaikki toimittajat, jotka hommaan palkkasimme, kokeilivat hommaa hetken ja totesivat että se ei ollutkaan sitä, mitä ajattelivat. Norjankielisen Tom's Hardwaren loppu oli hiljainen tussahdus historian lehdillä.

Tanskassa jatkoimme. Pitkään ja hartaasti. Mutta vaikka sisältöä kehuttiin, tiimi oli motivoitunut ja liikennekin kasvoi, jäi sivusto aina yhden askeleen tavoitteistaan. Lopulta Tanskan Tom's Hardwarea ei saatu koskaan kannattavaksi ja se valitettavasti söi pienen firmamme käyttöpääomaa huikean määrän. Kassa oli kutistunut pahasti, kun lopulta vedimme töpselin seinästä vuoden 2013 lopulla.

Kirjoitin aiheesta pidemmän pohdinnankin aikanaan:

Yhden maailmanvalloitusprojektin tarina: Näin epäonnistuimme Tanskassa

Vaikeudet kasautuvat: Monta asiaa menee pieleen

Olemme koko 20 vuoden toimintajakson ajan olleet käyttäjillemme ilmainen sivusto, joka on rahoittanut toimintansa mainosmyynnin avulla. Tuohon yhtälöön vaaditaan sekä onnistunutta mainosmyyntiä että tiettyä määrää mainoksia katsovia silmäpareja.

Joskus vuoden 2013 - 2014 hujakoilla monta asiaa meni tuolla saralla pieleen. Mainosestot yleistyivät valtavaa vauhtia, kiitos tästä kuuluu omissa silmissäni pitkälti YouTubelle, jonka ns. pre-roll -mainoksia kuluttajat alkoivat estämään. Siinä sivussa, kun se mainosesto-ohjelma asennetaan, tuleekin sitten estettyä kaikkien muidenkin sivustojen mainokset. Kuten meidän.

Samaan aikaan myös monta muuta asiaa meni pieleen, maailma ja mainosmyynti ja median kulutus muuttuivat niin, että emme pysyneet mukana. Kun vielä useampi asia oli viemässä keskittymistä sivustojen kehityksessä, romahti korttitalomme varsin nopeasti ja varsin lujaa.

Tuon kriisin jälkimainingeissa meidän piti ensimmäistä kertaa ikinä supistaa toimintaamme, lomauttaa henkilöstöä, ottaa lainaa ja ylipäätään aloittaa tiukka kulukuuri. Mitään yksittäistä helppoa selitystä asioiden muuttumiselle ei ollut, mutta merkit olisi toki pitänyt osata lukea aiemmin. Tähän yhdistettynä hetkeä aiemmin tehty epäonnistunut maailmanvalloitus ja sopeutumiseen ei ollutkaan enää niin paljoa mahdollisuuksia ja pelimerkkejä kuin olisi suotavaa ollut.


Seuraavat vuodet olivat erittäin vaikeita ja AfterDawn oli pari kertaa todella, todella pinteessä. Tuosta kuitenkin ponnistettiin hartiavoimin tehdyllä työllä takaisin jokseenkin tasaiselle maalle.

Monta mutkaa historiassamme

Tarinamme on pitkä ja monipolvinen, mutta monen monta mutkaa siitä on silti tällä kertaa jätetty pois.. Mieleen tulevat ainakin englanninkielinen pelisivustomme, suomalainen hintavertailupalvelumme, X2.fi, softasivustojemme monet vaiheet ennen nykyisen download.fi:n perustamista, jo vuonna 1999 avattu WAP-sivustomme ja sen keräämät kehut, AvantGo-sivustomme, HIGH.FI-uutispalvelumme, Android-sovelluksemme, kymmenet paperille suunnitellut projektit jotka eivät koskaan ole ehtineet toteutumaan, keskustelualueidemme tarinat, hidas heräämisemme sosiaaliseen mediaan, ...

Tarinoita on paljon, mutta jätetään niitä myös tuleville vuosille kerrottavaksi :-)

Seuraavat 20 vuotta

Olemme onnistuneet pitämään AfterDawnin elossa ja relevanttina nyt 20 vuoden ajan. Olemme selvinneet kolmesta valtavasta mullistuksesta olemassaolomme aikana. Uskon, että AfterDawn on jo niin monessa liemessä keitetty, että osaamme tulevaisuudessakin muuntautua ja mukautua niin, että sivustomme on ja tulee myös pysymään.

Aloitimme aikanaan tämän sivustomme seitsemän kaveruksen yhteisenä projektina. Olemme yksi harvoista 1990-luvulla perustetuista suomalaisista verkkomedioista, joka on edelleen toiminnassa ja jolla on sama, itsenäinen omistajapohja.

Me AfterDawnin perustajat olemme jo muuttuneet tässä vuosien aikana nuoruuden intoa täynnä olevista parikymppisistä keski-ikäisiksi nelikymppisiksi, joilla on kertynyt osalle asuntolainaa, osalle perhettä, osalle molempia. Olen nykyisin ainoa meistä omistajista, joka työskentelee aktiivisesti AfterDawnin työntekijänä, ollen yrityksemme toimitusjohtaja. Mutta kaikilla perustajillamme on edelleen sama palo ja intohimo asiaan, ylpeys siitä mitä olemme onnistuneet rakentamaan. Samalla olemme onnistuneet kasaamaan meille hienon, samaa intohimoa täynnä olevan tiimin, josta osa on ollut palkkalistoillamme jo toistakymmentä vuotta. Myös suhteemme kaikkiin heihin, jotka ovat meillä työntekijöinä aikojen saatossa olleet, on ollut aina lämmin ja hyvä - olemme pyrkineet aina siihen, että emme polta siltoja keneenkään, vaan pysymme ystävinä, vaikka tiet eroavatkin.


Olemme myös aina pyrkineet kuuntelemaan käyttäjiämme herkällä korvalla ja uskon, että tämä on ollut meidän vahvuutemme - olemme käyttäjiemme avulla osanneet löytää aina sen "seuraavan jutun", jolla pysymme ajassa mukana. Näin aiomme tehdä myös seuraavat 20 vuotta.

Lopuksi

Kiitos kuudelle ystävälleni, jotka ovat olleet mukana omistamassa ja pyörittämässä AfterDawnia kaikki nämä vuodet. Kiitos Hannu, Janne, Jari, Juhani, Tapio ja Teemu. Ja kiitos kuuluu myös Tommille, hänelle joka ei koskaan saanut työnantajaltaan lupaa lähteä projektiin. Tommi oli aina AfterDawnin hengessä mukana, tsemppasi ja kannusti. Lepää rauhassa, ystäväni.

Ja tietysti kiitos perheenjäsenillemme, puolisoillemme ja ystävillemme, jotka olette jaksaneet katsoa tätä välillä kaiken vapaa-ajan syövää projektia, jaksaneet kuunnella loputtomia tarinoita AfterDawnista, tukeneet vierellä ja antaneet aikaa ja tilaa harrastukselle, joka lähti käsistä.

Ja aivan lopuksi kiitän teitä kaikkia jotka olette olleet mukana matkallamme, joko työntekijöinämme, yhteistyökumppaneinamme, vapaaehtoisina moderaattoreinamme, käyttäjinämme tai vain lukijoina. Ilman teitä tätä huikeaa 20 vuotta kestänyttä rupeamaa ei olisi ollut olemassa.

Kiitos.

-Petteri Pyyny, CEO
AfterDawn Oy

t: @pyyny

8 KOMMENTTIA

teme5651/8

Onneksi olkoon.

Afterdawn ollut olemassa melkein koko netinkäyttöhistoriani. Ensimmäistä kertaa varmaan tuli avattua "The Internet" (kuten IE:n kuvakkeessa Windows 95:een asti luki) joskus vuonna 1997.

Afterdawnia olen seurannut muistaakseni vuodesta 2001. Muistan löytäneeni tänne nyt jo edesmenneen eDonkey2000:n sivuilta, joiden "suomeksi" -linkki linkkasi Afterdawniin.

VilleVauva2/8

Onnittelut upeasta 20 vuoden rupeamasta! Itsellä on tullut lueskeltua sivustoa enemmän tai vähemmän aktiivisesta 2000-luvulta lähtien. En ole vaikuttanut kovinkaan aktiivisesti foorumin puolella mutta erilaisia oppaita ja kokemuksia olen ahminut sitäkin hanakammin. Edelleen sivustolta löytyy todella hyödyllisiä ohjeita mm. modeemeihin liittyen. Toivottavasti tämä tiedonlähteen tyyssija jatkaa porskuttamista vielä seuraavat 20 vuotta! Kiitos!

arcanix3/8

Onnea, ja kiitos.


Asetussivuni sanovat liittymispäiväkseni 17.10.2004, eli 15 vuotta olen täällä käynyt melkeinpä päivittäin, samaten high.fi:ssa sen perustamisesta lähtien. Työn ja lasten myötä keskusteluaktiivisuus on kyllä päässyt lopahtamaan, mutta tämä on silti yksi niistä harvoista suomalaisista sivustoista joilla enää vierailen.

Zeitsei4/8

Lämpimät onnittelut! WWW:n historia on vasta 28 vuotta vanha, joten
melkein voisi sanoa, ettei nettiä ole ollut ilman AfterDawnia. Tai että se syntyi kunnolla vasta AfterDawnin myötä ;)

https://fin.afterdawn.com/uutiset/ on ollut jo 15 vuoden ajan ykkösuutissivustoni ATK-maailman osalta. Vaikka sisältöä tulee harvakseltaan, koen pysyväni kehityksen kartalla selaamalla uusimmat artikkelit suomen kielellä. Download.fi on puolestaan luotettavin vaihtoehto, kun jollekin ohjelmalla tulee tarve.

Sivuston ulkoasukin on pysynyt tuttuna ja toimivana. En voi lainkaan sietää sivustoja, jotka on suunniteltu mobiililaitteille (50% sivun leveydestä vieviä kuvia, loputon scrollaus ja "lataa lisää" painike). If it ain't broke, don't fix it. Joten suuret kiitokset laiskuudestanne!

kane_k5/8

Ulkoasun kolmosversio näytti sen verran tutulta että muistelin vakiokäyttäjän urani alkaneen todennäköisesti 06-07 paikkeilla. Ja kun tarkastin, niin profiili on näköjään luotu alkuvuodesta 2006. Äkkiseltään vanhemmat ulkoasut ei herätä muistikuvia mutta uskoisin pyörineeni täällä jo vuosituhannen alusta asti, sillä CD/DVD rippereille ja videon/äänen pakkaussoftille ja käyttöohjeille oli tarvetta noihin aikoihin.

Kiva että sivusto on porskuttanut näin pitkään ja toivotan vielä monia vuosia lisää.

gerbiili6/8

20.. pitkä aika ja onnittelut tiimille ja käyttäjille. Oma rekisteröity sähköposti on jo kadonnut historian havinoihin ja kone joka muisti tunnuksen on unohtunut joten oma nikki nyt vuosia käyttämättömänä. Taitaa olla 5, peräti 6 v kun olen viimeeksi kirjoittanut ja tohtori pimeyden kanssa sähkötupakointia silloinkin kyselin kun oli oma innostus päällä 🤔
Hehe, olihan meillä oma.afterdawn sivustokin aikoinaan. Harmittavasti sieltä en kuvia kerennyt pelastaa ennenkuin ajettiin alas ja hävisi monta kuvaa kun kovojen elämä on mitä on.
Monta ihmistä muistaa sivustolta ja tuttuja nikkejä vieläkin pyörii kun foorua tulee luettua, monia vanhoja modeja kuten Mika, JanneJt on ikävä kyllä. Icedaemon ei taida ollut enään vuosiin olla kuvioissa myöskään, irkissä oli aina hyvät jutut dawnin kanavalla.
Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 20 v ja ehkä joskus omatkin tunnukset tänne vielä jostain löydän!
Ja edittiä heti, olikin liitetty tunnus ihanaan Gmailiini johon muuten aikoinaan kutsun sain tämän foorumin kautta. Noita aikoja kun sinnekin piti kutsu saada..

Jannejt7/8

Moi vaan gerbiili ja kaikki muutkin wanhat käyttäjät. Tulee vieläkin käytyä kurkkaamassa mitä aD:lle kuuluu, tosin aika harvoin. Paljon hyviä muistoja yli kymmenen vuoden ajalta/takaa.. =)

dRD8/8

Kiitoksia vielä näin jälkikäteen toivotuksista. Kiirettä on kesä pitänyt ja seuraavaa kahtakymmentä vuotta tässä ollaan jo kovaa tahtia aloiteltu.

Toivottavasti saamme vuonna 2039 myös jengiltä viestejä, jotka ovat olleet rekisteröityneinä käyttäjinä lähes koko toimintamme ajan :-)

Kiitos, teille kaikille, kaikista näistä vuosista vielä kerran!

-Petteri / AfterDawn

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki