AfterDawn logo

Blu-rayn alasajo on alkanut? Samsung ei julkaise enää uusia 4K Blu-ray -soittimia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Vuonna 2012 ennustettiin jo Blu-ray-formaatin kuolemaa. Askeleita tähän suuntaan on alettu jo ottaa, sillä esimerkiksi Samsung kertoo lopettaneensa Ultra HD Blu-ray -soittimien tuotannon.

4K-elokuvien jakeluun suunnitellun Blu-ray-levysoittimien tuotannon lopettamisen lisäksi CNet on saanut Samsungilta vahvistuksen, ettei yhtiö aio enää tuoda Yhdysvaltojen markkinoille uusia Blu-ray-soittimia. Soitinmalliston kaventaminen viittaisi siihen suuntaan, että kuluttajat eivät enää osta fyysisiä levyjä eivätkä näin ollen tarvitse niiden toistamiseen tarkoitettua soitinlaitetta.


Syy fyysisten medioiden myynnin laskuun on tietysti kaikille tuttu: suoratoistopalvelut, jotka toimivat televisioiden lisäksi käytännössä kaikissa verkkoon kytkeytyvissä laitteissa.

Hiljaisia merkkejä Blu-ray-soittimien merkityksen vähenemisestä on saatu vuosien varrella. Ehkä tärkein oli Sonyn päätös olla tukematta Ultra HD Blu-ray -levyjä PS4 Prossa.

2 KOMMENTTIA

dogrex1/2

Hyvä että Samsung lopettaa romujensa teon. Sonyn soittimilla sentään tekeekin jotain eikä valmistus ole loppumassa.

WinLix2/2

Kuluttajat eivät näytä nykypäivänä välittävän tallenteiden laadusta vaan kelpaa pakkausmössö kunhan leffa on vain omaan makuun hyvä. Ihan sama juttu on musiikissakin. Se on pilattu loudness war ilmiöllä koska kuluttajat eivät välitä äänenlaadusta vaan riittää että musiikki on itsessään hyvää ja kuuluu kovaa kaikilla laitteilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki