AfterDawn logo

Apple kehittää hulppeita VR- ja AR-laseja – Kaksi 8K-näyttöä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple kehittää parhaillaan uudenlaisia katselulaseja, joiden avulla voi katsella AR- ja VR-teknologioihin perustuvaa sisältöä. Laajennettu todellisuus eli AR (augmented reality) lisää luonnolliseen ympäristöön digitaalista sisältöä, kun taas VR (virtual reality) on puhtaasti digitaalisesti toteutettu oma maailmansa.

Yhtiön laitekehityssuunnitelmista uutisoi viikonloppuna Cnet-verkkosivusto, jonka mukaan laitetyypin ensimmäinen versio tulee markkinoille vuonna 2020. Lasit ovat täysin langattomat, joten kaapelit eivät hankaloita tai rajoita liikkumista. Langattomuus on toteutettu toisen sukupolven WiGig-standardilla (802.11ay), jonka on määrä valmistua vuoden 2019 aikana.

T288-koodinimeä kantavassa laitteessa on – ainakin nykyisten suunnitelmien mukaan – kaksi 8K-näyttöä. Kummallekin sillmälle sisältöä esitetään siis pieneltä 8K-näytöltä, mikä tarkoittaisi varsin massiivista pikselitiheyttä. Laseissa aiotaan käyttää myös suorituskykyistä prosessoria, joka valmistetaan ilmeisesti 5 nanometrin prosessilla. Kyseinen piiri saattaa olla samankaltainen kuin tuleviin Mac-tietokoneisiin suunniteltu ARM-pohjainen prosessori.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki