Uudet vinyylilevyt nostavat äänenlaadun uudelle tasolle
Itävaltalainen Rebeat Innovation -kasvuyritys on hankkinut pääomasijoittajilta yhteensä 4,8 miljoonaa dollaria uutta pääomaa, jonka turvin yhtiö kehittää ja kaupallistaa uudenlaisen vinyylimedian. HD-vinyylien äänentoiston luvataan olevan laadukkaampi ja voimakkuus korkeampi kuin vanhoissa vinyyleissä.
Rebeat patentoi HD-vinyylien tuotantomenetelmän jo muutama vuosi sitten, mutta nyt hankitun rahoituksen turvin se voi viedä ajatuksen tuotteeksi asti. Ideana HD-vinyylien tuotannossa on se, että nauhoitetusta äänestä luodaan kolmiulotteinen topografinen kartta, joka kaiverretaan laserin avulla alustalle. Uusi vinyyli on siinä mielessä ympäristöystävällisempi, että se ei vaadi perinteisen menetelmän tapaan kemiallista käsittelyä lainkaan.
Tavanomaista vinyyliä tarkempien työvaiheiden ansiosta medialle saadaan tallennettua 30 prosenttia enemmän musiikkia, joka myös toistuu kolmanneksen suuremmalla äänenvoimakkuudella ja on kehittäjien mukaan uskollisempi artistien näkemyksille.
Uudet levyt tulevat saataville vuonna 2019. Niiden soittaminen onnistuu vanhoilla vinyylisoittimilla.
10 KOMMENTTIA
WinLix1/10
Tätä voimakkuusasiaa minäkin mietin. Nykyään kun käytännössä kaikki uusi musiikki on loudness war ilmiöllä pilattu (paitsi klassinen) niin miksi sitä haluaan tukea vielä enemmän? En ymmärrä..
Siksi itse hommaan aina alkuperäiset CD painokset 70-80s bändeistä koska niissä on aina hyvä dynamiikka.
jartar2/10
Yksi vinyylin viehätyksestä on sen epätäydellinen ääni. Vaikea keksiä kuka innostuisi HD-vinyylistä? Parempaa ääntä haluava käyttää esim. Tidalia tai hommaa CD:n. Kenelle LP-levy riittää äänenlaadun osalta, ostaa perinteisen levyn.
mjk3/10
Minulle ainakin riittää kivasti "rahiseva" se pehmeä ääninen vinyyli, levy soittimena technics cs-srjalainen..
cyborg4/10
Tuossa alkuperäisessä uutisessa puhutaan kylläkin Itävaltalaisesta kasvuyrityksestä ("Austrian startup")...
Mikki655/10
Tätä minä en käsitä.
Ihmiset haluavat kuunnella _ylimääräisiä_ rasahteluja, napsahduksia jne musiikistaan.
Bändi/esittäjä ei niitä ylimääräisiä ääniä ole musiikkiinsa halunnut, mutta joidenkin mielestä se on hyvä asia.
Miksette hommaa huonoja kaiuttimia ja liian pienitehoista vahvistinta, jota joutuu soittamaan kovempaa, niin että särö nousee, jos kerran ylimääräiset musiikkiin kuulumattomat äänet on hyvä juttu?
Minä haluan kuunnella musiikin sellaisena kuin se on levylle haluttu tallentaa.
WinLix6/10
Yksi syy voi olla se kuten ylhäällä jo kerroinkin että LP levyillä on parempi dynamiikka koska sen tekniikka rajoittaa musiikin kompressointia liian lujalle. Musiikki kun kuulostaa paremmalta kun siinä on "ilmavuutta" eikä kaikki soi tasapaksusti kuten 90-luvun jälkeisissä CD painoksissa (paitsi klassinen). Bändit eivät yleensä joko ymmärrä tätä asiaa taikka levy-yhtiöt eivät anna bändin vaikuttaa tähän koska tällöin levy kuulostaisi muita hiljaisemmalta ja siitä ei nuoriso välttämättä pitäisi.
Mikki657/10
Nyt on kyllä vähän vaikea uskoa, että _kaikki_ bändit olisivat levy-yhtiön käskyjen alla, eivätkä ymmärtäisi asiaa.
Ritinät ja ratinat häiritsevät musiikin kuuntelua, ja en tiedä yhtäkään bändiä/yhtyettä/solistia joka niitä musiikkiinsa haluaisi.
Musiikkia tekevät muutkin kuin levy-yhtiöiden luotsaamat nuorisobändit.
Muistan aikoinaan kun ostin Toton IV:n CD-version jo hyllyssäni olevan LP-version lisäksi, ja kas, kun kuulin paljon uusia asioita musiikissa, mitä ei vinyylissä saanut ulos korvieni kuultavaksi. Levysoittimeni ei ollut halpa, ja äänirasiakin oli normaalia kalliimpi, siitä ei siis ollut kyse, että halvalla romulla olisin musiikkia kuunnellut.
WinLix8/10
https://fi.wikipedia.org/wiki/Volyymisota
"Monesti artisti itse ei voi edes vaikuttaa levyn äänenvoimakkuuteen masterointivaiheessa." Elikkä artisteillä ei välttämättä ole paljon sanavaltaa asiaan. Jopa tuo mainittu Toto on syylistynyt kyseiseen hommaan vaikka tekivät dynaamisia levyjä koko 70-80s ajan vaikka he varmasti tietävät 40-vuoden musiikkikokemuksella mitä dynamiikka tarkoittaa.
Ja minä luulin että tämä poistuisi SACD ja DVD-audio julkaisuista mutta ei. Niissäkin sama homma jatkuu vaikka harva nuori niitä kuuntelee! Ylimääräisillä biteillä kun ei tee mitään jos niitä ei osata käyttää millään lailla hyödyksi.
pentsu9/10
Enpä usko että miettii, sinun lisäksesi...
jartar10/10
No kyllä ne bändit haluaa, että ihmiset kuuntelee levyjä LP:ltä jos niitä myyvät.
Ei ole olemassa sellaista totuutta, että kliininen mahdollisimman tarkka ääni olisi ainoa oikea vaihtoehto musiikin kuunteluun. Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja erilaisia toiveita musiikille/äänelle. Mun on ainakin hemmetin helppo ymmärtää miksi ihmiset tykkäävät kuunnella LP-levyn ääntä ja nauttia sen tarjoamasta kokonaisuudesta, vaikken siihen ryhmään kuulu.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT